Jaatinen ei ole perinteisellä oikeisto-vasemmistolinjalla jonka hän sanoo edustavan jo kenties aikansa elänyttä vastakkainasettelun ilmapiiriä. Hän sanoo ettei myöskään usko että "sinulle tämä, minulle tämä" tyyli toimii enää päätöksenteossa vaan että kun veronmaksajien ja kansalaisten etu on kysymyksessä, tulee löytää ratkaisuja joihin seurauksiin kaikki yhteiskunnan jäsenet voivat olla tyytyväisiä.
Jaatinen näkee että Euroopalla on tärkeä rooli maailmassa ja hän ajaa Euroopan Unionin uudistumista niin että kaikki Euroopan valtiot haluavat olla siinä vapaaehtoisesti ja tyytyväisinä mukana tulevaisuudessa, mukaan luettuna Britannia. Tällä hetkellä Eurooppa on hänen näkemyksensä mukaan yllättävän puolue-vetoinen ja byrokratian päällekkäisyyksiä ei olla karsittu tarpeeksi; sen jäsenmailla on vain vähän vaikutusvaltaa ja kansalaisilla vähän tietoa siitä miten Euroopan päätöksenteko toimii ja rahavirrat liikkuvat. Riskinä tällaisessa tilanteessa Euroopan rikkoutumisen lisäksi on mm. ylikansallisten, esim. taloudellisen edun tavoittelijoiden vaikutusvallan kasvu, vastoin jäsenmaiden ja näiden kansalaisten etua.
Jaatinen pitää läheisyysperiaatetta jossa EUn jäsenmaat toimivat yhdessä vapaaehtoisesti, parhaana tapana toimia EUssa. Hän näkee että jäsenmaiden eroaminen EUsta tulisi mahdollistaa etukäteen perusteellisesti tutkittujen ja sovittujen periaatteiden ja sanktioiden mukaisesti ja että
jäsenmailla tulisi olla vähän etua moisesta päätöksestä. Jaatinen korostaa että Eurooppa on koostunut monista valtioista joilla on eri kielet ja kulttuurihistoria. "Eroavaisuuksia tulee arvostaa ja päätöksentekoa tuoda lähemmäksi ihmistä, ei kauemmaksi siitä”.
Hän näkee että Euroopan tukia tulee osoittaa niin että ne turvaavat kestävän kehityksen sen jäsenmaissa, Euroopassa ja maailmassa. Esimerkiksi maataloudessa tulee pyrkiä suuremman tilakoon tukemisen sijasta pienempiin yksikkökokoihin, perheviljelmiin ja luonnonmukaisuuteen: eettiseen, terveelliseen ja tehokkaaseen (esim. uuden teknologian tukien myötä) omavaraisuuden tuottamiseen. Tukia tulisi suunnata yritysten aloittamiseen ja mikro- ja pienille yrityksille isojen sijasta: tukemaan kestävää yhteiskunnallista kehitystä. Sama kestävän kehityksen periaate tulisi hänen näkemyksensä mukaan olla voimassa Euroopan ulkopuolisiin valtioihin nähden: alemmat tullit niille maille ja tuotteille jotka toimivat kestävän kehityksen periaatteen mukaan: eettisesti, saastuttamatta ja terveellisesti. Mitään tukia jotka voi tehdä jäsenmaiden oman päätöksenteon ja talouden kautta, ei saisi turhaan kierrättää EUn kautta. EUn päätoimintona tulee olla yhteisön jäsenvaltioiden, kansalaisten ja luonnon hyvinvoinnin edistäminen.
Jaatinen uskoo että pakolaisuutta torjutaan parhaiten tukemalla maailman kehittyviä maita teknologian ja koulutuksen kautta ja turvaamalla rauhaa, kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Maahanmuuttoon tulee asettaa EUn jäsenmaiden väliset rajatarkastukset ja jäsenvaltioiden saada tukea Euroopan ulkoisen rajan turvaamiseen tarvittaessa. Valtioilla tulee olla mahdollisuus asettaa sosiaaliturvan ja kansalaisuuden mallit itsenäisesti, ihmisoikeuksia loukkaamatta. Euroopalla tulee olla yhteinen suunnitelma muun kuin työperäisen maahanmuuton osalta.
Eurooppaa ei Jaatisen mukaan tule kehittää suurvallaksi jolla on oma armeija eikä Euroopan pidä ottaa osaa suurvaltojen välisiin selkkauksiin.
Jaatinen ei ole perinteisellä oikeisto-vasemmistolinjalla jonka hän sanoo edustavan jo kenties aikansa elänyttä vastakkainasettelun ilmapiiriä. Hän sanoo ettei myöskään usko että "sinulle tämä, minulle tämä" tyyli toimii enää päätöksenteossa vaan että kun veronmaksajien ja kansalaisten etu on kysymyksessä, tulee löytää ratkaisuja joihin seurauksiin kaikki yhteiskunnan jäsenet voivat olla tyytyväisiä.
Jaatinen näkee että Euroopalla on tärkeä rooli maailmassa ja hän ajaa Euroopan Unionin uudistumista niin että kaikki Euroopan valtiot haluavat olla siinä vapaaehtoisesti ja tyytyväisinä mukana tulevaisuudessa, mukaan luettuna Britannia. Tällä hetkellä Eurooppa on hänen näkemyksensä mukaan yllättävän puolue-vetoinen ja byrokratian päällekkäisyyksiä ei olla karsittu tarpeeksi; sen jäsenmailla on vain vähän vaikutusvaltaa ja kansalaisilla vähän tietoa siitä miten Euroopan päätöksenteko toimii ja rahavirrat liikkuvat. Riskinä tällaisessa tilanteessa Euroopan rikkoutumisen lisäksi on mm. ylikansallisten, esim. taloudellisen edun tavoittelijoiden vaikutusvallan kasvu, vastoin jäsenmaiden ja näiden kansalaisten etua.
Jaatinen pitää läheisyysperiaatetta jossa EUn jäsenmaat toimivat yhdessä vapaaehtoisesti, parhaana tapana toimia EUssa. Hän näkee että jäsenmaiden eroaminen EUsta tulisi mahdollistaa etukäteen perusteellisesti tutkittujen ja sovittujen periaatteiden ja sanktioiden mukaisesti ja että
jäsenmailla tulisi olla vähän etua moisesta päätöksestä. Jaatinen korostaa että Eurooppa on koostunut monista valtioista joilla on eri kielet ja kulttuurihistoria. "Eroavaisuuksia
Kuka " Jaatinen "on tämänl artikkelin kirjoitaja
Anonyymi
1
75
Vastaukset
- Anonyymi
Rouva Jaatinen kirjoittaa mielenkiintoisesti , yleismaailmallisesti tärkeistä ajankohtaisista Euroopan Unionia ja koko Eurooppaa, sekä Ihmiskuntaa- koskettavista asioista. Artikkelista tulee sille kirjoittajan asiantuntemus ja aikaan osuvat pohdinnat,.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124090MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822101Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991405Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671127Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838