Taivas koskettaa maata

Anonyymi

Sydänkesän viikot ovat monille suomalaisille mieluisinta lomakautta. Olemme saaneet virkistyä ja nauttia suven suloisuudesta. Monilla on loma-aika vielä edessäpäin. Joidenkin elämässä juuri kesäaika voi olla raskainta ja vaativinta työaikaa. Kaikki ihmiset tarvitsevat lepoa työstä ja virkistävää vaihtelua elämäänsä. Myös uskonelämäämme tarvitsemme virvoitusta.

Jumalan luomistyön ihme

En liene ainoa ihminen, joka aina uudestaan hämmästyy ja ihastelee Luojan suuria töitä. Luonnon äärellä ihminen tuntee pienuutensa ja saa aavistuksen Jumalan luomistyön suuruudesta. Jumalan aikanaan Jobille esittämä kysymys voi tulla omakohtaiseksi: ”Missä olit silloin, kun minä laskin maan perustukset? Kerro miten se tapahtui, jos osaat!” (Job 38:4.)

Myös evankelista Johannes muistuttaa meitä Jumalan suurista teoista, jotka hän on tehnyt meille syntiinlankeemuksen turmelemille ihmisille. Johannes todisti kaiken syntyneen Sanan voimalla. Koko maailma on luotu Jeesuksen Kristuksen kautta. ”Mikään mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä” (Joh. 1:2–3).

Synti vie ilon, rauhan ja vapauden

Johannes opetti Kristukseen viitaten pimeydessä loistavasta valosta, joka valaisee jokaisen ihmisen (Joh. 1:4–5). Mihin ihminen tarvitsee tällaista valoa?

Israelin kuningas Daavid oli kokenut elämässään raskaita vaiheita. Hän oli tehnyt pahoja tekoja ja elänyt siveettömästi avionrikkojana ja murhamiehenä. Hän oli vaiennut lankeemuksistaan ja yrittänyt unohtaa tapahtuneet rikokset ja synnit.

Synti oli vienyt Daavidilta uskon, hyvän omantunnon ja elämänilon. Hänen omatuntonsa syytti häntä öin ja päivin (Ps. 32:4). Tässä tilanteessa profeetta Naatan sai Jumalalta kehotuksen mennä keskustelemaan kuninkaan kanssa. Naatanin puhe oli kohti käyvää. Daavid tunnusti syntinsä. Naatan ilmoitti hänelle anteeksiantamuksesta: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla” (2. Sam. 12:13).

Armon taivas maan päällä

Daavid sanoi sellaisen ihmisen olevan autuas eli onnellinen, jonka pahat teot on annettu anteeksi ja jonka synnit on pyyhitty pois (Ps. 32:1). Kun ihminen kokee elämässään uudestisyntymisen ihmeen, sanotaan ”armon taivaan” koskettavan maata.

Jumalan valtakunnan sanomassa ilmoitetaan meidänkin aikamme ihmisille, kuinka ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan” (2. Kor. 5:19).

Jumala luo vieläkin uutta elämää siellä, missä uskolla omistetaan hyvä sanoma kaikkien syntien anteeksiantamuksesta. Kilvoituksen matkalla jo oleville muistutetaan profeetta Jesajan sanoin: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” (Jes. 54:10).

Kristuksen seuraajat saavat jo matkalla kokea taivaan ilon esimakua. Armon taivaassa, Kristuksen seuraajien joukossa, iloitaan, kuten Daavid aikanaan kehotti: ”Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto te oikeamieliset!” (Ps. 32:11.) Perille päästyämme, kunnian taivaassa, me kaikki yhdymme kiitokseen (Ilm. 19:6–7).

Tapani Kopsa

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
      15 ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
      16 ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
      17 Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.
      18 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
      19 ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
      20 sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";
      21 ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
      22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
      23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
      24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
      25 Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.
      26 Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
      27 Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
      28 Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
      29 sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe