ateismista ja vapaa-ajattelusta

sekä marxilaisesta sosiologiasta. Suhde uskontoihin sekä valtion rooli.

Uskontojen aika kulkee loppuaan kohti. Uskontojen romahdus vie ihmiskuntaa eteenpäin. Tieteellinen maailmankuva ympärillämme olevasta avaruudesta ja sen toimintamekanismeista voittaa. Uskonnolliset selitykset jäävät selitysten muistokirjaan.
Jumalpeikoilla pelottelu katoaa. Ihminen asettuu yhdeksi osaksi monimuotoista materiaalista ympäristöä. Maailma on sittenkin tuhansia kertoja mielenkiintoisempi kuin uskonnot antavat ymmärtää.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskonnon ja valtion suhde toisiinsa.

      Ihmisten yhdenvertaisuus tulee taata uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
      Valtion tulee olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin.
      Valtio ei nostaa jotain uskontoa erityisasemaan muihin nähden.
      Päiväjärjestyksessä on evl.kirkon (ja ortodoksikirkon) erottaminen valtionkirkkoasemasta.
      Uskomukset tulee olla yksityisasia.

      • Se Partacusi jota sinäkin nimittänet vapaa-ajatteluksi on vielä karsinoivempaa kuin monet uskonnot. Oikea vapaa-ajattelijahan ajattelee ja antaa muidenkin ajatella vapaasti.

        Sinä vetoat tieteeseen mutta jos mietit tiedettä, niin se ei eilen ollut sama kuin tänään monestakaan kohdasta. Oman eloni aikana kun -40 luvun lopulla opettelin kertotaulun niin se on tänään sama kuin silloin mutta mikään muu ei taida olla sitä yhtä tiukasti.

        Kannattaa siis olla OIKEA VAPAA AJATTELIJA eikä urautua uskonnon nimeltä Vapaa-ajattelijat uriin!


      • Anonyymi

        https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006140095.html

        1990-luvun alkupuolella toimin vuoden Helsingin kaupungin Sturenkadulla sijainneen mielenterveystoimiston lääkärinä. Mieleeni on jäänyt 50-vuotias avioliitossa elänyt ja työttömäksi joutunut ammattimies, joka hakeutui hoitoon työttömyyden aiheuttaman masennuksen ja ahdistuksen vuoksi.

        Tapaamisissa hän toi esiin toistuvasti voimakasta merkityksettömyyden kokemustaan pyöriessään päivät pitkät kotona, kun ei voinut joka päivä hulluksi leimautumisen pelossa mennä parkkipaikallekaan purkamaan ja kokoamaan autoaan tehdäkseen jotain mielekästä työtä kaipaavilla käsillään.


    • Anonyymi

      Ateismin aika kulkee loppuaan kohti. Ateismin romahdus vie ihmiskuntaa eteenpäin. Tieteellinen maailmankuva ympärillämme olevasta avaruudesta ja sen toimintamekanismeista voittaa. Ateistiset selitykset jäävät selitysten muistokirjaan.

      mielisairaalalla pelottelu katoaa. Ihminen asettuu yhdeksi osaksi monimuotoista materiaalista ympäristöä. Maailma on sittenkin tuhansia kertoja mielenkiintoisempi kuin ateistit antavat ymmärtää.

    • Anonyymi

      Eroakirkosta.fi sivusto on toiminut 15 vuotta. Sen kautta evl.kirkosta on eronnut 650 000 kansalaista. Tilastojen mukaan eronneista suurin osa on alle 50 vuotiaita. Nuoret eroavat. Hyvin paljon eroja tulee 18 vuotta täyttäneiden kohdalla. He voivat tehdä päätöksen itsenäisesti.
      Tämän vuoden eropotti tulee olemaan keskimääräinen eli n. 50 000.
      Vuodesta 2003 vuoteen 2018 lut.kirkon jäsenmäärä on laskenyt 84 prosentista alle 70 prosenttiyksikön. Muissa pohjoismaissa on samankaltainen trendi.

      Kansalaiset haluavat pitää sadut satuina ja keskittyä jännittävän monimuotoisen maailman tutkimiseen.

      ps. Melkoinen joukko kirkon työntekijöistäkään, papeista ja muista, eivät usko Jeesuksen jumaluuteen tai muihin vastaaviin dogmeihin.

      • Anonyymi

        minäkin erosin kirkosta

        mutta uskon jumalaan.


        kuulun nykyisin vapaa-kirkkoon

        miksi väität että olisin muka uskonnoton?


    • Anonyymi

      Allekirjoita kansalaisaloite: Jumalanpilkkalaki kumottava.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4429

      Suomalainen yhteiskunta on pääsyt yli sen vaiheen jolloin kristinusko poltti kansalaisia noitina. Miten jotain voi pilkata, jollaista ei ole olemassa!
      Lakipykälä, joka koskaan ei ole heijastanut todellisuutta, joutaa poistaa.

      • Olet väärässä Anaalilyyli! Kristinusko ei ole koskaan ketään polttanut vaan jotkut jotka ovat sen väärin ymmärtäneet ja pyrkineet käyttämään sitä oman etunsa ajamiseen. Sitähän kristinusko ei todella ole.

        Miksi et edes yrittänyt perustella syytä kumoamiseen jollain faktoilla?


      • Anonyymi

        "Miten jotain voi pilkata, jollaista ei ole olemassa!"

        Miten todistat, ettei sitä ole olemassa? Olen kommunistinen tyyppi, mutta ei minusta mitään pahaa ole siinä, jos uskoo johonkin kaikkea ylläpitävään voimaan. Ja nyt en puhu mistään raamatun jumalasta.
        Ei ole mittalaitteita, joilla mitata kaikki ihmiseen vaikuttava asia. Ihmisen persoona muotoutuu niiden astronomisten ja astrologisten tekijöiden mukaan mitkä silloin hallisevat kun henkilö syntyy. Hänen luonteensa pohja muotoutuu tällöin.
        Ei tuo ilmakehän stratosfäärit meitä kaikelta avaruuden vaikutukselta suojaa.


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olet väärässä Anaalilyyli! Kristinusko ei ole koskaan ketään polttanut vaan jotkut jotka ovat sen väärin ymmärtäneet ja pyrkineet käyttämään sitä oman etunsa ajamiseen. Sitähän kristinusko ei todella ole.

        Miksi et edes yrittänyt perustella syytä kumoamiseen jollain faktoilla?

        Mitä tarkoittaa Arvoisa Pastori ExTyökkäri ja Vastaavat todellakin YLINERO eli Fiksumpi Porvari ja vielä ANAALILYYTI?


    • Julkinen vallan tulee olla neutraali suhteessa uskontoihin ja maailmankatsomuksiin.
      Julkinen valta ei voi erikseen suosia jotain uskontoa yli muiden. Siksi uskontokuntien tulee toimia omissa järjestöissään.
      Tunnustuksettomassa valtiossa kaikki ovat yhtä tervetulleita julkisiin toimituksiin ja tiloihin.
      Yksilön ei tarvitse tuntea pelkoa, että hänen käyttäytymisestään voi päätellä millaisia uskomuksia tai maailmankatsomuksia hänellä on. Valtion julkiset tilat tilat tulee olla uskontovapaita vyöhykkeitä.
      Uskonnon harjoittamista julkisen vallan toimesta tai julkisten palvelujen osana ei voida perustella perinteellä. Kansalaisia ei saa jakaa ryhmiin heidän vakaumuksensa mukaan.
      Tämä humanistinen käsitys koskettaa kirkkokuntien ja valtion erottamisesta toisistaan. Uskontoa saa kuka tahansa harjoittaa yksin tai yhdistyksiin järjestäytyneinä ja rekisteröidä järjestön yhdistysrekisteriin.

      Kristinusko todella kävi Ruotsissa ja sen alusmaassa Itämaassa (Suomi) noitaoikeudenkäyntejä. Noitina muutamia on poltettukin.
      https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/46cea4ba-3990-4f49-b55e-087155ebe1eb
      Noidat saivat kyytiä Suomessa — useimmiten noituudesta syytettiin tuttua.
      Suomessa tuomittiin yli 150 ihmistä noitana kuolemaan keskiajan jälkeen vuosina 1500–1750. Paniikki levisi Länsi-Euroopasta Pohjolaan.
      Aikakausi on pääosin luterilaisen kristinuskon aikakautta.

    • Anonyymi

      Onhan nyt olemassa sellainen HYVÄ KYSYMYS Arvoisa Don Spartacus, että pitääkö nyt paapoa sellaista Salatietouskonto rs:ää kuin nyt esimerkiksi STALINISMUS ET LENINISMUS rs:ää.

      Mitä mieltä nyt todella ovat asiastamme eli siitä, että onko todella MarxilaisLeniniläinen Filosofia ja Yhteiskuntatiede rs edes USKONTO Kaikkien Alojen Erikoisasiamiehet kuten nyt Teräsmiehet ja Leninistit sekä vielä Porvarit ja Pastorit sekä Paronit? Niin ja voiko nyt sellainen AATERYVÄS, joka perustuu sellaisiin asioihin kuin nyt Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA rs olla millään tavalla arvioituna edes jonkin asteinen Tiedeoppi Materialistinen Filosofia rs:n kannalta arvioituna?

      Me voimme vielä kysyä sitä asiaa, että onko nyt Luonnon Dialektiikka DN sellainen asia, että se siis Luonnon Dialektiikka DN ei voi olla todellakaan Materialistinen Filosofia ja Sosiologia rs:n lausepuun peruslause Teräsmiesten ja Leninistien mielestä. Niin ja nyt syy siihen asiaan, että miksi Teräsmiehet ja Leninistit ovat sitä mieltä, että Luonnon Dialektiikka DN ei voi olla Materialistinen Filosofia rs:n lausepuun peruslause, on se asia, koska nyt Teräsmiehet ja Leninistit ovat sitä mieltä, että Materialistinen Filosofia rs perustuu ja pohjautuu vain ja ainoastaan Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA rs:ään.

      Me voimme nyt kuitenkin kysyä sitä asiaa, että voiko todella Objektiiinen Idealismi ja Materialistinen Filosofia rs:llä olla sama Tietoteorian Lausepuun Peruslause eli siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Mitä mieltä nyt ovat Arvoisat Punikit ja Porvarit eli voiko nyt todella olla mahdollista?

      Onhan nyt vielä todella olemassa sellainen kirja kuin FE Luonnon Dialektiikka ja jossa kirjassa on esitetty sellainen asia kuin nyt DIALECTICA NATURALIS eli Luonnon Dialektiikka DN. Nyt sitten DN LD rs on seuraava kehitelmä eli siis A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Nyt kysyisin vielä Toveri Partacuci eli Don Spartacus rs:n mielipidettä asiastamme. Oletteko Te Don Spartacus vielä sitä mieltä, että nyt myös Materialistinen Filosofia rs perustuu ja pohjautuu todellakin Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Luontoavaruus eli Geometria rs:ään ihan Teräsmiehet ja Leninistit malliin.

    • MESTARI
      Miksi jatkatte saman huuhaan levittämistä. Pitäytyisitte materialismin filosofian sisältöön sen mollaamisen sijasta. Sitä paitsi väitteenne liikemuodon olemuksesta on tynkä. Toinen jalka puuttuu.
      Aloituksen aihe on materialismista, marxilaisesta sosiologiasta ja humanismista.
      ...................

      Kaikki uskonnot ja maailmankatsomukset ovat yhdenvertaisia.
      Kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta. Tämä ei poista mahdollisuutta kritisoida näkemyksiä mikäli niissä esiintyy totuuden tai tieteiden vastaisuuksia.
      Jonkin uskonnon tai vakaumuksen asettaminen erityisasemaan julkisen vallan toimesta vääristää yhteiskunnan arvoja ja päätöksentekoa.
      Kaikkien ihmis- ja perusoikeuksia kunnioittavien vakaumusten edustajilla tulee olla samanlaiset mahdollisuudet pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan.
      Tarvitaan suvaitsevaisuutta kaikkia ihmisoikeudet tunnustavia vakaumuksia kohtaan. Vuorovaikutuksellinen yhteiskunnan kehittäminen mahdollistaa kaikille parhaan mahdollisen yhteiskunnan. Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteuttaminen.
      Näiden näkemysten toteutumisen jälkeen alkaa kansalaisyhteiskunnan eteenpäinmeno.

    • Anonyymi

      "Miksi jatkatte saman huuhaan levittämistä?"
      Mitä huuhaata nyt Eräs Kulkuri ja katunarri tuo tasan tarkkaan kehiin?

      "Pitäytyisitte materialismin sisältöön sen mollaamisen sijasta."
      Mitä nyt Teidän PartaCusi mielestänne nyt Materialismi tarkoittaa?
      Miksi nyt Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs ei voisi perustua DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs:n tietoteorian lausepuun peruslauseen A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Jos nyt Materialistinen Filosofia ja Sosiologia rs:n Lausepuun Peruslause ei voi Teidän Arvoisat Teräsmiehet ja Leninistit mielestänne olla todella tasan tarkaan sama kuin DN LD rs, niin ainakin HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että mikä todella voisi olla nyt Tietoteorian Lausepuun Peruslause, kun se ei voi ilmeisesti olla sama kuin DN LD rs:n.

      Onkohan nyt ainoa mahdollinen Lausepuun Peruslause se sama, joka on nyt myös OBJEKTIIVINEN IDEALISMI rs:n lausepuun peruslause eli siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-uloteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS? On nyt myös hyvä kysyä sitä asiaa, että jos nyt Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi rs:llä on täysin sama Tietoteorian Lausepuun Peruslause, niin ainakin todella HYVÄ KYSYMYS on nyt se asia, että mikä ero tai nyt eroittava tekijä voisi nyt olla Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi eli toisin sanoin Idealistinen Filosofia rs:n välillä. Nyt ainakin minusta Objektiivinen Idealismi eli Idealistinen Filosofia ja Materialistinen Filosofia ovat tasan tarkkaan YKSI ja todella täysin sama asia, joten ei ilmeisesti ole olemassa kuin YKSI ja ainut FILOSOFIA eli siis Idealistinen Filosofia. Onkohan tapahtunut jotain sellaista, että loogisessa ja reaalisessa mielessä ei voi todellakaan olla olemassa kuin Objektiivinen IDEALISMI eli YKSI ainut FILOSOFIA siis Idealistinen Filosofia ja tämän alaosasto Objektiivinen IDEALISMI?

      "Sitä paitsi väitteenne liikemuodon olemuksestan on tynkä. Toinen jalka puuttuu." Niin ja mitä nyt tarkkaan ottainen tarkoittaa se Teidän Väitteenne, että VÄITE liikemuodon olemuksesta on TYNKÄ, sillä Teidän Mielestänne toinen JALKA puuttuu?

      Aloituksen aihe on materialismista,marxilaisesta sosiologiasta ja humanismista.

      • Anonyymi

        Extyökkäri ja Perussuomalaiset tukevat stalinismia.
        Suomalaisen työläisen tulee irtautua extyökkäreiden persumaisesta stalinismista. Persunuoret esiintyvät emopuolueen puolesta jälleen rasismin levittämisen puolesta. Eriväriset ihmiset ovat lyömäkohteena. Suomen oikeuslaitos ratkaisee, poljetaanko taas ihmisoikeuksia.

        Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että valtio ei suojele erityistä uskontoa mutta hyväksyy kaikki uskonnot samalle viivalle. Ne saavat toimia samoin kuin muutkin järjestöt ja ovat rikosoikeudessa samalla viivalla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Extyökkäri ja Perussuomalaiset tukevat stalinismia.
        Suomalaisen työläisen tulee irtautua extyökkäreiden persumaisesta stalinismista. Persunuoret esiintyvät emopuolueen puolesta jälleen rasismin levittämisen puolesta. Eriväriset ihmiset ovat lyömäkohteena. Suomen oikeuslaitos ratkaisee, poljetaanko taas ihmisoikeuksia.

        Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että valtio ei suojele erityistä uskontoa mutta hyväksyy kaikki uskonnot samalle viivalle. Ne saavat toimia samoin kuin muutkin järjestöt ja ovat rikosoikeudessa samalla viivalla.

        Voisit hieman miettiä selvinpäin lausumaasi!

        Haepa se kohta jossa minä stalinismia tuen? Tuen sitä tosissaan vain tuhoamismielessä koska se on niitä kommunismin syntisimpiä haaroja!

        Mikähän tollo tollero komuloinen sinäkin mahdat olla, kun ei nuppi toimi edes auttavasti vaan keltainen neste näyttää lainehtivan yli äyräiden?


    • http://vapaa-ajattelijat.fi/
      Liitto on Suomen vanhin uskonnottomien järjestö. Viime vuosina liitolta on kysytty ja se on antanut kysymättäkin lausuntoja erilaisista uskonvapauteen liittyvistä seikoista. Samaa tekevät ateistijärjestöt, monenlaiset humanistiset yhdistykset ja monet muut järjestöt.

      Uskonto ja maailmankatsomus ovat yksityisasioita.
      Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita. Henkilön vakaumusta, oli se uskonnollinen, uskonnoton, poliittinen tai filosofinen, tulee kohdella arkaluontoisena tietona. Tunnustuksettoman valtion tehtävä ei ole pitää kirjaa kansalaistensa vakaumuksista. Uskonnollista ja uskomatonta vakaumusta tulee kohdella aivan samalla tavalla kuin poliittista vakaumusta (vaalisalaisuus). Henkilölle ei saa asettaa pakkoa ilmaista uskonnollista tai uskonnotonta vakaumustaan.

      Allekirjoita kansalaisaloite: Jumalanpilkkalaki kumottava.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4429

    • Anonyymi

      Vuoden 2018 tilastoja.
      Uskontokuntiin kuulumattomia oli koko maassa 26% . Evl kirkkoon kuului 70 % (nyt jo alle sen) ja muihin uskontokuntiin 4 % väestöstä. Suomessa on n. 1.45 miljoonaa kansalaista, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön.

      Helsingissä uskontokuntiin kuulumattomia on 40 % väestöstä. Evl kirkkoon kuuluu enää 53 %. Vuonna 2010 Hesan väestöstä Evl kirkkoon kuului 62 %, joten Helsinki etenee vauhdilla tilanteeseen, jossa vain vähemmistö väestä kuuluu evl kirkkoon.
      Pohjoisessa maaseutupitäjissä vanhukset erovat vähemmän mutta sielläkin erotrendi etenee.

    • http://www.humanistiliitto.fi/?page_id=46
      Arvot ja tavoitteet
      Humanistiliitto pyrkii edistämään esteetöntä maailmankatsomuksellista pohdintaa ja katsomuksellista tasa-arvoa sekä tuo esille uskontokuntiin sitoutumattomien näkökulmia ja humanistista tapakulttuuria.
      Kansainväliselle humanistiliikkeelle ja Suomen humanisteille keskeistä on ihmisen arvo ja vastuu: humanisti uskoo elämään ennen kuolemaa.
      Humanistiliitto on Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton (IHEU) jäsen. IHEU perustettiin vuonna 1952 Amsterdamissa. Perustavan kokouksen puheenjohtajana toimi YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon ensimmäinen pääjohtaja biologi Julian Huxley. Useimmat perustajat olivat kokeneet ensimmäisen ja toisen maailmansodan, 1930-luvun suuren laman, kylmän sodan ja vielä Korean sodankin alun ja olivat vakuuttuneita, että ihmiskunta tarvitsee uutta etiikkaa, Ihmisen puolesta ihmisen järjellä, kuten Suomen Humanistiyhdistyksen (sittemmin Humanistiliiton) ensimmäisten Humanismin päivien vuonna 1982 teema kuului.
      Kansainväliseen humanistiliikkeeseen kuuluu poliittisesti eri tavalla suuntautuneita ihmisiä, Nobelin palkinnon saaneita, professoreja, koulutuksellisesti eri tasoilla olevia, ammatiltaan kaikenlaisia. Heitä yhdistää halu antaa panoksensa ja kehittyä vastuun ottamisessa omista edellytyksistään käsin niin oman yhteiskuntansa kuin koko ihmiskunnan tulevaisuudesta.

      ...
      Humanistiliitolla ja ateisteilla on pitkälle samanalaiset käsitykset ihmisten välisistä suhteista.
      Kuten tekstistä näkyy niin humanistien käsitykset vievät ihmiskuntaa eteenpäin. Ne ovat täysin vastakkaisia palstalla kirjoittelevien perussuomalalaisten näkemyksiin.
      Ihmiskunta on yksi uskovatpa henkimaailmoihin tai ovat uskomatta.

    • Anonyymi

      2016 kyselytutkimus (Terkamo-Moisio) antoi mielenkiintoisia tuloksia suomalaisten uskonnollisista käsityksistä.
      1. Uskonnollinen vai ei!
      55.5 % vastasi, ettei ole uskonnollinen.
      38.5 % oletti olevansa uskonnollinen.
      6 % esitti olevansa vahvasti sukonnollinen

      2. EVL:n oma tutkimus uskondogmeista.
      Kristinuskon Jumalaan uskoo vain kolmannes väestöstä. Eli huomattava osa kirkon jäsenistä ei usko Jumalan olemassaoloon.
      Jeesuksen ihmetekoihin uskoo vain neljännes väestöstä.
      Saatanan olemassaolo kiistetään lähes tyystin vaikka se on kristinuskossa Jumalan ohella tärkein toinen jumaluus.

      Miksi näin? Epäilemättä tieteiden kehitys on syyllinen. Tieteiden eteenäinmeno murentaa vääjäämättä taikauskoa.

    • Anonyymi

      Kirkosta eroaminen jatkuu suurena vielä pitkään. Odotetaan miljoonan rajan puhkeamista "eroakirkosta.fi" palvelun kautta.

      Kristinuskon eräs dogmi taivaaseen pääsylle on avioliittoon vihkiminen papin toimesta.
      Yli puolet vihkimisistä suoritetaan siviilivihkimisenä ilman pappeja. Helsingingin seurakuntayhtymässä vain 32 % kirkon jäsenistä vihityttää papin toimesta, Vantaalla n. 38 % ja Espoossakin alle 40 %.

      Mitä tulee uskomusten tilalle? Tyhjyys! Ei.
      Uskomusten tilalle tulee normaali ihmiselämän tuntemus. Ihminen vapautuu valheiden verkosta.

      • Anonyymi

        >>Kristinuskon eräs dogmi taivaaseen pääsylle on avioliittoon vihkiminen papin toimesta.<<

        Niin, ihmisillä on mitä ihmeellisempiä käsityksiä ja väittämiä ja oppeja pelastumisesta. JUMALAN lapseksi tulemisesta - iankaikkisen elämän omaamisesta. Kuten tuo väiitämäsi.

        Taas Raamatun ilmoitukset JUMALAN aivoitukisineen on kaukana niistä. Kirkko ja muut pienemmät yhteisöt - uskonnolliset puolueet pitävät yllä näitä myyttejä ja luonnolisesti jumalattomat ihmiset eivät omaa ymmärrystä onko ne totta vaiko valetta.

        Todellisesti kun / jos ihminen tulee uskoon / saa uskon JUMALALTA, niin tämä ihminen eroaa kaikista uskonnollisisita puoleista - ymmärryksen kasvun kautta.

        Juuri tuohon liittyen kirkosta eroamiset ei ole mittari uskon / uskovien ihmisten määrästä.
        Mainittakoon tässäkin ettei koko Raamattu tunne näitä kirkkoja ja uskonnollisia puolueita. Raamatussa AINA seurakuntaa ilmennettiin paikkakunnan nimellä. Laudekian srk. Korintton srk jne......

        Kuten tiedämmekin, niin uskonnolliset/kin polueet ovat syntyneet valtaan liittyen. Aivan kuin nämä poliittiset puolueetkin.
        m.l


    • Anonyymi

      USKO, TIETO JA TODELLISUUS

      Mikä on ympärillämme oleva todellisuus
      Ihmisellä on koko olemassaolonsa ajan ollut tarve ymmärtää itseään ja maailmaa. Siksi hän on tarkkaillut ympäristöään ja pyrkinyt selittämään siinä tapahtuvia ilmiöitä. Vasta viime vuosisatoina on kehittynyt tieteellinen tarkastelutapa. Se suuntautuu tähän maailmaan eikä ota huomioon tuonpuoleisuutta. Tieto lisääntyy ihmisen hankkiessa lisää tietoa. Kunkin ajan tieteen antamaa kokonaiskuvaa maailmasta kutsutaan tieteelliseksi maailmankuvaksi. Se koostuu yleisesti hyväksytyistä tosiasioista ja muuttuu tieteen edistyessä. Maailmankuva vastaa kysymykseen millainen maailma on?

      Asian toinen puoli on, miksi tapahtuu sellaisia ilmiöitä, jotka tuottavat ihmiselle hyvää tai pahaa. Miksi ihminen on olemassa, onko pakko niin olla. Mistä tulee kärsimys, onni, kuolema.

      Klassinen väite on ollut, että uskonto vastaa näihin kysymyksiin. Henki rankaisee huonosti käytttäytyviä - siispä käyttäydy ideaalisen oikeasti.
      Todellisuudessa uskonto ei vastaa kysymyksiin lainkaan.
      Täytyy tutkia luontoa ja sen tuottamia ilmiöitä. Ne eivät kosta tai palkitse. Luonnon ilmiöitä tutkitaan tieteellisesti.
      Ihmisten väliset suhteet käyttäytymissääntöineen syntyvät kanssakäymisessä. Yhteisö laatii normit. Näitäkin suhteita tutkitaan monen tieteen avulla.

      Usko siihen, että elämä muuttuu paremmaksi, se on normaalia toivetta paremmasta ilman uskontoja.

      • Anonyymi

        >>Klassinen väite on ollut, että uskonto vastaa näihin kysymyksiin. Henki rankaisee huonosti käytttäytyviä - siispä käyttäydy ideaalisen oikeasti.<<

        Niin, mistä lie tämäkin mielikuva syntynyt? Raamatun ilmoituksille se ainakin on vierasta.

        Se lie totta, miten uskonnollisuus on ihmiselle kahle ja vankila kuin Kommunismi kommunistisessa maassa.

        Kokonaan toinen asia ja alue on omata usko JUMALAN aivoituksiin ja ilmoituksiin. Juuri tämän kautta ihminen mahdollistuu laajentamaan ymmärrystään todelisuuteen, mitä ihminen on. Saa kootuksi palapelinsä - vastauksen.

        Niin, väitämpä. Jos ihminen ei ymmärrä - tiedosta ihmisen perusolemusta, niin erittäin vaikea on omata ymmärrystä kasvun suunastaan. Erikoisen mielenkiintoisia alueita on juuri psykosomaattiset sairaudet ja niiden kehittyminen eli miten ihmisen mieli ohjaa fyysistä sairastumista. Esim. stressin syntyminen ja miten se heijastuu ihmisessä.
        Kukaan ei haluaisi omata korkeaa stressitasoa, mutta niin vain todellisuus on,- miten haasteellista on ihmiselle kasvaa pois stressistä. Mielen muuttamisesta on kysymys.

        Niin, Jeesus opetti ja lupasi, Rauhan ja levon ihmiselle. Työtätekeville jne.... ja on harvinaisen totta myös tänä aikana. Omata uusi ajattelutapa ja sen salaisuus. Kristuksen mielisyydestä on kysymys.

        m.l


    • Anonyymi

      Nyt haluaisin kysyä Teillä Arvoisa Don Spartacus sitä asiaa, että miksi todella Teidän mielestänne Materialistinen Filosofia rs:n lausepuun peruslauseeksi sopii vain ja ainoastan Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA.

      Onko Teidän Arvoisa Don Spartacus täysin mahdotonta hyväksyä Materialistinen Filosofia rs:n tietoteorian lausepuun peruslauseeksi sitä asiaa, joka on sekä Luonnon Dialektiikka että kirjan nimeltä FE LUONNON DIALEKTIIKKA rs:n tiedollinen perusta eli toisin sanoin A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS. Mehän ilmeisesti tiedämme sen asian, että DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA rs:n tietoteorian Lausepuun Peruslause on aina muotoa Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti, Niin ja sitten nyt vielä A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS.

      Niin ja kysyisin nyt vielä Teiltä Arvoisa Don Spartacus sitä asiaa, että voisiko nyt DN todella perustua VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS siis todella XYZ-kuvio rs:ään ja ei siis todellakaan XYZW rs:ään. Mehän nyt tiedämme myös sen asian, että Kolmiulotteiseen Avaruuskäsitys rs:ään perustuva Puusepän Malli on helppo tehdä, mutta nyt HYVÄ KYSYMYS on se asia, että onko todella Neliulotteinen GEOMETRIA eli XYZW rs:ään nyt yhtä helppo tehdä puusepän malli kuin nyt vastaavasti Kolmiulotteinen GEOMERTIA eli XYZ rs:ään. Mitä mieltä Te Arvoisa Don Spartacus olette asiastamme, mitä todella?

    • "Niin, väitämpä. Jos ihminen ei ymmärrä - tiedosta ihmisen perusolemusta, niin erittäin vaikea on omata ymmärrystä kasvun suunastaan. "

      Väittämään voi vain yhtyä. Sitä juuri ihmiskunta hakee kovalla tohinalla.
      Antiikin idealismin monijumalaiset uskonnot on kumottu ihmisten sepitelminä. Vuorossa maailmanlaajuisesti on irtaantuminen kaikesta uskonnollisesta harhaanjohtamisesta. Valtiotyyppi muuttuu tohinalla uskonnollisen paatoksen sijasta uskontovapaaksi. Euroopassa kumotaan keskiaikaisen skolastiikan viimeisiä ihmisyyden vastaisuuksia. On vain ajan kysymys, milloin Suomen valtionkirkkkojärjestelmä poistuu ja uskonto jää asian harrastajien toimeksi kunnes sekin väestönosa siirtyy marginaaliin.

      Uskonkirjoista toki löytyy yksittäisiä reaalielämästä otettuja yleisiä ihmisten tekemiä hyveellisiä lausumia. Useimmat kielteiset tai mutu-lausumat mm. raamatusta uskonjärjestöt itse ovat asettaneet naftaliiniin.
      Yksilöt voivat saada uskomuksista aivan oikeasti näkemystä humanismin suuntaan mutta toiselta puolen uskonnot jarruttavat ihmisen henkistä vapautumista väärillä opeillaan.
      Ihminen saa olemisen peruskäsitteistöä materialistisesta filosofiasta, psykologiasta, lääketieteestä, humanismista, historiasta ym. ja kaikkea tätä tutkimalla ihmisen välistä kanssakäymistä.
      Ihmisten itsensä on hankittava toimeentulo, rauhan maailma, lepo, terveydenhoito, luonnon tasapaino, henkinen kulttuuri. Ihminen itse on subjekti eikä suinkaan jonkun "yläkertalaisten" ohjaama eläin.
      Marxilainen sosiologia vapauttaa ihmistä tuhannesti kun uskonto vastaavasti asettuu poikkiteloin vapautuksen estäjäksi.

      ps. Henkilökohtaisesti en tunne mitään antipatiaa uskovia kohtaan. Samaa ihmiskuntaa ollaan.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-10783708

      Mainio artikkeli kristinuskon raamatun jumalisuudesta. Tekstit ovat olleet alunperinkin kuin muovailuvahaa. Yksi on kuvitellut yhtä, toinen toista. Jotkut tekstit kanonisoitiin eli sanottiin niitä joko juutalaisten jumalan tai kristinuskon Jeesuksen sanomisina.
      Muotoilu on jatkunut läpi vuosisatojen ja sitä tehdään edelleen. Puhe siitä, että raamatun tekstit olisivat pyhiä kirjoituksia ja saatu henkiolennolta joutuvat outoon valoon. Ensinnäkin minkä jumalan! Juutalaisten Jahven vai kristinuskon Jeesuksen vai molempien vai Saatanan. Kolme jumalaa ja niillä paljon yhtymäkohtia monijumalaisten uskontojen kaunokirjallisuuteen. Ja sitten tärkein. Jos alkuperäisteksti olisi henkiolennon sanelema niin uskovat myöhemmin muuttavat sanomaa - eli ihminen oletti joskus jonkinlaisen maailmankuvan ja aikojen kuluessa he niitä muuttavat.
      Raamatuntutkijoiden tulisi verrata uskonoppia myös aikalaisiin muihin uskontoihin ja todeta yhtymäkohdat. Kristinusko perustuu pääosin persialaiseen zarahustralaisuuteen ja se taas omi opinkappaleita monijumalaisuudesta. Neitsyt Marian tarina muistuttaa täydellisesti egyptiläisen ISIS jumalattaren jumaltarua.
      Kolmas mielenkiintoisuus. Papisto siteraa valikoidusti raamattua. Harva mainitsee saarnoissaan oikeana ihmisyytenä Jahven määräystä tapattaa kaikki luvatun maan heimot oikeauskoisten jahvelaisten tieltä tai kertoo ihmisyytenä Jeesuksen nimiin laitettua loppusotaa, jossa Jeesus panee maapallon säpäleiksi.

      Yksittäisten lauseet, pelkät maalliset runot, jäävät epähumaanisuuden jalkoihin jumaluusopissa. Raamattuhan käskee VT:ssa homoseksuaalit tapettavaksi ja UT:ssa ne ilmaistaan Jeesuksen tahdon pilkkaamisena ja jotka joutuisivat helvettiin kuoltuaan uskovat Jeesus-taruun tai ei.

      Humanismia tulee etsiä konkreettisista ihmissuhteista. Työläisten asema kansantaloudessa ja yhteisössä ovat kerrassaan kaikkea muuta ihmisvihaa.
      Nykyaikaikainen rasismi, homoviha ja mamuviha esiintyy Suomessa kahdessa poliittisessa puolueessa, kristillissosiaalisessa Perussuomalaisissa ja Kristillisdemokraateissa. Raamatun vihanlietsontaan vedotaan. Timo Soini Sinisissä ja aikaisemmin Perussuomalaisissa perusteli homojen oikeuksien kieltämistä raamatulla.

      • Anonyymi

        Yleistäen voi sanoa ja todeta. Tavalinen jumalaton ihminen ei koskaan näe Raamatun ilmoituksia oikeassa valossa. Muistan tämän ajan kohdaltani erittäin hyvin.
        Juuri tuohon liittyen ihmisen on ensiksi saatava usko ja erikoisesti ymmärrys ilmoituksiin.
        Toinen alue, joka uskovalle ihmisellekkin on haastellinen on ymmärtää Vanhatestamentti oikein. Se sisältää ilmoituksia / kuvauksia joihin liittyy Israelileisille kohdennettu syntiuhrin merkitys.

        Niin, moni ihminen ei edes huomioi, miten koko kirja - Raamattu ja sen sisältö kohdentuu ihmisen mielenalueelle. Kaikkein hyvittavinta onkin nähdä, mite moni luulee Raamatun ilmoituksien kautta tietävänsä maapallon ja ihmisen iän ja paljon muuta. Jopa maan muodon.

        Niin, omalta kohdallani voinen todeta, miten Raamatusta löysin aikoinaan mullistavan löydön ja alueen jota ei alan / ihmismielen tutkijat - ihmiset edes ymmärrä.

        "Ajattelemattomien sydän käsittää taidon,
        ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi." Jesaja 32

        Joka jakeen sana pitää erittäin paljon tietoa sisällään, joka todistaa ihmisen puhehäiriö änkytyksen roblematiikan.

        Jos Raamattu olisi satukirjanen, niin miten ihmeessä kirjassa ilmennetään ihmien alitajuisia alueita?

        Markku Lievonen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleistäen voi sanoa ja todeta. Tavalinen jumalaton ihminen ei koskaan näe Raamatun ilmoituksia oikeassa valossa. Muistan tämän ajan kohdaltani erittäin hyvin.
        Juuri tuohon liittyen ihmisen on ensiksi saatava usko ja erikoisesti ymmärrys ilmoituksiin.
        Toinen alue, joka uskovalle ihmisellekkin on haastellinen on ymmärtää Vanhatestamentti oikein. Se sisältää ilmoituksia / kuvauksia joihin liittyy Israelileisille kohdennettu syntiuhrin merkitys.

        Niin, moni ihminen ei edes huomioi, miten koko kirja - Raamattu ja sen sisältö kohdentuu ihmisen mielenalueelle. Kaikkein hyvittavinta onkin nähdä, mite moni luulee Raamatun ilmoituksien kautta tietävänsä maapallon ja ihmisen iän ja paljon muuta. Jopa maan muodon.

        Niin, omalta kohdallani voinen todeta, miten Raamatusta löysin aikoinaan mullistavan löydön ja alueen jota ei alan / ihmismielen tutkijat - ihmiset edes ymmärrä.

        "Ajattelemattomien sydän käsittää taidon,
        ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi." Jesaja 32

        Joka jakeen sana pitää erittäin paljon tietoa sisällään, joka todistaa ihmisen puhehäiriö änkytyksen roblematiikan.

        Jos Raamattu olisi satukirjanen, niin miten ihmeessä kirjassa ilmennetään ihmien alitajuisia alueita?

        Markku Lievonen

        Onko Teille Arvoisa Markku Lienonen selvinnyt nyt se asia, että PYHÄ RAAMATTU ja tämän alaosastot VANHA TESTAMENTTI ja UUSI TESTAMENTTI ovat todellakin tasan tarkkaan IHMISYKSILÖT rs:n kirjoittamia? Niin ja oletteko Te nyt erimieltä RAAMATTU-ASIA rs:ssä ja jos olette, niin MIKSI todella? Minä todella kysyisin Teiltä vielä sitä asiaa, että mitä todella JUMALA rs tarkoittaa? Onko JUMALA todellakin pelkkä HENKIOLENTO vai onko JUMALA todella jotenkin liitettävissä IHMISKUNTA rs:ään ja jos on, niin MITEN nyt todella?


    • Anonyymi

      Synnynnäinen änkyttäminen puhehäiriönä johtuu fysikaalisista pienistä virheistä äänielimissä. Se voi syntyä myös psyykkisistä syistä mm. suurta järkytystä koetusta.
      Molemmissa tapauksissa puheterapia voi auttaa tai olla auttamatta. Ihmisen tajuntaan ja mahdollisuuteen oppia kuten muutkin puhehäiriö ei ole esteenä. Serkkuni ryhtyi änkyttämään 18 vuotiaana pallosalaman iskiessä huoneessa. Hän teki ruumiillista työtä teollisuusmaalarina eikä lähipiirini koskaan ilkkunut hänen peräänsä.

      Runoilija-profeetta Jesajan kirja 32:4: "Ajattelemattomien sydän käsittää taidon, ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi."
      Jae kuuluu 1931 raamatussa "Ja äkkinäisten sydän ymmärtää tiedon, ja sammaltavaisten kieli kiirehtää selkeästi puhumaan."

      Minkä lajin kristitty ymmärtäisi jakeiden sanoman, koska väität, ettei jumalaton näitä ymmärtäisi?
      Sana "sammaltavainen" tarkoittaa" paljon muutakin kuin änkyttämisen, jopa juopuneen horinan.

      Jesaja, ehkä todellinen henkilö, oli runoilija, uskonnollinen runoilija 700 luvulla eaa.. Hän kuvasi ihmissuhteita HERRAN alias Jahven kautta. normaali uskonnollinen kuvio kaikissa uskonnoissa. "Vain meidän jumalaan uskova ymmärtäisi syntyjä syviä" - muut olisivat tolloja.
      Jumaluus Extyökkäri käyttäytyy palstalla siten. "Kuka ei vihaa työväenliikettä on änkyttäjä ja paholaisen kakara".

      Jakeessa ei ole mitään uskonnollista. Runoilija ilmaisi silloin kuten nytkin tiettyjä ilmiöitä runomuodossa. Mikäli joku parantuu änkyttämisestä jakeen perusteella, asia on ok. Ellei parannu, änkyttäjä on marxilaisen sosiaologian mukaisesti silti täysin normaali ihminen, oikeutettu elämään siinä kuin muutkin.
      Ihminen on keskivertoihminen. Yleiset piirteet ovat samankaltaisia. Jokaisessa on jotain yksilöllistä.
      Jesaja käsittääkseni haluaa sanoa yleisesti että keskiverrosta poikkeavatkin ovat ihmisiä.

    • Anonyymi

      ml

      Muistatko eräällä uskontofoorumilla väittelyt kristinuskon kolminaisopista.
      Olit sitä mieltä, muistaakseni, ettei aineeton henki voi olla itsensä aineellisen poikansa henki-isä, eikä aineellisella pojalla voi isänä olla aineeton henki ja ettei henki voi muuttua aineelliseksi ja aineellinen hengeksi? Asetit ongelman oikein.

      Ihmisellä tajunta tarkoittaa hänen aineellisten aivojensa henkisiä ominaisuuksia, jossa tajunta tarvitsee ehdottomasti aineellisen rakenteen ollakseen olemassa. Jokaisella ihmisellä "älyn käyttö" toimii näin olipa hän mitä uskontoa tahansa tai uskonnoton. Missään tajunta ei esiinny itsenäisenä oliona. Se on aina sidottu materiaaliseen kaapuun. Materiaalisia olioita on puolestaan ilman tajuntaa tuhottomasti.
      Marxilainen sosiologia tunnustaa kaikki ihmiset yhdenvertaisiksi. Sen jälkeen katsotaan mm. rikolliset/rangaistukset ja muut ihmisarvot. ihmettelen, miksi esiinnyt kritisoivasti siihen
      m.hukka

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-10812367
      Katoliskristillinen kirkko paljastaa tekemiään ihmisoikeusrikkomuksia anteeksi. Niitä joita, on kutsuttu raamatussa mainituiksi synneiksi, niiden uhreja mm. homojen kaltoinkohtelu tuomitaan.
      Mitä enemmän puretaan raamatullisia dogmeja sitä enemmän ihmiskunnan siveellisyyskäsitykset kohoavat.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vielä vuoden 2015 vaaleissa oikeistopopulistista kansanpuoluetta äänesti 21,1 prosenttia tanskalaisista, oli äänisaalis nyt vain 8,7 prosenttia.
      Alas tultiin ja ryminällä.

    • Humanismi etenee. Ihmiset luopuvat taikauskosta.

      Savon Sanomat: Kastettujen lasten määrä on laskenut roimasti
      Tutkijan mukaan kasteiden vähenemisellä on suora yhteys ihmisten kirkkosuhteen ohenemiseen.
      https://yle.fi/uutiset/3-10817869

    • Anonyymi

      Humanismista.
      Tällainen kristillisssosiaalinen ajatuskanta on kaukana ihmisyydestä:
      "Entinen uutisankkuri ja Espoon kaupunginvaltuuston varajäsen Seppo Huhta on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
      Oikeuden mukaan Huhta kirjoitteli Facebookiin muslimeja ja somaleja kansanryhmänä panettelevia ja solvaavia kirjoituksia.
      Oikeus katsoi, että vaikka kunnallispolitiikassa mukana olevan Huhdan tarkoituksena olisi ollut esittää kritiikkiä maahanmuuttoa ja rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia kohtaan, hän ei olisi saanut solvata kansanryhmiä tekemällään tavalla.
      Huhta muun muassa vaati, että muslimien on lähdettävä pois Euroopasta ja että muslimit eivät sovi sivistyneisiin maihin. Hän käytti kirjoituksissaan muslimeista ja somaleista useita oikeuden mukaan halventavia nimityksiä."
      https://yle.fi/uutiset/3-10829705

      On muistettava. Kaikki maapallon etniset väestöryhmät kuuluvat samaan Homo Sapiens eläinlajiin.
      Ateismi kieltäytyy uskovien päälle käymisestä. Uskokoon kuka uskoo ja mihin uskoo. Esittää jokin uskonto ainoana hyväksyttävänä lähentelee diktatuurista ajattelukantaa.
      Materialistinen filosofia käsitteellisesti todistaa minkäänlaisten henkimaailmojen olemattomuutta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kristinuskoa tukevat eivät kykene kertomaan millaista kristinuskoa he tukevat. Luterilaista, katolista, kreikkalaiskatolista, jehovalaista vai mitä. Jokaisella lahkolla on omanlaisensa kristus ja josta taistellaan ideologisesti verissä päin.
      Yksi yhteinen nimittäjä on. Se on samanlainen kaikissa uskonnoissa. Maailma ja sen liikelait esitetään aineettoman hengen mielialoista riippuvaiseksi.
      Uskonnoissa henkisyys loisi aineellista kun materialistinen filosfia ja tiede näkee asian vastakkaisesti. Materia luo henkisyyden. Materia on ensisijaista. Ilman materiaa ei ole henkisyyttä

    • Anonyymi

      Uskonnot hiipuvat hissukseen ihmisten mielistä. Tiede ja todellinen tieto valtaa alaa.

    • Anonyymi

      https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
      Luterilaisesta kristinuskosta eroaminen näyttää jatkuvan entisellä tasolla, n. 50 000 eroa tänäkin vuonna.
      Nuoret parit, kun eroatte erottakaa myös lapset kirkosta. He voivat aikuisina itse päättää mitä tekevät, jatkaa eroa tai liittyä.

    • Anonyymi

      Kristinusko on vihauskonto jahvelaisuuden ja islamin rinnalla. Raamatun VT edustaa raakoja kansanmurhia tukevaa Jahve alias Jehova alias Herra jumalan nimissä. Loppupeleissä juutalaisuus ei uhkaa ihmisiä. Kaikki pääsevät manalaan elämään varjoelämää samaan tapaan kuin Kalevalan Ukko-Ylijumala päästää kaikki tuonelaan.

      Islamin ja kristinuskon loppupeli on karmea. Suoranaisesti natsilaisen rotuopin kaltainen. Omat pääsevät onnelaan, vääräuskoiset ja uskonnottomat joutuvat pikipataan ikuisesti istumaan. Kristinuskon jumala Jeesus tuhoaa maappalloa ja tappaa ihmiskuntaa loppusodassaan niin että jäljelle jää vain 144 000 Jeesukseen parhaiten uskovaa. Jeesus johtaa omakätisesti sotaa ihmiskuntaa vastaan. Eräs kiihkokristitty voisi sanoa, Jeesus on niin sanonut raamatun kirjoittajalle ja se tulee toteuttaa!!!!
      Missä on moraali ja ihmisyys. Se on näiden uskontojern ulkopuolella.
      Lähteet:
      Koraani
      Raamattu
      Toora

    • Anonyymi

      Perussuomalainen kulttuuriohjelma vaatii kristinuskoa pakkouskonnoksi Suomeen. Johtajien päissä taitaa olla sahanjauhoja. Kristilliset, syrjivät arvot eivät kelpaa nyky-yhteiskuntaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe