Kun miehen halut katoaa

Anonyymi

Olemme nelissäkymmenissä oleva pariskunta ja odottelemme ensimmäistä yhteistä lastamme syntyväksi nyt kesän kynnyksellä.
Parisuhteemme on ollut toimiva ja seksi varsinkin on aina ollut meidän juttumme.

Nyt ollaan tilanteessa joka on kytenyt alkuvuodesta saakka...mies ei halua/kykene tai mitä ikinä liekin normaaliin seksiin. Olen pitänyt itsestäni huolen myös raskausaikana, vatsa on kasvanut tietenkin mutta ylimääräisä kiloja ei ole tullut, enkä ole alkanut pukeutumaan mihinkään säkkeihin vaan ennemminkin korostanut entisestään naiseuttani. Omat haluni ovat edelleen huipussaan, mutta kun ei... Alkaa tympiä jo yksinään lelujen kanssa veivaaminen toisen työpäivien aikana.

Kyllä puolisollekin kelpaa antamani suuseksi tai puhdas käsihoito, mutta taustalla täytyy aina ja joka kerta pyöriä pornoa, ilman sitä ei tunnu tulevan mitään. Minä en kyllä saa edes kosketuksia osakseni. Ihan ymmälläni olen, koska olemme tähän saakka olleet hyvinkin kokeilunhaluinen ja viriili pari. Seksimme on ollut ihan jotain muuta kuin lauantaisin saunanjälkeen pimeässä peitonalla lähetyssaarnaajassa ähisemistä. Pornoakin olemme aikaisemmin yhdessä katselleet, mutta nyt se on ottanut ikäänkuin vallan koko suhteesta.
Asiasta ei voi puolison kanssa puhua, kun hän loukkaantuu ja syyttää minua uhriutumisesta.

Jotenkin pelkään että lapsenmyötä koko seksielämämme kuolee lopullisesti, ja itse en voi elää suhteessa josta puuttuu seksi ja seksuaalisuus.
Miten saan mieheni halut taas heräämään ilman jokakertaisia jynkkyvideoita... Olisi kivaa välillä kokea taas olevansa haluttu eikä vain se sivuosa hänen nautintoaan

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos tilanne jatkuu, pysy tiukkana ja vaadi itsellesi säännöllistä seksiä sekä omaa aikaa jolloin voit pitää huolta itsestäsi synnytyksen jälkeen ja palautua nopeammin. Ehkä miehesi ei pidä sinua tällä hetkellä seksikkäänä naisena vaan lapsensa äitinä. Takaapäin diggystyle myös auttaa joitakin miehiä asentona raskaana olevan naisen kanssa, koska siinä ei tarvitse varoa vatsaa ja saattaa auttaa muutenkin heittäytyä oikeaan fiilikseen kun vauvavatsa ei näy.

    • Anonyymi

      Jospa mies pelkää, että seksi voisi vaikuttaa raskauteen etenkin, kun teillä on ensimmäisen yhteisen lapsenne odotus.

    • Anonyymi

      Pornorunkkari, otan osaa, surullisen yleistä nykyään.

    • Anonyymi

      Minä kävin eroottisella hierojalla, hän hoiti käsillä asian loppuun asti. En kertonut miehelleni tästä.

      • Anonyymi

        Mielenkiinnosta kysyn, missä?


      • Anonyymi

        Helsingissä. Eroottinenmieshieroja ät gmail. Kutsuin hänet meille kun mies oli töissä, kerroin että se on sama nainen joka hieroi minua töissä. Ens viikolla hän saa taas tulla, hih...


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe