Asiantuntijat ehdottavat aborttilain peruskorjausta

Anonyymi

Asiantuntijat ovat analysoineet Suomen aborttilakia ja todenneet sen vanhentuneeksi ja konservatiiviseksi sekä epäeettiseksi. Laki on rustattu 1960-luvulla neuvostomalliin SKP:n keskuskomiteaan kuuluneen ministerin johdolla. Aborttilain pahimpia epäkohtia on se, ettei lainsäädäntö tunnista lapsen ihmisoikeuksia ja lapsen ihmisyyttä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on aborttilain säätämisen jälkeen ottanut harppauksen lasta koskevassa etiikassa ja lainsäädännössä. YL:n lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen ihmiseksi ja kaikkien lapsen oikeuksien kantajaksi jo silloin, kun lapsi elää äitinsä kohdussa.

Pahin aborttilainsäädännön ominaisuus on, että sen soveltamisesta on voitu antaa lain hengen ja kirjaimen vastaisia sovellutusohjeita. Kommunistiministerin virkamiesten ohjeilla tarkkaan määritelty abortti avattiin täysin pidäkkeettömäksi ja vapaaksi huviksi. Aborttilain ja sen hulvattomien sovellutusohjeiden seurauksena on Suomessa otettu henki n. 700 000 lapselta. Kyseessä on Suomen historian ylivoimaisesti laajin ja tuhoisin katastrofi.

Nykyinen aborttilaki ja -käytäntö vertautuvat esiantiikkisiin yhteiskuntiin, jossa lapsi voitiin jättää heitteille ja ottaa hengiltä intressin tai taikauskon perusteella. Näin aborttikäytäntö Suomessa ei vastaa edes keskiajan ajattelua vaan on sosiaalihistoriallisesti ja eettisesti esiantiikkista.

Aborttilain päivityksessä on otettava huomioon lapsen oikeus siten, että lapsiakin kohdellaan kuten muitakin ihmisryhmiä eikä heitä saa enää ”rasittavina” ottaa hengiltä. Aborttilakia on asiantuntijoiden mukaan päivitettävä myös siten, että estetään naisten painostaminen ja pakottaminen mukavuusaborttiin. Tämä on naisten pahin oikeusturvaongelma. Euroopassa ja USA:ssa on vahvistunut lapsen ja naisen ihmisarvoa korostava ajattelu, jossa lapsen abortointia rahoitetaan vain lääketieteellisesti pakottaviin tapauksiin. Asiantuntijoiden mukaan tämä on oikea linja myös Suomessa.

5

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiantuntijat arvioivat, että 50 vuodessa parantunut yleinen tietämys lapsen olemuksesta tekee mahdottomaksi lapsien abortoinnin "rasituksena" ja pelkän mielipiteen perusteella. Asiantuntijat arvioivat eettisen ryhdistäytymisen johtavan ihmisyyden paluuseen.

      • Anonyymi

        Annatko näistä "asiantuntijoista" ja lausunnoista lähteet ja nimet? Että keitä ne tuntijat on. Ettei vain olis elämänkoululaiset taas asialla?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Annatko näistä "asiantuntijoista" ja lausunnoista lähteet ja nimet? Että keitä ne tuntijat on. Ettei vain olis elämänkoululaiset taas asialla?

        Ettei tämä asiantuntijoukko vaan koostuisi työterveyslääkäri Räsäskästä.


    • Anonyymi

      "Asiantuntijat ovat analysoineet Suomen aborttilakia ja todenneet sen vanhentuneeksi ja konservatiiviseksi sekä epäeettiseksi. "

      Tämä on totta, ihan THL:n tutkijat ja lääkärit on näin ilmoittaneet. Aborttiin ei tulisi tarvita mitään turhia syiden konservatiivista hakemista koska naisen katsotaan jo olevan päätösvaltainen, mikä on tämän päivän itsestään vastaavan, itsensä elättävän korkeasti koulutetun naisen perustuslaillinen oikeus. On epäeettistä, että jolta kulta lääkäriltä pyydetään lausuntoa asiassa mikä kuuluu naisen yksityisyyden suojaan.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti, kaikki m*r*at vaan perustuslaillisen yksityisyyden suojan piiriin!
        Uhreille ei minkäänlaista päätösvaltaa. Mitäs ovat muiden huippu eettisen The Elämän ja Oman Navan ylioikeuksien tiellä.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      592
      2058
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      102
      1030
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      977
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      837
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      835
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe