Rautalankaa

Varsin uskottava kertomus, vaikka vankat todisteet puuttuvatkin. Eräs todiste on kuitenkin se, että sama mies, joka hävisi Perussuomalaisten puheenjohtajakisan, tuli Sinisten nimelliseksi johtajaksi.

Eduskuntavaaleissa Soini veti maton sinisten alta, koska Uudellamaalla läpimenosta puuttui juuri ne Soinin äänet.
Eurovaaleissa koko ministeriretkue veti mattoa muiden ehdokkaiden alta. Eihän sinne ole saatu edes täyttä listaa.

Nyt täytyy ihan kysyä, että minkäväriseltä Sininen tulevaisuus näyttää?

Tuossa aloituksessani on mediasta poimittuja tietoja ja suurin osa ilmeisesti faktoja. Olen vetänyt kuulemaani ja näkemääni yhtenäiseksi narratiiviksi elämänkokemukseni pohjalta. Eli sanoisin kyseessä olevan valistuneen päättelyn. Tapahtumilla on yleensä juoni ja käsikirjoittaja. Tässä tarinassa käsikirjoittaja on Soini. On merkille pantavaa, että Soini hyvin ohuesti puhuu sinisten alkuunpanosta ja puoluetaipaleesta. Soinilla on tästä perimmäinen tieto ja se on häpeällinen. Soini ei halua nolata sinisiä, koska on heille kiitollisuudenvelassa. Ei halua myöskään saattaa itseään vielä suurempaan häpeään. Soini heittäytynyt innokkaammaksi uskovaiseksi kuin mitä on ennen ollut. Hän vetoaa armoon, jonka saa jumalalta. Kyse on samasta ilmiöstä, mitä on tavattu, kun rikollinen tulee uskoon. Soinin kohdalla ei ole kyse virallisista rikoksista, vaan kyse on petturuudesta äänestäjiä ja puolueen jäseniä kohtaan. Siniset ovat olleet Soinille apupuolue, jonka hän perusti, jotta saisi haluamallaan tavalla poliittisen uransa päätökseen. Eikö nyt olisi parempi, että tekisi tilit selviksi niiden kanssa, joita on pettänyt. Uskon ja uskonnon verhon taakse piiloutuminen ei tunnu hyvältä, mutta ehkä Soini ei muuhun pysty.