Hei!
Hieman arka aihe ja toivon kaikkien vastaavan asiallisesti, koska vaiva on tosi enkä vitsaile. Onko täällä muita joilla on sama ongelma tai tietoa mitä tämä voisi olla?
Minulla on ollut jo monta vuotta ripuli, joka ajoittuu aamuun. Voisin sanoa että minulla on koko ajan maha sekaisin. Ei ole ns. "normaalia ulostetta" tullut varmaan ollenkaan tänä aikana. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa milloin se alkoi, eli tuskin on tullut lomilta tms koska silloin muistaisi varmasti ajankohdankin milloin on alkanut. Minulta on otettu verikokeet ja ulostenäytteet, eikä mitään löytynyt. Kävin myös paksusuolen tähystyksessä ja sanoi että näyttää ihan terveeltä ja epäili ärtyvän suolen oireyhtymää. Olen syönyt noin vuoden ajan Vi-Sibliniä muttei se ole auttanut. Mutta tähystyksen jälkeen jostain ihmeen syystä ripuli on helpottanut ja sitä ei tule läheskään joka päivä, mutta vaiva mikä minulla on edelleen ja on vain pahentunut, josta haluan siis puhua ja kysyä apua, on että minun peräaukosta tulee kirkasta nestettä. Mitä se on ja miten voin estää sen erittymistä? Neste on välillä ihan vettä, kirkasta eikä haise millenkään. Ihankuin vettä tulisi joku 0,5-1 tl. Välillä se on tosiaan ihan vettä ja välillä se on sellaista nestemäistä kirkasta limaa. Jos vaikka päästää ilmaa suolistosta pois, käytännössä siis pieräisee, niin silloin tulee sitä nestettä. Sitä ei vuoda tai valu muuten, mutta pierastaessa sitä tulee ja jos käyn vessassa niin silloin myös. Mutta jos käyn vessassa niin se saattaa tulla myös sellaisena vaahtomaisena. Mitä tämä siis on? Onko kenelläkään muilla kyseistä vaivaa tai hoitoa siihen? Olen siis nuori, alle 30 vuotias nainen
Kirkasta nestettä peräaukosta, vettä?
Anonyymi
0
3024
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221826
- 241605
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 431338
- 1001329
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391285Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371181- 361046