Hometta töissä

Anonyymi

Työpaikka homeessa. Mitä voi tehdä...

8

78

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Jos epäilet, että työpaikallasi on sisäilmaongelma, ilmoita asiasta työnantajallesi ja työsuojeluvaltuutetulle. Työnantajan on kerrottava sinulle ja työsuojeluvaltuutetulle, mihin toimiin asiassa on ryhdytty tai tullaan ryhtymään. Työnantajan on kerrottava myös se, jos ilmoituksesi ei työnantajan arvion mukaan johda toimiin.

      Jos epäilet, että sinulla on työpaikan sisäilmasta johtuvia oireita, kerro oireilustasi työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle. Työnantajan tehtävä on selvittää, aiheutuvatko oireet työpaikan olosuhteista. Kerro oireistasi aina myös työterveyshuollossa. Työterveyshuolto arvioi, millä edellytyksillä voit jatkaa työskentelyä tiloissa, joissa oireet ilmaantuvat.

      Jos oireiden todetaan aiheutuvan työpaikan olosuhteista, on työnantajan selvitettävä sisäilmaongelman syy ja poistettava se. Työnantajan velvollisuus on myös huolehtia, että terveytesi ei vaarannu sinä aikana, kun asiaa selvitellään ja korjataan.

      Selvitysten tekeminen, raportin valmistuminen sekä korjaussuunnitelman ja korjausten tekeminen vievät oman aikansa. Voit kysyä tilannetta ja aikataulua esimieheltäsi tai työsuojeluvaltuutetulta. "

      lähde tyosuojelu.fi

    • Anonyymi

      Hometta, mitä tehdä?
      Sädesienestä jos sitä on, pääsee eroon polttamalla. Tämä ainoa oikea ja toimiva ratkaisu.
      Suomessa vietävän paljon uhrattu rahaa, aikaa turhiin ja epäonnistuneisiin kosteusvaurioremontteihin.
      Ja tämä on FAKTA!!!

    • Anonyymi

      Niihän sitä on , asiaa vain vähätellään ja salaillaan.

    • Anonyymi

      Sama täällä...

    • Anonyymi

      Taitaa olla koko Ylivieskan keskustan liikerakennukset vesivaurioisia.

    • Anonyymi

      Sairastua astmaan.

    • Anonyymi

      Se siitä ainakin seuraa,pitemmällä seurauksella muutakin paljon vakavampaa.Mutta sitä on niin vaikea näyttää toteen.Jokainen on oma yksilönsä ja reagoi erilailla.

    • Anonyymi

      tutkikaa omat kämppänne aina ensin,ei kaikki ole työpaikanvikaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe