Kerronpa teille meidän naapuristamme joka muutti viime kesänä talonyhtiöömme. eräänä iltana tulin kotiin ja tämä naapurin nainen oli ovellamme valittamassa lapsemme käytöksestä valituksen ymmärrän pieni piha kina oli ollut meidän tyttäremme ja h'nen tyttärensä välillä. Mutta sitä en ymmärrä että tämä nainen alkoi heti uhkailu linjalle vaatien meitä viemään lapsemme perheneuvolan tutkimuksiin koska hänenkin lapsi siellä käy ja uhkasi että lapsemme joutuu lastenkotiin sitten sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen . Tässä välissä kerron että ME olimme jo vuoden asuneet tässä ilman muiden naapurien valituksia ennen kuin kyseinen nainen lapsineen tänne muutti . Kesän mittään tuli kaikenlaisia syytöksiä meille eli KAIKKI mitä talonyhtiössämme tapahtui ilkivalta niin oli meidän lapset tai me vanhemmat rikottu ja kerran sitten tipahti postiluukusta kirje sosiaali virastosta jossa oli kutsu toimistolle lastensuojelilmoituksen takia . Ilmoittajan halusivat ´pysytellä Anonyymina eli nimiä ei meille ilmoittajista kerrottu mutta teksti oli RANKKAA Jatkuva juopottelu KOKO kesän sillä' ilmoitus oli ollut 3kk:den ajalta eli koko kesältä sitten lapsien pahoinlpitely jatkuvasti ja kiroilu kotona lasten kuullen sekä yksi lapsi kotina vankina ei KOKO kesänä ulkoilutettu.(Lapsi pieni ja ulkoilimme muualla kuin pihalla ) Siten Pihojen sotkeminen (Olimme ainoat jotka siivosivat jäljet pihalta myös muiden )Alkoholia emme käytä ja muutenkin hoidamme lapset normaalisti . KAIKKI keksittyä mutta rumba jatkui kunnes mittani tuli täyteen ja tein rikosilmoituksen joka kerta kun hän kavereineen teki lastensuojeluilmoituksen tein rikosilmoituksen sillä outoa että sain nimettömän puhelin soiton salaisesta numerosta enen sossun kutsua ja äänestä tunnistin naapurimme soittajaksi. Yllättäen se meidän kiusaaminen loppui mutta nyt MUUT naapurit ovat kuumana kiukusta tähän naiseen ja hänen toimintaansa sillä hän mustamaalaa myös uusille niitä jotka ei tanssi hänen pillinsä mukaan. Moni muuttanut hänen takiaan kuulemamme mukaan pois .
Ihmettelenpä vaan !!!!
Ilkeä ja Outo naapuri
9
4220
Vastaukset 9
- : x
Enpä ole koskaan kuullut moisesta tai siitäkään, että ihmiset muuttais pois yhden terroristin takia... Aina sitä sen verran sakkia löytyy, että yhteistuumin savustetaan pellolle tollaset ilkeilijät.
Kuulostaa psykopaattiselta ihmiseltä, jolla on todellisuudentaju täysin kankaalla.
Yrittäkää saada sille häätö talostanne, se on mun neuvo.- Anonyymi
Ime pikku kullias
- Fritz
ädätänttäntätn
- todella ihmettelen !!!
Unohdin kertoa teille, että olen valittanut isännöitsijälle kuten muutkin turhaan mutta meille ainakin tuli varoitus edellä mainituista rikkeistä saimme kirjallisen varoituksen ja itse se nainen muutti viereisestä talostamme vastapäiseen talomme eli häntä uskottiin vuokrayhtiössämme ei meitä muita ja lisäksi en pääse itse vaihtamaan asuntoa koska meile tuli e varoitus palkkasin lakimiehen joka teki vastineen joka hylättiin. Hänellä on myös sairas tapa huudella parvekkeellaan kännykkäänsä ja haukkua mm. napureita siihen luuriinsa ja itse vaikka asui viereisessä talossa heräsin kerran yöllä kun hän karjui naama punaisena parvekkeella luuriinsa.
- Anonyymi
todella ihmettelen !!! kirjoitti:
Unohdin kertoa teille, että olen valittanut isännöitsijälle kuten muutkin turhaan mutta meille ainakin tuli varoitus edellä mainituista rikkeistä saimme kirjallisen varoituksen ja itse se nainen muutti viereisestä talostamme vastapäiseen talomme eli häntä uskottiin vuokrayhtiössämme ei meitä muita ja lisäksi en pääse itse vaihtamaan asuntoa koska meile tuli e varoitus palkkasin lakimiehen joka teki vastineen joka hylättiin. Hänellä on myös sairas tapa huudella parvekkeellaan kännykkäänsä ja haukkua mm. napureita siihen luuriinsa ja itse vaikka asui viereisessä talossa heräsin kerran yöllä kun hän karjui naama punaisena parvekkeella luuriinsa.
Kauheita nuo luurit.
- Muutin pois
Ymmärrän kyllä mitä tunnet ja koet. Itselläni on hieman samantyyppinen kokemus vajaan 10 vuoden takaa. Muutin yksin kahden kissani kanssa vuokrataloon. Ensimmäinen vuosi meni todella mukavasti ja naapurit olivat mielettömän ystävällisiä. kaikki alkoi, kun seinänaapuri hoksasi, että minulla on 2 kissaa. Hän kammoaa kissoja yli kaiken ja siitä alkoi rumba. Ensin hän teki päivittäin valituksia huoltoyhtiöön ja isännöitsijälle. Isännöitsijän kanssa keskusteltiin tapauksesta ja kaikki oli taas ok. Tästä suivaantuneena hän alkoi soitella poliisia luokseni jos milläkin syyllä; Koska olin jättänyt kissat viikkokausiksi yksin kotiin, koska mitäkin...ja aina syyttä. Lopulta poliisitkin kyllästyivät tähän naapuriin ja hän itse joutui poliisien puhutteluun...se osio loppui siihen, mutta lisää oli tulossa. Koska poliisinkaan avulla hän ei saanut häätöä aikaiseksi, hän "teki ilmiannon" terveysviranomaisille ja Anja Eerikäiselle. Kumpikin kävi luonani ja minä sain heiltäkin puhtaat paperit. Tässä vaiheessa tuota rumbaa oli kestänyt noin 1,5 vuotta. Olin kurkkua myöden täynnä sitä sontaa joten palkkasin lakimiehen asiaa hoitamaan. Siinä vaiheessa naapuri älysi lopettaa ja muutti itse pois.
- ja törkeää..
minä ja 2 tytärtä,silloin 8 ja 9v muutimme kerrostalon kolmanteen kerrokseen.
heti saman päivänä kun kannoin laatikoita sukkasillani ylös,tuli nainen ensimmäisestä kerroksesta valittamaan,että mikä ihmeen trafinki täällä käy..,totesin,että on vaikea muuttaa ilman tavaroiden kantamista uuteen kotiin..
no,sitten asuminen alkoi ja myös piina.ensin tuli lapuuja postilaatikosta,että "jollette heti lopeta tuota lattioiden ja ovien hakkaamista,ilmoitamme poliisille t.naapuri"
tiesin kuka asialla,ja huom välissä yksi kerroskin..ja me emme kolistelleet..
sitten alkoivat hän ja vanha isänsä (nainen oli n50) uhkailla lapsia rapussa,etteivät saa kulkea siellä..ja lapset pelkäsivät mennä ulos tai sisään.
isännöitsijälle kyséinen henkilö soitti n.kolme kertaa päivässä,että metelöimme jne jne..
poliisit tulivat ilta kahdeksalta tunti lapsen 8-vuotis syntymäpäivien jälkeen,koska oli ilmoitettu kamalista pileistä..
kaikenlaista tällaista siedimme,kunnes...
napsahti ensimmäinen kutsu sossuun palaveriin,koska lastensuojeluilmoitus oli tehty..
ja ensimmäistä seurasi muutama toinen..
meillä oli asiat mallillaan,mutta koska olin aiemmin joskus ollut masentunut,jouduimme olemaan 2viikkoa perhetukikeskuksessa "kartoittamassa tilannetta",mutta kuten sanoin,ei meillä ollut ongelmia,he totesivat kaike olevan hyvin..
saimme olla rauhassa,välillä sossu vaan kertoi,että taas on kesäkuun aikana tullut 2 lstensuojeluilmoitusta..,mutta onneksi ei enää tarvinnut noteerata niitä..
ja kaikki päättyi onneksi hyvin,että sain muualta kämpän ja nyt asumme onnellisesti ja turvassa..
sanon vaan,miten toinen ihminen voi tehdä toiselle ja toisen perheelle noin..???
onneksi vain paha muisto.- Anonyymi
Tietäsitpä
- Anonyymi
Meillä on kans ihan helvetin kummallisia naapureita. Kyräilijöitä kaikki tyynni. En siedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731192
- 1011160
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751027Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241023Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i24998Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126910Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6858- 131850
- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27801Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46701- 45686
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.70682Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145681Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642- 19637
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12619- 48604