Miksi pienpuolueiden tentti vasta ennakkoäänestyksen jälkeen?

Anonyymi

Suurin osa eurovaaleissa äänestävistä antaa äänensä ennakkoon. Tämä on laajalti tiedossa oleva asia. Toukokuu on lisäksi monilla juhlia täynnä. Itsekin jouduin taas äänestämään ennakkoon, koska vaalipäivänä olen reissussa. Äänestysvalintani tein niillä tiedoilla, mitä median kautta olin saanut. Vaalikonetta käytän apuna, mutta sieltä valitsen eniten samaa mieltä olevan tunnetun henkilön.

Marco de Wit ja Petrus Pennanen olivat mulle täysin tuntemattomat henkilöt entuudestaan. Hyviä mielipiteitä vaikutti tentin perusteella olevan molemmilla. Tosin joissain asioissa nämä olivat aikalailla eri mieltä toisistaan. Itselle ilmastokysymykset eivät ole kynnyskysymys, koska yksinkertaisesti en tiedä, mikä mielipide niissä asioissa on parhain. Tämän vuoksi olisin voinut ihan hyvin antaa ääneni jokko Pennaselle tai de Witille.
Koska tietoa näistä ehdokkaista ei ollut, laitoin ääneni Perussuomalaisten ehdokkaalle.

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisin ehdottomasti äänestänyt Petrus Pennasta, jos olisin tiennyt hänestä jotain jo ennen ennakkkoäänestystä. Harminlaari sentään, kun ääneni meni nyt ihan väärään osoitteeseen. Macrolle se tuskin olisi mennyt.

    • Aloittajan ääni ei siis mennyt hukkaan sillä: "Äänestä Suomi takaisin (osaksi Venäjää)! Perussuomalaiset."😁

    • Anonyymi

      "Suurin osa eurovaaleissa äänestävistä antaa äänensä ennakkoon."

      Viime vaaleissa 17,4 % ennakkoon ja 41 % yhteensä. Elon laskuopin mukaan kyseessä ei ole suurin osa.
      Toisaalta jos joku edes harkitsee Marco de Witin äänestämistä, ei voi varmaan millään elämän osa-alueella kauhalla vaatia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4345
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2309
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1430
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1171
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      123
      1079
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1016
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      996
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      129
      952
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      921
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      855
    Aihe