RINNE SYÖ SIPILÄN KÄDESTA ?

Anonyymi

Mitä kummaa, sote-uudistusta on tarkoitus kuitenkin lähteä rakentamaan 18 itsehallinnollisen maakunnan varassa. Samalla on sovittu myös, että julkinen sektori on pääjärjestäjä ja -tuottaja, siis ei mitään uutta.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama se mikä kuntien tai alueiden määrä on, ihmisten on päästävä lain mukaan hoitoon! Lopettakaa joutava jauhaminen ,terveyskeskukset pois ainakin niiltä alueilta joissa sairaalan poliklinikat toimivat,sinne potilaat heti sille lääkärille jolle vaiva kuuluu,ei tule turhia käyntejä eikä juoksutusta potilaille.Kuten ennenvanhaan oli.Säästöjä syntyy!

      • Anonyymi

        Kumma ettei Rinteellä ole edes sen verran pelisilmää, että olisi jättänyt läskinaaman pois hallitusneuvotteluista? Nyt tästä pelleilystä tulee eniten mieleen ettei vaalituloksella ole mitään merkitystä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma ettei Rinteellä ole edes sen verran pelisilmää, että olisi jättänyt läskinaaman pois hallitusneuvotteluista? Nyt tästä pelleilystä tulee eniten mieleen ettei vaalituloksella ole mitään merkitystä?

        Vaalituloksella ei ollut merkitystä, kun vaalien jälkeinen toiminta näyttää olevan pelkkää huonoa farssia. Rinne pelaa tulos tai ulos-peliä omilla säännöillään, eikä ole ymmärtänyt että häviäjät ovat niitä jotka jäävät pelistä ulos.

        Rinne ja kumppanit laati hankalat (hallitus)kysymykset, kun tiesivät ettei kokoomus ja persut vastaa niihin sdp:n haluamalla tavalla. Näin saatiin pelattua ulos kaksi vaaleissa kärkisijoille päässyttä puoluetta.

        Sitä vain ei yksikään järkevä ihminen vieläkään käsitä, miksi Rinne ja sdp alkoi nuolemaan keskustaa kumppaniksi.


    • Anonyymi

      SDP:llä itsellään oli sama luku tapetilla, erinimellä vaan.

      Eli kepu ei mitään voittanut.

      Mutta voi olla, että veronmaksajat vähiävät rahaa tästä sopasta, jos maakunnat saavat verotusoikeuden.

    • Anonyymi

      Rinne tanssii Sipilän kanssa.

    • V.Lintu

      Ei tämä ainakaan demokratiaa ole, kun toiseksieniten ääniä saanut puolue on jätetty hallituksen ulkopuolelle ja rökäletappion saanut on pääsemässä hallitukseen.

      Keskustan Sipilän pakkomielle on hankkija sijoittajille veroeurojamme.

      • Anonyymi

        Kuka Venäjän renkiä kaipaa?


    • Anonyymi

      SipiläPöpilä siellä hallitusta kasaan runttaa.
      Saatanan tunarit pöpilä sanoi rinteelle.

    • Anonyymi

      Vielä ei voi hurrata, mutta olisin kyllä hiton onnellinen, jos tästä tulee hallitus. Kyllä kärsittiin viime halituskuvioissa turpaan tulemista pienelle ihmiselle.

      • Anonyymi

        tarkootat sitä teevee lupasen poistoo köhiiltäkö ?


    • Anonyymi

      Sipilä kyllä osaa tämän vaiheen viedä maaliin ja sitten astuu muut remmiin. Keskustalla on pätevää porukkaa myös eu vaaleissa. Tutkimisen jälkeen päädyin nr 36 Anniina Ruottu. Pätevä, koulutettu, edustava

    • Anonyymi

      Mikään pätevyys koulutus tai muukaan ei saa ohittaa vaalitulosta. Sipilä on kymmeniä miljoonia lypsänyt sahaa omiin bisneksiinsä joista monet on lopettanut toimintansa rahat saatuaan tai mennyt konkurssiin. Sinne meni Sipilälle veroeuromme.

      • Anonyymi

        Sinullako on ollut elämässäsi saha hukassa??

        Ja on toki edelleen...


    • Anonyymi

      Sipilä sai 18 maakuntaa ja Rinne 1-3 miljardin lainan. Täytepuolueille riittää se että pääsee mukaan

    • Anonyymi

      Pitäähän hallituksessa olla mies, joka pitää langat käsissään, nimittäin Juha Sipilä.

    • Anonyymi

      Nyt loppui sdp:n äänestäminen, Rinne teki lehmän kaupoilla murska tappion kokeneesta keskustasta vaali voittajan. Toivottavasti hallitus kaatuu pian ja tulee uudet vaalit ja tulen äänestämään perussuomalaisia tästä lähin kun loikkariluuserit Soini ja Lindström on kiusattu ulos. Rinne jää historiaan SDP:n tuhoajana.

      • Anonyymi

        Rinteen puuhastelu keskustan kanssa voi tehdä tuntuvaa haittaa Sdp:n kannatukselle. Keskustan mukaan ottaminen ei taatusti sopinut kaikille sdp:läisille, eikä myöskään sdp:tä äänestäneille. Takkinsa kääntänyt Rinne tuskin koskaan kertoo todellista syytä sille miksi hän hyväksyi murskahäviön kokeneen keskustan mukaan neuvotteluihin.


    • Anonyymi

      Antti Rinteen hallituksesta tulee toimiva ja oikeudenmukainen hallitus - siihen ei tarvita soten valinnanvapautta eikä öykkäröintiä.

    • Anonyymi

      hyvä avaus Juhalta, lisää tätä..

    • Anonyymi

      No pääasia ettei persuja päästetty hallitukseen.Syytä tähän voi kysyä vaikka itävallasta.

    • Anonyymi

      Sote-uudistuksessa uudistetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan Suomen terveydenhoito riittäväksi kaikille kansalaisille julkisen puolen järjestämänä! Valinnanvapautta voivat kansalaiset käyttää entiseen tapaan, mutta julkisiin palveluihin satsataan nyt sitten enemmän ja jätetään ne Kokoomuksen hyysäämät terveysjättipörriäiset entisiin uomiinsa hamuamasta jättivoittoja kansalaisten sairauksilla ja terveyspalveluissa ensimmäisellä sijalla.
      Terveyskeskuksistahan puuttuu lääkäreitä, joihin Rinteen hallitus järjestää nyt sitten sitä tarvittavaa rahaa!

      • Anonyymi

        Kuuleman mukaan lääkäreissä on nyt paluumuuttoilmiötä eli yksityiselle puolelle lähteneitä lääkäreitä on alkanut palaamaan takaisin julkiselle puolelle. Taitaa olla yksityisellä puolella menossa pakitteluvaihe, kun Suomen Attendon pomokin on jo myynyt omistamiaan osakkeita pois vajaalla kuudella miljoonalla eurolla.

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006117698.html


    • Anonyymi

      Nyt taitaa Sipilä olla voiman oikealla puolella?

      Ei halua itse ministeriksi mutta päättää Keskustan hallitukseen menosta. Siinä sitä on Rinteellä nikottelemistä, ilmankos tuli vähintään viikko lisäaikaa neuvotteluihin.

      • Anonyymi

        Viikkoja tulee vielä lisää. Keskusta määrää tahdin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikkoja tulee vielä lisää. Keskusta määrää tahdin.

        Keskusta on listansa erittänyt ja Rinne on sen hyväksynyt


    • Anonyymi

      Järkevällä yhteistyöllä saadaan järkeviä ratkaisuja --- siis Suomen ja Suomen kaikkien kansalaisten hyväksi --- ei tarvita enää mitään kansalaisiamme eriarvoistavaa ja kansalaisiamme kurjistavaa politiikkaa.
      Verorahoilla yhteiskuntamme pyörii - on täysin arvovaltavalinta, miten verorahamme käytetään! Käytetäänkö verorahat kansalaistemme hyväksi vai rikkaiden suuryritysten voittojen maksimointiin???
      Syököön kuka tahansa kenen tahansa kädestä, kunhan yhteiskuntaamme saadaan palautettua tasa-arvo ja siis se Sipilän oikeistohallituksen kansalaistemme eriarvoistaminen lopetettua.

      • Anonyymi

        Hah.Et usko tuohon paskaan itsekään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Se on poliitikko kumma olio. Se näkee epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta, puhuu ja haluaa auttaa ihmisiä ja saa ihmiset puolelleen, kun kaikki haluavat hyvää.
      Sitten kun on tarpeeksi kova titteli pätkäisty oliolle ja pääsee hillotolppaa nuolemaan, se unohtaa sen miten hän sen tittelin sai. Ja laumautuu samanlaisten selkärangattomien nuoleskelijamatojen joukkoon, joita vastaan puhumalla tittelinsä ihmisiltä sai.

      Tulee mieleen vain isävainaan klisee: "Näin sitä duunaria höpläytetään, ja on aina höpläytetty". "Pöljät niitä palvoo, hullut antaa jopa rahaa".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3471
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1538
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1287
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1154
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      47
      782
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe