Persupoliisi Venäjän käsikassarana

Anonyymi

Eihän tämä uusi tieto ole, mutta jaksaa aina vain hämmästyttää:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa2-46af-9084-8c85dc6c60fd

"Perussuomalaisten kansanedustajista erityisesti Tom Packalén on tullut tunnetuksi Venäjän kantoja myötäilevistä lausunnoistaan. Packalén toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä sekä puolustusvaliokunnan varajäsenenä.

Vuonna 2014 Packalén arvioi huhtikuussa alkaneen Ukrainan selkkauksen aikaan syksyyn saakka, ettei Venäjän asevoimien joukkoja ei ole Itä-Ukrainassa, ja kun malesialainen matkustaja¬kone ammuttiin alas Itä-Ukrainan yllä heinäkuussa 2014, Packalén pohti blogissaan, ”miksi Yhdysvallat pyrkii niin itsepintaisesti syyttämään Venäjää tapahtuneesta”.

Packalén kyseenalaisti myös vuonna 2014 EU:n asettamat talouspakotteet Krimin laittomasti miehittänyttä Venäjää vastaan, ja maaliskuussa 2018 Packalén kirjoitti blogissaan, ettei hän usko Venäjän olevan Salisburyn hermomyrkkyiskun takana: ”Jos Venäjän syyllisyys pystytään puolueettomasti ja luotettavasti toteamaan, kannatan esitetyn kaltaisia sanktioita”, hän lisäsi."

Lainauksen IL.

Miten tuollaonen venäjämielinen miliisi voi olla missään sellaisessa tehtävässä, jossa pääsee käsiksi valtiollisiin salaisuuksiin?
Paskalenilla on varmasti kova hinku päästä valvomaan Supoa, ja lirkutella (laleskella) saamansa tiedot Tehtaankadun hengenheimolaisilleen.
Paskalen on kansallinen turvallisuus- uhka!

32

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä on antipersulla hirveä pelko poliiseista, Venäjästä ja Persuista.
      Åalstalla 24/7 valehtelemassa tarinoillaan.
      Menisit psykiatrille, se parantaa tuollaiset pelot.

      • Anonyymi

        Tuskin parantaa, tuo antipersu on jo niin reaalielämästä erkaantunut luuseri, ettei tuota mikään enää paranna. Täällähän tuo raukka on hätäänsä ja pelkojaan hokenut vuosia.


      • Anonyymi

        perspuolueen nimi voisi olla peRYSsuomalialaiset.


      • Anonyymi

        Kaikkea tuo vasemmistolaisuus teettää !!!

        👍🤟🖕👍🤟🖕


    • Anonyymi

      Onko hän jo väittänyt, että Suomi aloitti talvisodan hyökkäämällä Neuvostoliittoon vuonna 1939?

      Sillä saisi jonkun hienon venäläisen kunniamerkin.

      Sekä lisää ääniä persuidiooteilta, joille tuollainen lausunto olisi tietenkin todiste valtamedian harjoittamasta vainoamisesta. ”Ei se oikeasti niin sanonut, viherpunikkien vääristelyä, nyt minä ainakin äänestän häntä satavarmasti!”

    • Anonyymi

      Jotenkin se Persujen harjoittama maanpetturuus on sitä parempaa maanpetturuutta.
      Hiukka samaan tyyliin, kuin se Persujen harjoittama muukin rikollisuus: Se on sitä parempaa rikollisuutta.

      • Anonyymi

        Kommenttisi on yksikertaisesti typerä. :)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Venäjä-pakotteiden purkamista kannattavat perussuomalaisten eurovaaliehdokkaista Teuvo Hakkarainen, Arto Luukkanen, Samuli Sibakoff, Minna Partanen, Minna Reijonen, Karri Ollila ja Tanja Vahvelainen"

      Lainaus IL.

      Hiukan erikoisa, että nuo desantit tuppaavat olemaan lähes järjestään venäjään kallellaan. Desantti Luukkanen, desantti Bäckman....

      • Anonyymi

        Venäjän pakotteista kärsii kaikista EU maista eniten Suomi ilman omaa syytään. Krim on ollut monien valloittajien hallussa, kauimmin ottomaaneilla, eli turkkilaisilla, joilta Venäjä sen valloitti Katariina Suuren aikana 1700 luvulla.
        Kun Hrustsov pääsi valtaan, niin hän lahjoitti v. 1954 Krimin Ukrainalle, joka kuului yhytenä osana Neuvostoliittoon. Hrustsov itse oli syntyperältään ukrainalainen.
        Siitä voi kiistellä, saako lahjan ottaa takaisin. Näin venäläiset kuitenkin tekivät. Kuulumalla EU:hun Suomi on joutunut mukaan suurvaltapolitiikkaan ja kärsii siitä valtavat vahingot. EU on mm. tuonut Suomelle Venäjäpakotteet ja hallitsemattoman maahanhuuton myötä 5-6 miljardin euron laskun joka vuosi.


    • "Äänestä Suomi takaisin (osaksi Venäjää)! Perussuomalaiset."😁

      • Todella kiusallista että PSn venäjä-sympatiat tulivat julki ennen europarlamenttivaaleja eivätkä vasta niiden jälkeen☹️


      • Europarlamentissa PS pyrkii muiden ”kansallismielisten” liittolaistensa rinnalla heikentämään EUta eli toimii siten Venäjän eduksi. Ääni PSlle on ääni Venäjälle – eli: nyt kaikki innolla äänestämään😁


    • Anonyymi

      Persujen venäjäkiima on suorastaan pöyristyttävää tasoa.

    • Anonyymi

      Palstaltakin on helposti havaittavissa, että persujen venäjäkiima kasvaa ja voimistuu hetki hetkeltä!

      • Anonyymi

        Loistavasti sanottu!!!


    • Anonyymi

      Persut on yhden asian liike, eikun kahden:
      Rajat kiinni! Itäraja avataan.
      Siinä se persulaisuuden ydin.

    • Anonyymi

      Suomi takaisin venäläisille.

    • Anonyymi

      Suurimpia käsikassaroita ovat SDP:entiset ja nykyiset kaasuputkimiehet ja onhan yksi keskustan puheenjohtajakin melkoinen Venäjän pankkimies.

    • Anonyymi

      Todellinen kansallinen uhka on vihervassareitten islamia tukeva politiikka.

      • Anonyymi

        Mielenvikaisen horinaa!


    • Anonyymi

      Suomi takasin venäläisille.

    • Anonyymi

      Jos rakastat Putinia, voit toimittaa rakkausviestisi perille äänestämällä persuja.

    • Anonyymi

      Äänestäjiä pelotellaan näin EU-vaalien alla Venäjällä, kun todellinen uhka valuu maahamme aivan toisesta ilmansuunnasta.

    • Anonyymi

      Kyllä tuo persujen venäjämielistely on suorastaan ällistyttävää.

    • Anonyymi

      Ja kaiken kukkuraksi persut ovat tekemässä paskaleenistä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan??!!

      • Anonyymi

        Ei kai mies läpäise SUPOn seulaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Antipersun trollaus kesäkuteissa ja -kaljoissa. Yhteiskunnan maksamina totta kai !

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaasuttaja-Lipponen sdp-kavereineen teki Putinille maksusta palveluksia, Putin on entinen KGB:n agentti

      Halla-aho 23.5. "Heinäluoma lähti aika hyvälle laukalle, kun muistutin, että näkyvät demarit - kuten ex-pääministeri Lipponen ja nykyinen puoluesihteeri Rönnholm - ovat saaneet säkkikaupalla ruplia Venäjän kaasuteollisuudelta, joka tietysti on Kremlin jatke"

    • Anonyymi

      PeruSSputinistit siis haluaisivat monopolisoida kauppasuhteet venäjän kanssa pelkästään peruSSputinistien hoidettavaksi?? HUH HUH!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eroa Orpo! Orpo eroa!

      Suomen kansa vaatii viimein ottamaan meidät huomioon, eikä vain ulkomaalaisia pääomasijoittajia. Koska täällä Suomessa
      Maailman menoa
      314
      3749
    2. Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset

      Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard
      Maailman menoa
      113
      2784
    3. SDP esti Suomen luisumisen kohti 1984 Orwell -yhteiskuntaa

      Äärioikeistohallitus olisi halunnut Stasin tapaan mikrofonit jokaisen kansalaisen kotiin, mutta SDP esti tuon siirtymän
      Maailman menoa
      95
      2256
    4. Odottavan aika on pitkä, Lindtmanin hallitusta tule jo!

      Eilisen perusteella nykyinen hallitus epäonnistui kaikissa vaalilupauksissaan, joten olemme ansainneet uudet eduskuntava
      Maailman menoa
      109
      2043
    5. Wille Rydman (ps) osoitti olevansa kommunisti

      Hän toistaa Neuvostoliiton virhettä. Haluaa pitää palveula yllä maksoi mitä maksoi, vaikkei ole maksavia asiakkaita. --
      Maailman menoa
      55
      1979
    6. Särkyneelle sydämelle

      Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂
      Suhteet
      31
      1737
    7. Menettämisestä

      Ajatteletko, että olet menettänyt mahdollisuutesi häneen? Osaatko sanoa miksi niin tapahtui?
      Ikävä
      131
      1597
    8. Tulli ja Poliisi HAZMAT-suojauksin varustettuna omakotitaloa tutkimassa.

      Todennäköisesti kysymyksessä huumelaboratorio, jossa käsitellään tappavia ja vaarallisia kemikaaleja. Tulli ja poliisi
      Savonlinna
      24
      1389
    9. Nainen sä olet

      Ihailtava ihminen siinä mielessä että teet miten sydän käskee ja toisaalta taas pidättäydyt kaikesta. Pakenet ja lähest
      Ikävä
      77
      1348
    10. Oho! Martina Aitolehti uhoaa ex-mies Esko Eerikäiselle: "Sata tonnii, niin..."

      Martina Aitolehti pitää ex-miehensä Esko Eerikäisen kanssa Martina & Esko podcastia. Pariskunta on ollut naimisissa ja h
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1271
    Aihe