Simon Elo voisi jo hakea uutta työtä ja jättää sekaantumasta politiikkaan. Hänet on jo potkittu pois ikiajoiksi päättävistä elimistä. Moista luikuria ei Suomen kansa kaipaa. Parempi, että joutuisi häpeäpaaluun kaiken kansan syljeskelemäksi.
Loikkari hiljentyköön.
5
62
Vastaukset
- Anonyymi
Mutta kun paalut on kaikki varattu jo vallankaapparipersuille.
- Anonyymi
Täällä kirjoittelevaa ihmispoloa joka ei osaa muuta kuin haukkua ihmisiä ,
jotka ovat olleet sentään kansanedustajia ja ministereitä ei Suomen kansa kaipaa.
Jalkapuuhun tuollaiset haukkujat ja koulunpenkille ihmisyyttä opiskelemaan. - Anonyymi
Simon Elo on vastenmielinen räksyttäjä. Aina jotakin haukkumassa. Ensin olivat perussuomalaiset. Liekö kotonaan oppinut tekemään selkoa muiden synneistä. Sitten oli vihervasemmisto räksytys ja nyt taasen persut. Nuorten puheenjohtajan puheet sopimattomia, mutta persuissa on monenlaista väkeä. Tuomonen sivistymätön yleistäminen kuulostaa huonolta. Elolla jo 3. puolue menossa, minne vielä päätyy. Tämän viimeisen puolueen kanssa tuli todellinen mahalasku.
Siniset pitävät itseään muita parempina, ehkä tämän vuoksi he eivät kykene analysoimaan omaa vaalitappiotaan. Turhaa yrittää uskotella että "siniset" ja "nykypersut" olisivat eri porukkaa - persu on persu vaikka voissa paistaisi😁
- Anonyymi
Siniset on uusi puolue joka ei määritä ihmistä ihonvärin mukaan.
Ei kumarra Itään eikä minkään liiton puoleen.
Edustaa vain Suomen kansaa.
Elo on älykäs nuori politikko hänellä on vielä hyvä ja menestykäs poliittinen tulevaisuus, niin halutessaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000588944124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132405Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1911560Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja221317- 71960
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41897Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72814Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57812En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.41762Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75662