Lapsi kasvaa perheessä, jossa häntä ei katsota mitenkään hyödylliseksi mihinkään. Hänet kasvatetaan siihen ettei hänestä ole hyötyä, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti tahansa. Lapsen motivaatiota se syö, koska hän näkee paljon kurjuutta, mutta häntä ei tarvita mihinkään, ei siis ole tarpeellinen. Lapsi ei pääse osallistumaan perheen asioihin lainkaan, koska vanhempien asiat ovat lähinnä riitelyä, särkemistä eikä rakentamista. Vanhemmat eivät tee mitään tulevaisuuden eteen vaan elävät sanonnan mukaisesti kuin siat pellossa. Lapselle siis perheen asiat eivät kuulu lainkaan ja hän seuraa asioita vain sivusta.
Eipä ihme että lapsesta tulee sellainen ettei hän tunne kuuluvansa mihinkään, vaan hän todennäköisesti syrjäytyy jo lapsena. Tuo lapsi pysyy ainaisesti kaikesta sivussa, koska asiat eivät hänelle kuulu. Hän ei ole minkään lauman jäsen. Oma perhe on sen opettanut ettei hänellä ole laumassa mitään arvoa. Hän ei todellakaan ole ensimmäisenä ratkomassa ongelmia.
Hänestä tulee yksinäinen susi. Jos onni suo ja potkaisee kovaa hän löytää joskus lauman joka hyväksyy hänet.
Ei tarpeellinen, hyödytön
Anonyymi
0
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862