Ennennäkemätön vaalitilaisuus Narinkkatorilla!

Jo ollaan aikoihin tultu. Kävelin eilen torstaina 23.5.2019 Narinkkatorin läpi, jossa eri puolueilla oli vaalikojuja. Hörpin kahvit Kokoomuksen kojulla jutellen heidän edustajiensa kanssa, jonka jälkeen menin asioimaan Kampin keskukseen.
Tullessani jälleen Narinkkatorille, oli siellä ihan käsittämätön ”vaalitilaisuus” meneillään!!!
Erään pienpuolueen ehdokas siellä öyhötti ja raivos mikrofoniin heitellen samalla Koraania ilmaan. Yleisö ei ollut kovin innoissaan tästä ja he häiritsivät tämän öyhöttäjän mesoamista, jolloin ehdokas huusi, että älkää häiritkö meidän vaalityötä.
Ympärillä pyöri useita striimaajia. Jäin seuraamaan tilaisuutta uteliaana.
Hyvin poikkeuksellinen ja erikoinen vaalitilaisuus!!!
Lopuksi poliisi vielä kävi hakemassa tältä öyhöttäjältä vaalimainokset taskuista.
Tällöin kävelin tietysti uteliaana vielä lähemmäksi. Poliisi totesi, että tämä öyhöttäjä on syyllistynyt kiihoituksesta kansanryhmää kohtaan.

Ihan outoja puolueita niitä nykyään onkin, ei voi muuta sanoa!
Puolueen nimi vain ei jäänyt mieleen, kun en tietääkseni ole heidän vaalimainoksia missään päin Helsinkiä nähnyt. Ei se ainakaan Junes Lokan puolue ollut, sen muistan.
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se, miksi tiedän, että kuvaajat nimenomaan striimasi, eikä vain kuvannut itselleen tuli ihan näiden ehdokkaiden suista. He kertoivat, miksi striimaavat tilaisuutensa. Heitä kohtaan muka hyökätään. Siksi heidän täytyy striimata kaikki tilaisuudet. En yhtään ihmettele, miksi heitä kohtaan hyökkäillään. Sellaista mesoamista ja yleisön haukkumista kun monikaan ei jaksa hirveänä kuunnella. Striimit on tiettävästi jossain nähtävillä, mutta täytyis vain tietää, millä hakusanoilla etsiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jo ollaan aikoihin tultu. Kävelin eilen torstaina 23.5.2019 Narinkkatorin läpi, jossa eri puolueilla oli vaalikojuja. Hörpin kahvit Kokoomuksen kojulla jutellen heidän edustajiensa kanssa, jonka jälkeen menin asioimaan Kampin keskukseen.
Tullessani jälleen Narinkkatorille, oli siellä ihan käsittämätön ”vaalitilaisuus” meneillään!!!
Erään pienpuolueen ehdokas siellä öyhötti ja raivos mikrofoniin heitellen samalla Koraania ilmaan. Yleisö ei ollut kovin innoissaan tästä ja he häiritsivät tämän öyhöttäjän mesoamista, jolloin ehdokas huusi, että älkää häiritkö meidän vaalityötä.
Ympärillä pyöri useita striimaajia. Jäin seuraamaan tilaisuutta uteliaana.
Hyvin poikkeuksellinen ja erikoinen vaalitilaisuus!!!
Lopuksi poliisi vielä kävi hakemassa tältä öyhöttäjältä vaalimainokset taskuista.
Tällöin kävelin tietysti uteliaana vielä lähemmäksi. Poliisi totesi, että tämä öyhöttäjä on syyllistynyt kiihoituksesta kansanryhmää kohtaan.

Ihan outoja puolueita niitä nykyään onkin, ei voi muuta sanoa!
Puolueen nimi vain ei jäänyt mieleen, kun en tietääkseni ole heidän vaalimainoksia missään päin Helsinkiä nähnyt. Ei se ainakaan Junes Lokan puolue ollut, sen muistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu