Toto & Totoro

Miss Clarice Whitebread-Hamilton istui japanilaisella bidé-vessanpöntöllä Tokiolaisen luksushotellin yökerhon vessassa ja pyyhki nenäänsä käsivarteen, sillä hänellä ei ollut nenäliinoja käsilaukussaan. Lapsuusmuistoista kirpein oli ollut Coca-Colaa juodessa väärään aikaan kerrottu vitsi, ja kaikki juotu oli purskahtanut sieraimista pöydälle. Nyt tilanne oli samankaltainen.

Pesukone touhusi hänen takapuolensa alla, eikä mihinkään tarvinnut itse koskea. Seura WC:n ulkopuolella oli niin pöyristyttyvän tylsää, että hän liikehti lentokentän ja vuoteen väliä voimatta ajatella muuta, silti Cokis hänen sieraimissaan väitti muuta. Se oli kovaa vauhtia vetämässä rättejä kasaan ja juoksemassa yöhön. Se oli sellainen juttu, että kopina vain kuului, eikä mitään rajaa millään.

Kotilaitumilla hänen hevosensa käyskentelivät aamukasteessa. Nummet vihersivät ja vaahteroiden ja tammenlehvien tuoksu oli läpitunkeva. Sarastus. Se loimotti pilviverhon takaa viipyilevänä kuin hyvä viini. Se ei iskenyt tajuntaan heti, vaan pilkahteli, häivähteli ja ounasteli. Clarice nojasi kaukaiseen kylmään kivimuuriin, ja oli hetken poissa.

Clarice, hän oli kotona, sillä hän oli omaan hetkensä herännyt, havahtunut pois unesta tänne, jossa häntä ei ollut, vaan kaikki muu oli - vahvana, hauraana, mitä tahansa, mutta läsnä, ja hän vain viileänä vartalona vasten ikivanhaa kivimuuria, joka rajasi toden ja epätoden toisistaan, erotti erottamattomat, halkaisi kasteisen nummen, sen avaten tieksi hiljaa astella.

(Hihitystä)

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen äärimmäisen skeptinen noiden automaatio vessojen suhteen. En uskoisi kallisarvoisen anukseni puhdistusta koneen varaan.

      • Mjoo

        Siis mä rekryalttiina asfalttimiehenä näkisin edessäni tollasen härpäkkeen, niin vittu kusisin lattialle.

        (Naurua)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe