Vastausta odottaen.
Miksi Kirjalan sillan kummassakin päässä on kyltti jossa ilmoitetaan että rekkojen välinen etäisyys sillalla 60m?
Arvata saattaa että kummatkin kolarin osapuolet ovat Paraisilta missä varmaan eniten Suomessa myönnetään ajokortin jatkoaikoja iäkkäille ihmisille, kenties jo dementikoillekin.
Ja sitten nämä samat ikäihmiset lähes joka päivä aiheuttavat kolarivaaran Paraisten "sisäisessä" liikenteessä.
Saaristotie suljettiin kun tulin Kaarinasta Paraisille päin.
Jouduin pysähtymään Paraisten päähän siltaa, taakse pysähtyi kaksi taysperävaunurekkaa ja bussi. Loput sillan matkalta olivat henkilö- ja pakettiautoja.
Samaan aikaan Paraisilta Kaarinaan päin liikenne kulki.
Henkilöautoja, muita autoja sekä rekkoja.
Koko ajan pysähtyneenää ollessa auto keinui kuin aalloilla.
Eniten keinui kun Paraisilta päin tuli kaksi taysperävaunurekkaa peräkkäin ja useaan kertaan.
Siinä parkeissa ollessa sillan keinuessa alkoi jo miettimään että riittääkö sillan kantokyky autot ja keinunnan?
Kirjalan siltahan on virallisestikin jo jatkoajalla.
Samaan aikaan kun kahta yli-ikäistä jatkoaika-ajokorttivanhusta pelastetaan viranomaiset saattavat kymmeniä muita ihmisiä todelliseen vaaraan. Eikö?
Eikö kenelläkään viranomaisista tullut mieleen mitä sillalla voisi tapahtua?
Ja vielä lisäyksenä että vähän aikaahan sitten meinasi yksi vanhus ajaa Hessundin sillan kaiteen läpi mereen.
Eli kysymys oli että miksi Kirjalan sillan molemmissa päissä on 60:n metrin etäisyyskyltit?
P.S. Ja saa tuon sillan kantavuudenkin ilmoittaa vastauksessa.
Paraisten poliisi/pelastustoimi, kolari 24.5.19
Anonyymi
2
196
Vastaukset 2
- Anonyymi
Väärä paikka kommentoida tuollaisesta asiasta, nämä lukijat eivat varmaan pysty siihen asiaan vaikuttamaan..
Kommentoi suoraan asianomaisille viranomaistahoille. - Anonyymi
Silta oli kahden kilometrin päässä onnettomuuspaikasta.
Eli jono oli helvatin pitkä ..
Ehkä seuraavalla kerralla silta jo romahtaa !?!?!? Toivottavasti ei niin tapahdu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400