Tarvitsemme matkalla Jumalan voimaa

Vaikeuksien ja hädän keskellä moni ihminen rukoilee ja etsii yhteyttä Jumalaan. Näin kävi myös Jaakobille (1. Moos. 32:1-23). Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän oli paennut veljensä Eesaun vihaa. Silloin oli ollut kyse oikeudesta isältä perittyyn maahan ja kansaan. Tämä oikeus edellytti isältä saatua siunausta.
Eesau piti rakastavan isänsä siunausta niin halpana, että vaihtoi sen yhteen ateriaan, jolla pystyi tyydyttämään nälkänsä. Isän omaisuuden ja perintöoikeuden hän kuitenkin katsoi kuuluvan itselleen. Huomatessaan veljensä saavan isän siunauksen myötä myös perintöoikeuden Eesaussa syttyi viha veljeään Jaakobia kohtaan.

Eesaun vihaa paetessaan Jaakob oli saanut kokea Jumalan siunausta ja menestystä. Niin kuin usein käy, menestys oli alkanut näyttäytyä omana ansiona. Nyt Jaakob oli palaamassa pakomatkalta kotiin, jossa häntä odotti Eesaun viha. Jaakobia pelotti ja monet asiat painoivat hänen mieltään.

Jaakobin paini

Matkalla Jaakobin on määrä kohdata veljensä Eesau, mutta ennen tapaamista Jaakob jättäytyi kansastaan jälkeen. Mooseksen kirja kertoo: ”Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka” (1. Moos. 32:24).
Vielä painin hädän ja pelkojenkin keskellä Jaakob luotti omiin voimiinsa. Vasta kun hänen lonkkansa nyrjähti ja painikumppani uhkasi jättää painin, Jaakob käsitti sen, mikä oli hänen elämässään tärkeintä.

Painikumppani sanoi hänelle:

– Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee.

Mutta Jaakob vastasi:

– En päästä sinua, ellet siunaa minua.

Parannuksen teko on vaikeaa. Niin se oli Jaakobillekin. Paini kesti koko yön. Lopulta Jaakob tunnusti, ettei voi selvitä eteenpäin omin voimin, vaan ainoastaan Jumalan siunauksen varassa. Niin hän sai kohdata Kristuksen armahtavat kasvot ja anteeksiantamuksen.

Jaakob sai myös voimaa jatkaa matkaansa yhdessä Jumalan kansan kanssa. Jumala siunasi ja varjeli häntä sekä hänen kansaansa, kuten oli luvannut.

Armosta perimme taivaan

Jumala kuulee jokaisen rukoukset, myös hädän huokaukset. Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen kuitenkin vain yhdellä tavalla. Siihen tarvitaan tuo siunaus, jonka hän on antanut omilleen (Joh. 17:18, 20:23).

Jotka tämän siunauksen pitävät halpana ja sen hylkäävät, eivät voi periä taivasta. Monet loukkaantuvat tähän sanaan ja menevät pois (Joh. 6:30,36). Mutta ne, jotka tahtovat tämän evankeliumin sanan ottaa vastaan ja elää sen varassa, saavat voiman seurata häntä ja hänen omiaan (Joh. 6: 67-69).

Saamme tänäkin aikana kokea vihaa ja syytöksiä Jumalan siunauksen hyljänneiltä, jotka haluaisivat kuitenkin omistaa Jumalan valtakunnan. Tämän vihan ja syytösten sekä yleisen mielipiteen alla voimme joskus kokea pelkoa ja ahdistusta. Jaakobin tavoin saamme kuitenkin laittaa turvamme yksin Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen sekä hänen siunaukseensa.

Tämän armon auringon paistaessa saamme käydä heikkoina, mutta luottavaisin mielin kohtaamaan pelottavimmatkin vihollisemme yhdessä Jumalan ja hänen kansansa kanssa (1. Moos. 32:31).

Jari Latvala