Jättipotit jälkeläisille verottomina – Näin Suomen rikkaimmat suvut pystyvät välttelemään perintöveroa
https://seura.fi/asiat/tutkivat/rahasukujen-oudot-perintokikat-jattipotit-jalkelaisille-verottomina/
"Suomen rikkaimmat yrityssuvut on käytännössä vapautettu perintöverosta. Miksi he silti jaksavat vaatia veron poistamista?
Keväällä 2018 Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkaisi näyttävästi Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman. Siinä vaadittiin jälleen kerran perintöveron poistamista ”kotimaisen omistajuuden” turvaamiseksi. Raportin työryhmässä tätä omistajuutta edusti rakennusyhtiö SRV:n pääomistaja Ilpo Kokkila, entinen EK:n puheenjohtaja.
SRV:n suurin omistaja on vuonna 2005 perustettu yhtiö nimeltä Kolpi Investments Oy.
Sen omistaa Ilpo Kokkila yksin.
Yhtiö tarjoaa havainnollistavan esimerkin siitä, miten yritysten sukupolvenvaihdoksia edullisimmillaan verotetaan. Lain mukaan veronalaista lahjaa tai perintöä on sukupolvenvaihdostilanteessa 40 prosenttia yhtiön vertailu- eli verotusarvosta.
Verotusarvo on lähtökohtaisesti sama kuin yhtiön varojen ja velkojen erotus. Niinpä Kolpi Investmentsin ensimmäisen tilikauden pohjalta laskettu verotusarvo oli 66 000 euroa. Tämä nettovarallisuus syntyi noin neljän miljoonan euron arvoisista osakeomistuksista, jotka oli rahoitettu lähes yhtä suurella lainalla.
Laissa verotusarvon laskemisessa on kuitenkin poikkeus. Yhtiön verotusarvo ei lähtökohtaisesti saa nousta yli 50 prosenttia edellisvuodesta. Niinpä Kokkilan yhtiön verotusarvo on joka vuosi vain puolitoistakertaistunut samalla kuin yhtiön nettovarallisuus on kasvanut monisatakertaiseksi.
Vuoden 2016 lopussa yhtiö omisti pelkästään SRV:n osakkeita yli 62 miljoonan euron arvosta. Velkojen jälkeen yhtiön nettovarallisuus oli yli 40 miljoonaa, mutta verotusarvo oli “leikkurisäännön” vuoksi alle 1,7 miljoonaa euroa.
Tällaisissa tilanteissa perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennus tuottaa järjettömiä lopputuloksia. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella 40 miljoonan euron osakepotin verotettavaksi arvoksi tulisi vain noin 600 000 euroa. Veroja siitä maksettaisiin alle 100 000 euroa. Todellinen veroprosentti olisi lähempänä nollaa kuin yhtä.
Erikoinen keinottelukeino on syntynyt yrityssuvuille puolivahingossa, kun valtio halusi helpottaa maatilojen, maatalousyrittäjien sukupolvenvaihdoksia."
Suomi on kaksien standardien maa. Ne joilla jo on, annetaan lisää, ja ne joilla ei olis jaettavaksi vähistään, maksavat aina maksimimäärän.
Näin Suomen rikkaimmat suvut pystyvät välttelemään perintöveroa - Jättipotit jälkeläisille verotta!
Anonyymi
0
116
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä9210940Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on14510254- 258001
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776444Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.455426- 735011
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1404299Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai194183Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas453943Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313554