Totuus jessestä.

Anonyymi

Henkilö Jeesus Nasaretilainen, (Yiesua) oli juutalaisen katuhuoran ja roomalaisen sotilaan äpärä.
Joosef oli tyhmänpuoleinen puuseppä, joka ei saanut muuten vaimoa, kuin ottamalla paksuna olleen lutkan puolisokseen.
Yiesuan suvussa oli kansanparantaja, joka opetti pojalle luonnonkasvien yms. parantavia ominaisuuksia.
Poika oli ilmeisesti hyvä suustaan, osasi puhua, mitä on arvostettu Levantin alueella aina.
Lopulta teki rikoksia esivaltaa vastaan, ja teloitettiin jumalanpilkkaan syylistyneiden tapaan.
Kuoli ja haudattiin.

Kaikki muu on pelkkää papiston, kirkon ja eliitin satua. Kudottu kokoon kansantarinoista Nikeassa 325.

Koittakaa nyt oikeasti jo tajuta asia.

36

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkukin on sepitettä, koska Levantin alueelta eikä mistään muualtakaan ei ole löytynyt minkäänlaista aikalaismainintaa jeshuasta.

    • Anonyymi

      Kuoleman voittaja Jeesus toimii nyt näin ihmeellisesti:
      Kyösti Erkinkorpi kertoo,
      miten Jeesuksen vaikuttama usko muutti elämän.
      Jumalan kirkkauden muuttava voima todistuksissa sai aikaan aistein havaittavan muodon.
      http://www.tv7.fi/vod/plaver/?program=10709
      Nyt kun Erkinkorpi menee vankiloihin tulee hänen todistuksen sanan kautta ihmisiä uskoon.
      Kuten jo edesmennyt Klinu Loikkanen
      ja laulavat vanginvartijat.

      • Anonyymi

        Rikollisten hyysääjät ristiinnaulitaan kuten jeesuskin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rikollisten hyysääjät ristiinnaulitaan kuten jeesuskin.

        Jeesus ei ollutkaan rikollisten hyysääjä,hänet luotiin rikollisten joukoon.

        Näin kävivät toteen kirjoitusten sanat: "Hänet luettiin rikollisten joukkoon."Mark 15:28

    • Anonyymi

      1Kor.15:47 Biblia (1776) Ensimäinen ihminen oli maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. Kirjoitetaan: Ensimmäinen.

      • Anonyymi

        KR 1933/-38 1 Kor15:39-49
        Ei kaikki liha ole samaa lihaa,
        vaan toista on ihmisten,
        toista taas karjan liha,
        toista on lintujen liha,
        toista kalojen.

        Ja on taivaallisia ruumiita
        ja maallisia ruumiita;
        mutta toinen on taivaallisten kirkkaus,
        toinen taas maallisten.

        Toinen on auringon kirkkaus
        ja toinen kuun kirkkaus
        ja toinen tähtien kirkkaus,
        ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.

        Niin on myös kuolleitten ylösnousemus:
        kylvetään katoavaisuudessa,
        nousee katoamattomuudessa;

        kylvetään alhaisuudessa,
        nousee kirkkaudessa;
        kylvetään heikkoudessa,
        nousee voimassa;

        kylvetään sielullinen ruumis,
        nousee hengellinen ruumis.
        Jos kerran on sielullinen ruumis,
        niin on myös hengellinen.

        Niin on myös kirjoitettu:
        "Ensimmäisestä ihmisestä,
        Aadamista,
        tuli elävä sielu";
        viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.

        Mutta mikä on hengellistä,
        se ei ole ensimmäinen,
        vaan se,
        mikä on sielullista,
        on ensimmäinen;
        sitten on se,
        mikä on hengellistä.

        Ensimmäinen ihminen oli maasta,
        maallinen,
        toinen ihminen on taivaasta.

        Minkäkaltainen maallinen oli,
        senkaltaisia ovat myös maalliset;
        ja minkäkaltainen taivaallinen on,
        senkaltaisia ovat myös taivaalliset.

        Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva,
        niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.

      • Anonyymi

        Ei tähän kuule loitsut auta. Kristittyjen äpäräkultin perusteet ovat uskomattoman olemattomat vaikka hyvin sitä kieltämättä on markkinoitu.

    • Aloittaja ilmeisesti lukenut Talmudia. Talmud on valhettelua.

      Lue Raamattua se on elävä ja voimallinen Jumalan Sana.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse kuin hetken kuunnella ihmistä ja se muuten näkyy jo päällepäin.
        Ei ole kaikki aivosolut paikoillaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kuin hetken kuunnella ihmistä ja se muuten näkyy jo päällepäin.
        Ei ole kaikki aivosolut paikoillaan.

        Hullut sanovat että Jumalaa ei muka ole.

        Jumala on sinutkin luonut

      • Anonyymi

        "Aloittaja ilmeisesti lukenut Talmudia. Talmud on valhettelua."

        en usko, että aloittaja lukee Talmudia vaan selvästikin koraania.

        Ei Juutalaiset riehu ympäri maailmaa puukottamassa ihmisiä Turun torin puukottaja ja ISIS taistelijat, jotka luulevat tekevänsä uhripalveluksen kuu jumala baal allahille.

        Niin no eivät riehu koska ovat ulkoistaneet asiat Israeli Secret Intelligence Servicelle eli Isikselle.

        Esim 9/11 iskun jälkeenhän israelilaisporukka laittoi tanssiksi videokuvatessaan iskua

    • Anonyymi

      Kummallista on sekin, että miten Jesse näyttääkin Dressman-mieheltä, eli valkonaamalta. Eikös pitäisi näyttää arabi-käppänältä.

      • Ei Jumalan Pojasta eli Jeesuksesta saa tehdä kuvia. Uskon että se valkoihoinen mies on antikristus joka pilkkaa Jeesusta kuvillaan.

        Katolinen kirkko on poistanut kuvientekokiellon ja sen tytär ev lut kirkkokin katekismuksessaan on poistanut kuvientekokiellon

        katolinen kirkko on perkeleen kirkko jonka johtaja paavi on antikristus, eli siis joko se yksi antikristus joka tulee johtamaan maailmanuskontoa tai sitten sitä edeltävistä antikristuksista yksi

      • Anonyymi
        on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Ei Jumalan Pojasta eli Jeesuksesta saa tehdä kuvia. Uskon että se valkoihoinen mies on antikristus joka pilkkaa Jeesusta kuvillaan.

        Katolinen kirkko on poistanut kuvientekokiellon ja sen tytär ev lut kirkkokin katekismuksessaan on poistanut kuvientekokiellon

        katolinen kirkko on perkeleen kirkko jonka johtaja paavi on antikristus, eli siis joko se yksi antikristus joka tulee johtamaan maailmanuskontoa tai sitten sitä edeltävistä antikristuksista yksi

        Jumalan pojasta eli jeesuksesta ei saa tehdä kuvia, koska totuus voi paljastua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan pojasta eli jeesuksesta ei saa tehdä kuvia, koska totuus voi paljastua.

        Mitä oikein höpötät?

        Jeesus on Jumala (mutta ei Isä), eikä Jumalasta saa tehdä kuvia. Jumala on yksi Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä

    • Anonyymi

      KR 1933/-38 1Joh. 5:12
      Jolla Poika on,
      sillä on elämä;
      jolla Jumalan Poikaa ei ole,
      sillä ei ole elämää. > Siirry

      Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan,
      sillä on iankaikkinen elämä;
      mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle,
      se ei ole elämää näkevä,
      vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

      • Anonyymi

        Poika saunoo ja poika kotiin, sanoi mörkö.

    • Anonyymi

      KR 1933/-38 1Joh. 5:12
      Jolla Poika on,
      sillä on elämä;
      jolla Jumalan Poikaa ei ole,
      sillä ei ole elämää. > Siirry

      Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan,
      sillä on iankaikkinen elämä;
      mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle,
      se ei ole elämää näkevä,
      vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

      • Anonyymi

        Se poika on se pokaali eli olet voittaja.
        Jos hörppää pojasta olutta niin elää ikuisesti voittajan huumassa.
        Kummolako se jumala on ?

    • Kerran pahan vastaat tosta kirjoitksesta,kuninkaalle.

      • Ei varmasti vastaa!

        Vastaajana olet sinä, jos oikea jumala on olemassa ja syyte on epäjumalan palvelemisesta.

        Mieti sitä!

      • he-ma kirjoitti:

        Ei varmasti vastaa!

        Vastaajana olet sinä, jos oikea jumala on olemassa ja syyte on epäjumalan palvelemisesta.

        Mieti sitä!

        Mun jumala on elävä jumala,ei epäjumala,olen tilini tehnyt selväksi jo aikoja sitten.
        Elän armon alla en ansioten mukaan.

      • paju4 kirjoitti:

        Mun jumala on elävä jumala,ei epäjumala,olen tilini tehnyt selväksi jo aikoja sitten.
        Elän armon alla en ansioten mukaan.

        Näin väittävät kaikkien epäjumalien palvojat, ovat varmoja oman epäjumalansa ihan aikuisten oikeasta jumaluudesta.

        Nyt annan sinulle tehtävän, jonka ratkaistuasi älyät epäjumalasi olevan ihan aikuisten oikeasti epäjumala.

        Onko mielestäsi mahdollista, että kaikkivaltias maailmojen luoja innoitti niin sekavan ohjekirjan, että hänen seuraajansa tuota kirjaa lukiessaan hajosivat tuhansiksi kulteiksi ja lahkoiksi?

        Mieti sitä ja päättele samalla kuka loi tuon epäjumalasi. Kuulostaa ihmisen luomalta, kuten allah ja muutkin epäjumalat.

        Jumala on ollut jo enne aikojen alukua, saat vasta mun kysymykseen mikä on sun jumalasi josta pavelet? Mun Jumalalla on yksi poikakin jos kävi täällä maaillmassa,joka sitten tapettiin mahdollisimmalla raalla kuolemalla.

      • Anonyymi
        paju4 kirjoitti:

        Ateisteilla ei ole jumalaa, se on hieman niin kuin Saddukeukset.
        Eli Jeesuksen aikana oli Saddukeukset vastaan Fariseukset ja jeesus.
        Tämä väittely eri ryhmien välillä on luonnollista, sillä se kuuluu evoluutioon.

        Onneton vertaus, koska jeesuksesta tai ylipäätään mistään yliluonnollisesta saati jumalista ei ole mitään näyttöä olemassa.

      • he-ma kirjoitti:

        Onneton vertaus, koska jeesuksesta tai ylipäätään mistään yliluonnollisesta saati jumalista ei ole mitään näyttöä olemassa.

        Jeesukseta on näyttö vaikka kuinka,paljon.
        Minä ja Isä olemme yhtä."Joh 10:30 Jeesus tarkoitta.
        Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaa.
        Koko luomakunta on Jeesusken hallinassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateisteilla ei ole jumalaa, se on hieman niin kuin Saddukeukset.
        Eli Jeesuksen aikana oli Saddukeukset vastaan Fariseukset ja jeesus.
        Tämä väittely eri ryhmien välillä on luonnollista, sillä se kuuluu evoluutioon.

        Paholainen on heidän jumalansa,kuten Jeesuksen aikailaisilla,sama jumala ateisteillakin.

      • paju4 kirjoitti:

        Jeesukseta on näyttö vaikka kuinka,paljon.
        Minä ja Isä olemme yhtä."Joh 10:30 Jeesus tarkoitta.
        Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaa.
        Koko luomakunta on Jeesusken hallinassa.

        Missähän ne jeesusnäytöt luuraavat, koska kukaan muu ei ole niitä löytänyt?

        Olisin odottanut moisen väitteen tueksi todisteita, mutta niitähän ei epärehellisellä ja alati valehtelevalla uskonharhaisella ole esittää.

        ihmisen luominenkin on jeesusen näyttö teoistaan. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."1.Moos 1:26 .
        ihmisen on siis luotu olento.
        Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.jae 27 ensimäiset ihmist tällä maapallolla.
        Sen jälkee he lisääntyivät heitä ole kaksi mies ja nainen.

        Ja niin he lisääntyivät sisko veljen kanssa poikalapsi äitiinsä sekaantuen ja isä lapsensa raskaaksi saattaen, sukupolvi sukupolven jälkeen ja lopulta saavuttivat he sukurutsan älyllisen huipentuman, niin syntyi paju4.

        Mooseksen laissapa päättyi,sukulaisten kesken liittyminen naimisiin meot,tänään se onkin ei sallittua. Entäs sitten?

    • Anonyymi

      > Henkilö Jeesus Nasaretilainen, (Yiesua) oli juutalaisen katuhuoran ja roomalaisen sotilaan äpärä...

      Jos uskoisi tuon, voisi yhtä hyvin uskoa, että Sauli Niinistön äiti on Neptunuksesta ja isä kuusta.

      • Uskottavampi on tuo kuin neitseestä syntyminen.

        Sinulla ei iene kokemusta lasten teosta?

    • Anonyymi

      Jeesushan oli aikansa Osama Bin Laden, hänhän ja ns."opetuslapset"vehkeilivät silloisia vallanpitäjiä vastaan; nykyisin heidänlaisiaan kutsutaan terroristeiksi. Mitä porukassa teki Magdalan Maria?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      155
      13536
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      75
      9813
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8159
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      76
      4336
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      40
      3952
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      402
      1308
    Aihe