Tajusin jokin aika sitten, että olen ihan jokaiselle ihmiselle lähelläni pelkkä väline. Että he eivät koskaan osoita arvostavansa tai kaipaavansa minua ihmisenä, ainoastaan tekojani. Se oli hätkähdyttävä havainto.
Olen masentunut, tiedän. Mutta se ei näy minusta ulospäin mitenkään, osaan skarpata. Eikä kukaan ole kiinnostunut siitä tyypistä, joka piileskelee hymyni ja toisista ihmisistä kiinnostuneen minäni takana. Olin hämmästynyt, kun sain masennusdiagnoosin. Olen niin tottunut huonoon vointiini. En puhu siitä, koska se ei kiinnosta yhtään ketään. Se on samanlainen kielletty puheenaihe kuin oikeastaan kaikki, mitä itse tarvitsen tai toivon.
Tähänkin heräsin vasta jokin aika sitten, kun esimieheni kysyi, mitä toivon työnantajaltani eräässä erittäin vaativassa tilanteessa. En osannut vastata mitään, koska en ole tottunut vaatimaan itselleni mitään koskaan.
En näytä ihmiseltä, joka tuntee näin syvää arvottomuutta. Enkä koekaan, että tekoni olisivat arvottomia tai merkityksettömiä. Ainoastaan minä henkilökohtaisesti olen, minä ihminen täällä tekojen takana.
Toivon joka päivä, että huomista ei tulisi. Joka ikinen päivä. Että voisin vaan kadota, ja muiden elämä jatkuisi samanlaisena kuin ennenkin, eikä katoamiseni jättäisi edes pientä painaumaa siihen kohtaa maailmaa, jossa minä olin.
Olen masentunut, tiedän. Mutta se ei näy minusta ulospäin mitenkään, osaan skarpata. Eikä kukaan ole kiinnostunut siitä tyypistä, joka piileskelee hymyni ja toisista ihmisistä kiinnostuneen minäni takana. Olin hämmästynyt, kun sain masennusdiagnoosin. Olen niin tottunut huonoon vointiini. En puhu siitä, koska se ei kiinnosta yhtään ketään. Se on samanlainen kielletty puheenaihe kuin oikeastaan kaikki, mitä itse tarvitsen tai toivon.
Tähänkin heräsin vasta jokin aika sitten, kun esimieheni kysyi, mitä toivon työnantajaltani eräässä erittäin vaativassa tilanteessa. En osannut vastata mitään, koska en ole tottunut vaatimaan itselleni mitään koskaan.
En näytä ihmiseltä, joka tuntee näin syvää arvottomuutta. Enkä koekaan, että tekoni olisivat arvottomia tai merkityksettömiä. Ainoastaan minä henkilökohtaisesti olen, minä ihminen täällä tekojen takana.
Toivon joka päivä, että huomista ei tulisi. Joka ikinen päivä. Että voisin vaan kadota, ja muiden elämä jatkuisi samanlaisena kuin ennenkin, eikä katoamiseni jättäisi edes pientä painaumaa siihen kohtaa maailmaa, jossa minä olin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moi,
Tyhjyys paistaa sisältäsi.
Sama juttu täällä, ei ole koskaan ollut kaveria saati ystävää.
Olen ainakin yrittänyt olla monelle kaveri mutta en kelpaa. Viimeisin jonka luulin olevan kaveri ilmoitti että kun olen erilainen kun muut niin ei oo kaveri. Ei kertonut miten erilainen. Kertoi että en saa käydä missään harrastuksissa yms. En juopottele tai öykkäröi tms.
Niin että et ole yksin.
Menee tämä elämä näinkin vaikka kukaan ei ala kaveriksi.
Hyvää kesää sinulle.
Meitä on paljon erilaisia ja yksin.
Monella on tunne, että on "väline".
Erilaisuus ei ole ollenkaan huono juttu.
Ikävä vaan, ettei satu kohtaamaan ihmisiä,
joille erilaisuus ei ole "vika".
Erilaisuus on persoonallisuutta.
Mulla on parhaat kaverit kuolleet parin vuoden sisällä..
Olen eläkkeellä ja "vaarallisessa" iässä,
mun iässä alkaa ekat delata (kuolla)
Tässä nyt sitten pällistelen yksin
ja yritän "viihdyttää" itseäni,
itsekin sairastuneena.
Jos olisi parempi kondis,
yrittäisin ihmisten ilmoilla olla.
Myöhäistä nyt.
Yrittäkää kuitenkin vielä jotain,
niin kauan kun voimia on.
Ei se paha ole jos joku sinua tarvitsee,
ei ole ihan pakko uhriutua,
tuntea itseään "välineeksi".
Moikka! Tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoituksesi. Elän samaa tuskaa. Minne tahansa menenkin, löydän aina jostain jonkun autettavan. Mutta kukaan ei halua auttaa minua. Olen aivan poikki, uupunut ja masentunut mutta ei ole ketään jolle puhua. Itkin eilen sitä kun en kelpaa kenellekään. Kun yritän puhua, minut torjutaan. Oli kyseessä järjestötoiminta, seurakunta tms. kelpaan kyllä talkoilemaan jne. mutta kenellekään ei ole aikaa kuunnella minua tai hätääni. Tai ehkä en osaa vain vaatia tai osaan mutten kehtaa. Voi Hyvä rakas Jumala, järjestä minullekin jostain apua. Ihminen, jonka edessä saisin romahtaa ja olla heikko. En jaksa enää olla vahva ja kantaa kaikkia murheita yksin.
Niinpä mutta pahinta on ettei ole mitään totuutta joka muuttaisi mitään. Yhtä hyvin kokemuksesi ovat ääritotuutta. Olemme ääriturhia nyt ja vuosikymmenten päästä kun muistelemme tätä hetkeä.
On vaa paljon ihmisiä jotka on kiireisiä eläessään eläminsä, yhtä hyvin sinä olit aiemmin se joka ei välittänyt minusta/muista.
Ja minä olin sitä ennen semmoinen..
Voin sanoa: jumalalle merkitset jotain... Mutta entä sitten? Itse rukoilin 10v koe än silti etten haluaisi oikein olla olemassa.
Nii määki, ku tajusin sairaalan käyttävän siirtosähköö. Hommasin retkivälineet kärvistellä oikein kunnolla.