No niin, nyt on se päivä, kun pääsee sanomaan mielipiteensä EU:sta ja valitsemaan tuon mielipiteen mukaisen äänestettävän kanavoimaan tuntojaan.
Ehdottomasti oltava todellinen kansallismielinen, joka ei lipsu liittovaltiopolitiikkaan ja jolla on muutenkin terveet arvot.
Jotkut hehkuttaa yksinäistä, vailla puoluetta olevaa Junes Lokkaa pohjoisesta, mutta mulle hän ei käy missään nimessä. En kestä kuunnella hänen epäselvää muminaansa varttia kauempaa. Lisäksi hänellä ei mitään korkeampaa koulutusta, ei ainakaan tutkintoa tietääkseni. Tituleeraa itseään tubettajaksi? Lisäksi hänellä on tilillään useita huumausainetuomioita, mikä selvisi eduskuntavaalien yhteydessä. On kyllä tehnyt hyvää työtä pedofiilien joukkoraiskausten paljastajana jne, sitä ei voi kieltää. Mutta ei silti riitä ääneeni, vaikka puhuisi ranskaa etu- tai takaperin.
Eu:sta ja eurosta eroamista kannattava ja selkeästi myös Nato-vastainen puolue löytyy Ske:stä. Pj on selkeä ja riittävän kouluttautunut sekä väkivallattomana aktivistina ja kansanherättäjänä kauan toiminut. Ja lisäksi Ske haluaa pitää Suomen suomalaisilla. Ainoa puolue, joka sanoo tämän suoraan on Suomen Kansa Ensin.
Jos persuilta kysyy näitä asioita, niin saa vastaukseksi yleensä vain vaivautunutta vääntelehtimistä. "Ei nyt kannata EU-eroa,..ei ainakaan seuraavan vaalikauden aikana eu-eroa..ei kannata vielä kansanäänestystä eurosta....en ole pohtinut asiaa... en pidä sitä kynnyskysymyksenä... " tms.
Eli asia selkis ja uurnille.
Äänestämään todellista kansallismielistä 26.5.
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei liittovaltiota, maan suverenitetti palautettava. Valtio-sensuuri, johon kuuluu esim. mediapooli lakkautettava ja todellinen sananvapaus taattava kaikille suomalaisille poliittisesta mielipiteestä riippumatta.
t. Isiemme taistelemaa vapautta kunnioittava - Anonyymi
Ei Marcolle ei Lokalle, kyllä persuille.
Noihin kahteen M ja L äänet menee hukkaan. - Anonyymi
Ske ajaa venäjän etua Suomessa eikä Ske edes viitsi peitellä sitä
- Anonyymi
Marco testamenttaa äänensä Lokalle
- Anonyymi
Lorca testamenttasi äänensä Maralla
Lorca
https://www.google.com/search?rls=com.microsoft:en-GB:IE-Address&ei=ZmPqXODiDMmymwXVma7ICA&q=federico+lorca&oq=fredrico+lorca&gs_l=psy-ab.12...0.0..11610...0.0..0.0.0.......0......gws-wiz.hb93Q1G7nNE
Mara
https://www.google.com/search?rls=com.microsoft:en-GB:IE-Address&biw=1150&bih=586&tbm=isch&sa=1&ei=rGPqXMiBBdKtrgTroJ_wCg&q=mara+ms&oq=mara+ms&gs_l=img.3..0l3j0i5i10i30j0i8i30l5j0i30.2678.2969..3175...0.0..0.59.167.3......0....1..gws-wiz-img.......0i67.Gw-wJp873JE - Anonyymi
Lokka ja kumppanit
Marco testamenttaa äänensä Lokalle
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206