Haluatko olla mukana EU ssa tällaisen ryhmän kannattajana? Sinä päätät!
Kuinka nopeasti kansan takki kääntyykään.
Venäjä-kytkökset tutkittava nopeasti - Jos niitä on
Jostain syystä perussuomalaisten mahdolliset Venäjä-kytkökset ovat jääneet hyvin taka-alalle pohdittaessa kansallista turvallisuuttamme, vaikka lähes kaikissa muissa maissa populistipuolueet on tällaisista kytköksistä käräytetty, tai ainakin niitä on vahvasti noista kytköksistä epäilty.
Joukko Euroopan oikeistopopulistisia puolueita kokoontui tällä viikolla Milanoon Italian maahanmuuttovastaisen La Lega- puolueen puheenjohtajan Matteo Salvinin johdolla.
Perussuomalaisia kokouksessa edusti puolueen eurovaaliehdokas Olli Kotro.
Salvinin Legaa on kuitenkin italialaismediassa syytetty siitä, että puolue olisi saanut öljybisnesten kautta kolme miljoonaa euroa vaalirahaa Venäjältä.
Myös Ranskan kansallisen liittouman Marine Le Peniä on viime vuosina syytetty yhteyksistä venäläiseenrahaan.
Osa Euroopan kansallismielisistä poliitikoista ihailee kuitenkin avoimesti presidentti Putinia.
Iltalehti tapasi Brysselissä EU:n populistien kärkiehdokkaan Jan Zahradilin, joka ihmettelee perussuomalaisten kuhertelua Venäjältä tukea saavien puolueiden kanssa.
Zahradil kummastelee perussuomalaisten parhaillaan harjoittamaa kuhertelua Le Penin ja hänen liittolaistensa kanssa.
Perussuomalaisten Venäjää mielistelevät tuoreet puheet panevat kysymään, onko puolue menossa Putinin johtaman Venäjän syliin,Epäilyksiä ovat herättäneet viime päivinä erityisesti kahden perussuomalaisten näkyvän kansanedustajan Tom Packalénin ja Juho Eerolan puheet.
Kun niiden päälle lisätään Laura Huhtasaaren Putinia koskevat näkemykset, voi puhua jo Huhtasaaren–Eerolan–Packalénin Venäjää myötäilevästä linjasta.Tuorein tapaus on Tom Packalén. Packalén on tiedetty jo pitkään ns. Tehtaankadun mieheksi – eli hänen näkökulmansa eivät juuri edes yllätä.
Olkaapa äänestäjät järkeviä
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Perussuomalaisilla kuusi haamu kansanedustajaa ehdokkaana EU vaaleissa
Voi toki myös taktikoida EU-vaalit niin, että toivoo äänensä nostavan mieluisen varaedustajan eduskuntaan.
Äänestäjä voi harkita, äänestääkö kansanedustajan mieluummin Brysseliin EU-parlamenttiin, vai jättääkö äänestämättä häntä, koska pitää tätä sopivampana kansanedustajaksi Suomen eduskunnassa.
Teuvo Hakkaraisen tilalle nousisi Keski-Suomen vaalipiiristä muun muassa viime kauden kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.
Eila Aavakare on ensimmäisellä varasijalla Oulun vaalipiirissä – hän nousisi eduskuntaan jos Sebastian Tynkkynen siirtyy Brysseliin.
Terveisin Veltto Virtanen - Anonyymi
Perussuomalaisten pelätään olevan "hyödyllisiä idiootteja" esimerkiksi Venäjän vaikutusyrityksille ja heikentävän EU:n yhtenäisyyttä.
Perussuomalaiset aikoo tehdä yhteistyötä ensi kaudella yhteistyötä Venäjä-mielisten puolueiden kesken. - Anonyymi
Vielä ehtii demarin torjuntaan !
- Anonyymi
Näkkäläjärveäkö pitäisi äänestää. SDP.n kissojen sadisti kissojen tappajaa.
- Anonyymi
Kultahampaisten kaupunginosat Karhuvuori ja Hovinsaari luottivat EU vaaleissa persuihin. Olenkin aina pitänyt näitä alueita ääriokeistolaisina.
Kela Kerttu ja mäyräkoira
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768