Hampurin väkivaltaisen mellakan hillinnässä lähes 500 poliisia loukkaantui, tuhansia autoja poltettiin, satoja kauppoja ryöstettiin ja muun tihutyön määrä oli valtava! Tästä kaikesta vastasi lähinnä Antifa, joka on äärivasemmistolainen/äärivihreä useissa eri maissa toimiva väkivaltaa käyttävä ryhmittymä.
Suomessa Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat niille myötämielisen median tuella kieltäneet olevansa missään tekemisissä Antifan kanssa. Aluksi mediakin puhui vähätellen vain mielenosoituksista. Sitten totuus kuitenkin tuli julki sosiaalisen median kautta. Sen jälkeen perinteinen valemedia Ylen ja Hesarin johdolla on julkaissut juttuja, joissa kirkkain silmin on yritetty väittää, että punavihreillä ei ole mitään tekemistä Antifan kanssa.
Totuus on kuitenkin täysin toinen. Antifa on kiinteä osa Vasemmistoliiton toimintaa. Pari käytännön esimerkkiä:
Antifan tarra on mm. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin läppärin kannessa. Tarran liimaaminen on tuen osoitus järjestölle ja sen väkivaltaiselle mellakoinnille.
Vasemmistonuorten liittokokouksen lippukulkueessa oli keskeisesti esillä Antifan lippu. Siten myös nuorisojärjestö suhtautuu terroristijärjestöön myönteisesti.
Kaikkea muuta ku puolue
Anonyymi
3
50
Vastaukset
- Anonyymi
Euroopassa kyllä muistetaan vasemmistoterrorismi, joka onkin äärivasemmistolle synkkä taakka ja siksi syytellään muita.
- Anonyymi
Liin ja muitten vasujen taustat tulee tutkia.
Anderssonin läppärissä on Antifan tarra ja hän siis komppaa tätä järjestöä. On jopa sanonut että se edustaa sitä parempaa väkivaltaa.
Tässä sitä parempaa on näytillä:
https://www.youtube.com/watch?v=5gdlEiZSqT8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5932075- 1021030
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18977Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101835Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65563