Kutsuin keväällä minun ystäviä ja työkavereita ja minulle läheisiä minun luo juhlimaan kun täytin pyöreitä. Halusin vähän erilaiset synttärit ja olin kutsunut paikalle selvännäkijän. Päivästä tulikin todella hauska, juhlieni teemana oli mystiikka ja jatkoille lähdimmekin hieman dramaattisissa asuissa... heh:)
Olin Naomille kertonut huoleni ettei minulla ollut vieläkään ketään erityistä vaikka melkein kaikilla minun kavereilla oli jo mies ja joillakin jo lapsiakin. Naomi sanoi jotenkin niin että älähän kultaseni murehdi, saat hyvinkin pian postia ja tuulet kääntyy.
Seurailin siis tiukasti viestejä puhelimesta ja sähköposteista muttei mitään. Jotain kahden viikon kuluttua noista Naomin sanoista hain sitten postit laatikolta ja siinä se kirje tuli! Tunnistin heti käsialan. Vuosien takainen ystäväni, silloinen poikakaverini, joka oli lähes heti koulun päätyttyä muuttanut perheensä mukana, kertoi palaavansa ja haluavansa tavata minut.
Nyt on kahdesti tavattu ja olen menossa tapaamaan häntä Juhannuksena hänen perheensä mökille. Laitoin Naomille viestiin tuhat kiitosta ja kymmenen halausta. Tuntuu siltä että tuulet on kääntymässä:)
Naomi M. on MYSTINEN selvännäkijä
55
3716
Vastaukset
- Anonyymi
Toi on itse Naomi M kirjoittama tarina.. minulle ei tiennyt mitään ku 1.5 v sitte käväsin hänen luona. Tyhjää arvailua ja Yleistä spekulointia oli hänen kertomat.. ei tullu miestä vaik kovasti näki jo ovea kolkuttavan..
- Anonyymi
Juu aivan samaa mieltä!
- Anonyymi
Naomin omaa puhetta taas tuokin.. tunnistaa kyllä tyylin.
- Anonyymi
Naomi ja Naomi. Mitä sinäki tiedät tyylisttään ettäs oikeen tunnistasit-. ja misä puhuu?! Eikös nämä ihan kirjotettuja vai kuulekko oikeeen puhetta ja ääniä. Kateellista panettelua ja aikas ankiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomi ja Naomi. Mitä sinäki tiedät tyylisttään ettäs oikeen tunnistasit-. ja misä puhuu?! Eikös nämä ihan kirjotettuja vai kuulekko oikeeen puhetta ja ääniä. Kateellista panettelua ja aikas ankiaa.
Sait heti itse Naomin kommentoimaan...
🤣
- Anonyymi
Jotai tod salaperäistä ja jännittävää hänessä on, on munki mielestä sellanen mystillinen. Katsoi mulle hiukan ennen joulua ja kuvaili erään ihmisen, tajusin että tarkoitti mun ex-puolisoa ja että mun olisi hyvä olla häneen yhteydessä ja kertoi myös miksi. Onneksi otin todesta ne asiat mitä nousi ja kävin mun ex:än luona. Selvisi yksi vanha asia joka oli vaivannu mua jo pitkään, siihen liitty mun entinen paras frendi jolta olin koittanut asiaa selvittää mutta ei suostunu kertoon. Mun ex-mies tiesi asian todellisen laidan ja että ketä oli ollut mukana siinä asiassa. Tosi hyvä näkijä.
- Anonyymi
En suosittele minäkään petyin viime kesänä tapasin..
- Anonyymi
Niin mäkin
- Anonyymi
Noi negatiivit selvästi saman kirjoittamia. Minulla on Naomista pelkkää hyvää sanottavaa. Todella hyvä näkijä ja hänestä hohkaa jo kilometrien päähän on oikea ja aito selvänäkijä eikä mikään tyhjän löpöttäjä eikä spekuloija.
- Anonyymi
Ei tiedä mitään.
- Anonyymi
Minulle väitti joskus mieheni pettävän minua ei ollu edes miestä.. :D
- Anonyymi
Lieneekö jälleen saman negativisesti ajattelevan kirjoittama tuokin. Tokkopa kukaan ottaa tuommoista todesta. Minulle Naomi toi niin suuret avut kun oli vaikea jaksoo elämässä kun oli sairautta ja ero ja työttömyyden uhka tuli vielä samaan aikaan. Hänen asiakkaana olin useita kertoja ja sittemminkin aina kun ollut jotakin murheita elämässä. Hyvin vaikea olisi kuvitella hänen väittävän yhtään mitään. kyllä on niin hienovaraisesti ainakin minun elämän asioita availlut. Ja eikös ne selvänäkijät juuri tulevista mainihe. Että onkohan syytä olla valppaana sitten jos se mies jossain kohdin on, ettei vaan petollinen:D Naomille olen jälleen ajan varannut ja tällä kertaa ei ole edes mitään isommin murhetta, muuten vaan tahdon kuulla mitä nousee kun on ihastuttava ja jännittävä näkijä että on aina energiaa antavaa häntä tavata.
- Anonyymi
Juurikin. Aika alkeellista heitellä jotain että joku selvännäkijä väittäisi jollekin että tämän mies pettää vaikkei edes olisi miestä...aika kaukaa haettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lieneekö jälleen saman negativisesti ajattelevan kirjoittama tuokin. Tokkopa kukaan ottaa tuommoista todesta. Minulle Naomi toi niin suuret avut kun oli vaikea jaksoo elämässä kun oli sairautta ja ero ja työttömyyden uhka tuli vielä samaan aikaan. Hänen asiakkaana olin useita kertoja ja sittemminkin aina kun ollut jotakin murheita elämässä. Hyvin vaikea olisi kuvitella hänen väittävän yhtään mitään. kyllä on niin hienovaraisesti ainakin minun elämän asioita availlut. Ja eikös ne selvänäkijät juuri tulevista mainihe. Että onkohan syytä olla valppaana sitten jos se mies jossain kohdin on, ettei vaan petollinen:D Naomille olen jälleen ajan varannut ja tällä kertaa ei ole edes mitään isommin murhetta, muuten vaan tahdon kuulla mitä nousee kun on ihastuttava ja jännittävä näkijä että on aina energiaa antavaa häntä tavata.
Hauskaa lukea naomin omia kommenteja täältä.
Taitaa olla pulaa maksajista
- Anonyymi
En ole sama joka avautuu. Ei nähnyt mullenkaa ikaalisis kävin vastaanotolla!
- Anonyymi
No mutta hei Pekkolan Leena on varmasti kaikille selkis että hyvä juu, vähempikii mmainostaminen piisaisi ja Naomin morkkaaminen. Käytykö Naomin sivustoilla kattomassa missä Naomi ottaa vastaan että on uskottavampaa. Minä olen ihan oikeasti käynyt hänellä niin Ikaalisissa kun Kankaanpäässä ja muutamassa muussakin ja niin napisti ovat mennyt katsomiset että välillä oikein väristyksiä tulee kun on tapahtunut asioita ihan niin kuin mitä on sanonut.
- Anonyymi
Pekkolan Leenaa suosittelen lämmöllä:)
- Anonyymi
Samoin, hyvät kokemukset hänestä minullakin. Näkee hyvin.
- Anonyymi
Kuuleeko kanssa? Entä miten tuo hajuaisti?
- Anonyymi
Olin kuullut ja lukenut paljon Naomista. Olipa sitten varattava hänellekin aika kun pitkä avoliitto näytti oli mennyt pahasti umpisolmuun. Mies oli kaiken aikaa töissä ja etäinen ja hankki sitten oman yksiön jota sanoi tarvitsevansa töidensä takia. Olin jo käynyt kahdella melko nimekkäällä näkijällä ja he sanoivat asioitten menevän ihan toisin kuin Naomi, eli sanoivat että mies palaisi luokseni. Naomi sanoi että mies ei enää palaisi, että on rakastunut tummahiuksiseen naiseen . Purnasin hiukan ja sanoin etten ole valmis luovuttamaan että aion tehdä kaikkeni että saisin vielä suhteen toimimaan. Naomi sanoi jotain mitä en muista mutta sitten että niin kuin ilmassa lentelee omenapuun kukat katoaa minulta turhat luulot. Mietin että onneksi ne kaksi muuta oli sanonut toisin. Nyt jälkeenpäin olen ajatellut että sanoivat varmaan juuri mitä halusin kuulla. On ihan riipivää miten se oli tismalleen kuin Naomi sanoi! Olin kävelemässä parkkipaikalta kampaajalleni kun näin toisella puolen katua mieheni kävelevän jonkun naisen kanssa. Mies oli kietonut kätensä naisen vyötäisille että eipä oikein voinut tulkita väärin. Sillä naisella oli lähes keskiselkään ulottuvat mustat hiukset! Vielä edellisellä viikolla mies oli puhelimessa selittänyt että lähtisimme yhdessä mökille ja kysyi saisinko lomani järjestettyä samaan aikaan. Oli siinä ja siinä että en pyörtynyt kun tajusin kaiken ja mitä Naomi oli edellisenä syksynä sanonut omenapuun kukista. Niitä nimittäin leijaili viereisen talon pihasta!
- Anonyymi
Minulle valkeni Ystävänpäivää edellisenä päivänä että miehelläni oli ollut jo kaksi vuotta suhde toiseen naiseen. Selvisi ilman selvännäkijällä käyntiä kun vastasin mieheni puhelimeen kun hän oli suihkussa. En edes ymmärrä miksi siihen vastasin kun en ollut koskaan ennen kuin ehkä kerran aiemmin vastannut joskus vuosia sitten. Vaikeinta on ollut hyväksyä se että meni ikään kuin kaksi vuotta haaskuun kun oli suunnitelmat muutetaan yhteen ja oli jo taloja käyty katsomassa ja vaikka mitä. Kaiken aikaa oli mies vehdannut selkäni takana. Työkaverit on koittaneet pyytää mukaansa viikonloppusin mutta ei oikeen pysty mihinkään ryhtyä kun on niin täysin pöllämystynyt olo kakesta.
- Anonyymi
Juujuu....aivan varmasti....Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä keksittyjä tarinoita!
Itsekin soitin Naomille kerran eikä hän tiennyt yhtään mitään. Mikään mistä hän kertoi ei ole toteutunut ja näiden piti toteutua seuraavan vuoden aikana - eipä ole näkynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juujuu....aivan varmasti....Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä keksittyjä tarinoita!
Itsekin soitin Naomille kerran eikä hän tiennyt yhtään mitään. Mikään mistä hän kertoi ei ole toteutunut ja näiden piti toteutua seuraavan vuoden aikana - eipä ole näkynyt.Naomille tuli hätä kun ihmiset paljastivat samantien ettei hän tiedä mitään, niin piti alkaa suoltamaan tarinoita ja muka kokemuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomille tuli hätä kun ihmiset paljastivat samantien ettei hän tiedä mitään, niin piti alkaa suoltamaan tarinoita ja muka kokemuksia.
Mitkä ihmiset? netissähän on topic toisensa perään missä Naomia ja hänen kykyjään kehutaan. Minä olen yksi heistä jotka on Naomilta suuret avut saanut suuren hädän keskellä. Onpa ankeaa tuo tuollainen. Laita ihan vaan omasta puolestasi ja sinullahan ei ole Naomista mitään kokemuksia , siis todellisuudessa. Jos olisi, et tuollaista kakkaa suoltaisi. Käyt täällä nimettömänä räksyttämässä. onpa aikuista touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juujuu....aivan varmasti....Älkää hyvät ihmiset uskoko näitä keksittyjä tarinoita!
Itsekin soitin Naomille kerran eikä hän tiennyt yhtään mitään. Mikään mistä hän kertoi ei ole toteutunut ja näiden piti toteutua seuraavan vuoden aikana - eipä ole näkynyt.Mä soitin kanssa ja ei siitä mitään tullut. Ihan tuulesta temmattuja juttuja.
Päivän horoskooppikin on tarkempi kuin neiti Naomi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomille tuli hätä kun ihmiset paljastivat samantien ettei hän tiedä mitään, niin piti alkaa suoltamaan tarinoita ja muka kokemuksia.
Aivan samaa mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä ihmiset? netissähän on topic toisensa perään missä Naomia ja hänen kykyjään kehutaan. Minä olen yksi heistä jotka on Naomilta suuret avut saanut suuren hädän keskellä. Onpa ankeaa tuo tuollainen. Laita ihan vaan omasta puolestasi ja sinullahan ei ole Naomista mitään kokemuksia , siis todellisuudessa. Jos olisi, et tuollaista kakkaa suoltaisi. Käyt täällä nimettömänä räksyttämässä. onpa aikuista touhua.
Etkö ihan itse nyt anonyymisti vastaile...
Ups taitaakin olla Naomi
- Anonyymi
:DD Naomi lopeta mainostaminen..
- Anonyymi
Noi sinun ;D hymynaama-kuvat kyllä tunnistaa, heittelet niitä joka väliin. Kateellinen kaikille näkijöille vai vaan Naomille? Eipäs ahistuta eikä ankiaksi muututa. Ei ole pakko näitä ketjuja käydä syynimässä.

Hymy sulle naomi ;)
- Anonyymi
Tätä Naomiahan on pakko kokeilla. Jos näin hyvä näkijä, palaan ehdottomasti antamaan palautetta kyllä näkemisestään. Kokemusta yli 50 näkijästä, kolme heistä nähnyt oikeasti. Annan aina rehellisen palautteen kyllä .
- Anonyymi
Aha, vai että on joillakin varaa ja intoa moiseen. Siis ihan huvin vuoksi eri näkijöillä "kokeilemassa"? 50:llä eri näkijällä hei huhuhhuh ja haloo???
Minulla oli ihan oikea tarve kun näkijän puoleen käännyin. Naomille menin kun häntä oli minulle suositeltu ja aivan samantekevää on minkälaisia palautteita hänestä kuulisin, olen sen itse päässyt kohdallani vuosien aikana kokemaan että oikea näkijä on ja kyllä sen nyt siitäkin tietää kun on niin pitkään sitä työtä tehnyt. Eivät ne asiakkaat hänelle jonoksi asti menisi jos ei aito olisi.
- Anonyymi
Naomi on ihan omaa luokkaansa. Ainoa vaan että aikoja väliin vaikeampi saada meni viimeksikin viikon päähän siitä kun kysyin. Tulee syksyllä vuosikymmen täyteen kun olen hänellä ensimmäistä kertaa käynyt.
- Anonyymi
Nuo kaikki pitkät kirjoitukset tässä ketjussa ovat kirjoitettu täysin samalla tyylillä. Sattumaako ? Oikein monta missä kuvataan yksityiskohtaisesti. Muissa ketjuissa ei ole. Noomi hanki mainostilaa jostain muualta pllis!
- Anonyymi
Nuo kaikki negatiivit kommentit tässä ketjussa ovat kirjoitettu täysin samalla tyylillä. Sattumaako? : D:D Oikein monissa niissä mainitaan Naomi nimeltä ja haukutaan miten ei ole miestä löytynyt huolimatta vaikka on näkijällä käyty... eivät kai näkijätkään mitään ihmeidentekijöitä ole:D ----Osassa noista negatiivisissa kenkutuksissa kehuttu erästä.. onko vaan niin että tahto on mutta kyky puuttuu. Jos ei asiakkaita piisaa niin ei se oikeita näkijöitä haukkumalla parane. Olen Naomista monista ketjuista lukenut ja kyllä niissä kerrotaan paljon ihan yksityiskohtaisia. viimeksi kun häneltä varasin aikaa en kyllä päässyt sellaiseen ymmärrykseen että hänen tarvitsisi jossakin netissä itseään mainostaa. Vaan miten on eräiden toisten kohdalla :D----Siitä vaan lisää :D -hymynaamoja sisältäviä kirjoittelemaan mutta jospa vähemmän negatiivisia..
- Anonyymi
Ei ole sattumaa... vaan Naomi itse työntouhussa
- Anonyymi
Voi hyvänen aika täälä kysellään kokemuksia mutta nekatiivista palautetta ei saisi antaa.. Olen joskus ajat sitten kyseiselle näkijälle soittanu aluksii kyseli ja arvaili ja kun pääsi jotenki asxiaan kiini niin alkoi tulla ohjeita.. aiva yhtä tyhjästä koko soitto.
- Anonyymi
Minulla ihan samat kokemukset Leenasta. Harmittaa että menin lainkaan soittaan meni rahat ihan turhaan. Pelkkää arvailua ja ympäripyöreitten latelua.
- Anonyymi
Kyllä Leena minulle näki suht hyvin ja moni asia on jo tapahtunutkin. Ei lainkaan huono näkijä. Yksi parhaista ainakin minun kohdallani. Aika monelle on tullut soitettua, löytyy kolmen parhaan joukosta siitä syystä, että näkemänsä oikeasti toteutuneet. Näitä höpinöitä on kyllä tullut kuunneltua tosi paljon, kerrottu vaihtuu jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ihan samat kokemukset Leenasta. Harmittaa että menin lainkaan soittaan meni rahat ihan turhaan. Pelkkää arvailua ja ympäripyöreitten latelua.
Tarkotin tätä Naomia.. Leenasta ei kokemuksia.. N m on antanut erittäin huonon kuvan itsestään anteeksi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkotin tätä Naomia.. Leenasta ei kokemuksia.. N m on antanut erittäin huonon kuvan itsestään anteeksi..
Toi sama anonyymi käy näissä topiceisa stalkkaamasa mitä Naomista kirjoitetaan. Huomaa tosta kun käyny äkkiä korjaamassa että ei ei siinä leenaa ole tarkoitettu kun Naomia. Ihme hömppää:( Minä olen naomille ikusesti kiitollinen kun ihan shokissa hänelle soitin kun en tienny kenen puoleen olisin kääntyny ja jo hänen ääni sai rauhottuun. Kyllä hän minultaki aluksi kyseli jotaki siihen asiaan liittyen ja pyysi kuvaileen sitä ketä siinä asiassa oli mukana mutta kertoi sitten mitä alko nousta ja auttoi tosi paljon kun sain selvyyden miten se asia tulee meneen. Naomi sanoi että ennen kesää on asia selvinny ja se selvisi toukokuun alussa. Kyllä minä sain Naomista erityisen hyvän kuvan ja oli todella ystävällinen ja empaattinen. Sanoi mun työhön liittyvästä asiastakin sellasta mitä en edes kysynyt ja on mennyt juuri miten se hänelle nousi. Hyvä näkijä.

Oliko taas naomi itseään kommentoimassa?
- Anonyymi
Negatiiviset kokemukset kuuluvat asiaan aivan samalla tavalla kuin positiivisetkin. Se vaan on kummallista, että negatiivisia kokemuksia ei saisi kertoa. Itse olen huomannut monta kertaa, että jos joku kertoo vähänkin negatiivisia kokemuksia näissä ketjuissa, jos näkijää hehkutetaan, nousee kamala häly. Jotenkin siinä kohtaa kyllä haisee palaneen käry!
- Anonyymi
Tietenkin haisee, koska näkijät käyttävät itse näitä mainostusväylinään.
Jos minä menen johonkin kehumaan jotakin, ei minua kiinnosta tai hetkauta muiden mielipiteet. Mutta sen sijaan jokainen 100% "näkijöistä" saa heti hepulin kun ensimmäinen negatiivinen viesti ilmestyy, ja sitten alkaa tulla kokemuksia jossa kerrotaan tarkasti kuinka kaikki meni muka täysin nappiin.
Huomaatko kuinka "aktiivinen" tämä palsta on? Täällä on pitkän aikaa täysin hiljaista, mutta sitten tulee mainosviesti ja yhtäkkiä täällä on kymmeniä näkijän faneja puolustamassa.
Ei oikein käy yksiin!
Tätä samaa on tapahtunut jo viimeiset 15 vuotta, mutta näkijät eivät sitä itse huomaa.
Tosin, nyt aivan taatusti joku näkijä ottaa tästä mallia ja yrittää jotain uutta.
Kaikkein hauskin näkijöiden kopio on tältä sivustolta lähtöisin ja minulta. Viisitoista vuotta sitten näkijät katsoivat kaikkia ihmisiä joita vain pyydettiin katsottavaksi. Äidit pyysivät katsomaan lapsiaan, puolisot aviopuolisoitaan jne jne. Varsinaista yksityisyyden rikkomista, mutta mikäpä olisi näkijöille pyhää.
Sitten aloin kritisoida sitä kuinka näkijät rikkovat yksityisyyttä tunkemalla nokkansa sellaisten ihmisten elämään jotka eivät ole antaneet minkäänlaista lupaa katsomiselle. Sitten alkoivat näkijät pyytelemään lupia kysyjiltä oikein kilpaa, että he kyllä ovat niin lainkuuliaisia ja hyväntahtoisia ja nyt nämä samat "näkijät" kysyvät sitä ihan televisiossa asti.
Ellen olisi silloin siitä kritisoinut, niin televisiossakin äidit kuuluttaisivat nyt alaikäisten lastensa asioita. Ai niin, mutta niinhän he tekevätkin, kun näkijän ei tarvitse kuin kysyä "onko kohde antanut luvan tähän?"`"Joo, on, tietenkin, kyllä, ehdottomasti on. Antanut."
Siitä kuviosta näkee ettei näkijät näe yhtikäs mitään. Jos näkisivät, niin eivät he olisi ilman lupia kenenkään elämään tunkeneet nokkaansa. Sitäpaitsi, mihin he lupaa edes tarvitsevat, koska hehän näkevät jos ihminen on oikeasti läheinen ja turvallisessa suhteessa kysyjään.
Ai niin. Yksi hauska juttu myös menneiltä vuosilta. Kun näkijät täällä katsovat kysyjälle, niin näky on aina positiivinen, tai enintään neutraali. Arvaa kuinka monta kertaa sain negativiisia näkyjä kun olin heitä kritisoinut. Toisinsanoen, he näkevät mitä itse keksivät perustuen pelkästään siihen ärsytykseensä, eivät sitä mitä oikeasti näkevät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin haisee, koska näkijät käyttävät itse näitä mainostusväylinään.
Jos minä menen johonkin kehumaan jotakin, ei minua kiinnosta tai hetkauta muiden mielipiteet. Mutta sen sijaan jokainen 100% "näkijöistä" saa heti hepulin kun ensimmäinen negatiivinen viesti ilmestyy, ja sitten alkaa tulla kokemuksia jossa kerrotaan tarkasti kuinka kaikki meni muka täysin nappiin.
Huomaatko kuinka "aktiivinen" tämä palsta on? Täällä on pitkän aikaa täysin hiljaista, mutta sitten tulee mainosviesti ja yhtäkkiä täällä on kymmeniä näkijän faneja puolustamassa.
Ei oikein käy yksiin!
Tätä samaa on tapahtunut jo viimeiset 15 vuotta, mutta näkijät eivät sitä itse huomaa.
Tosin, nyt aivan taatusti joku näkijä ottaa tästä mallia ja yrittää jotain uutta.
Kaikkein hauskin näkijöiden kopio on tältä sivustolta lähtöisin ja minulta. Viisitoista vuotta sitten näkijät katsoivat kaikkia ihmisiä joita vain pyydettiin katsottavaksi. Äidit pyysivät katsomaan lapsiaan, puolisot aviopuolisoitaan jne jne. Varsinaista yksityisyyden rikkomista, mutta mikäpä olisi näkijöille pyhää.
Sitten aloin kritisoida sitä kuinka näkijät rikkovat yksityisyyttä tunkemalla nokkansa sellaisten ihmisten elämään jotka eivät ole antaneet minkäänlaista lupaa katsomiselle. Sitten alkoivat näkijät pyytelemään lupia kysyjiltä oikein kilpaa, että he kyllä ovat niin lainkuuliaisia ja hyväntahtoisia ja nyt nämä samat "näkijät" kysyvät sitä ihan televisiossa asti.
Ellen olisi silloin siitä kritisoinut, niin televisiossakin äidit kuuluttaisivat nyt alaikäisten lastensa asioita. Ai niin, mutta niinhän he tekevätkin, kun näkijän ei tarvitse kuin kysyä "onko kohde antanut luvan tähän?"`"Joo, on, tietenkin, kyllä, ehdottomasti on. Antanut."
Siitä kuviosta näkee ettei näkijät näe yhtikäs mitään. Jos näkisivät, niin eivät he olisi ilman lupia kenenkään elämään tunkeneet nokkaansa. Sitäpaitsi, mihin he lupaa edes tarvitsevat, koska hehän näkevät jos ihminen on oikeasti läheinen ja turvallisessa suhteessa kysyjään.
Ai niin. Yksi hauska juttu myös menneiltä vuosilta. Kun näkijät täällä katsovat kysyjälle, niin näky on aina positiivinen, tai enintään neutraali. Arvaa kuinka monta kertaa sain negativiisia näkyjä kun olin heitä kritisoinut. Toisinsanoen, he näkevät mitä itse keksivät perustuen pelkästään siihen ärsytykseensä, eivät sitä mitä oikeasti näkevät.Hyvin sanottu.
Ja jos olisi ihan oikeasti hyvä näkijä, en usko että heitä kiinnostaa pätkääkään mitä muut heistä ajattelee.
Täällä loistaa aivan selvästi naomin omat vastaukset/tarinoinnit.
- Anonyymi
Antaa Naomin mainostaa
Ja kun nousee älämölö "topici nainen" on kärppänä puolustamassa. Jokaisessa näkemässäni ketjussa.
Pakkohan se on mainostaa, jos leipä on kiinni povaamisesta.- Anonyymi
Juu.juujuu! Antaa Anonyymin "älämölön"kehittelijän heitellä ankeita näkemyksiänsä mitä kukin mainostaa ja missä. Tunnistaa kyllä. Kaikissa ketjuissa missä aitoja näkijöitä kehutaan, "älämölö" kärppänä heittämässä noita ankeita ja lyttääviä kommenttejansa milloin "povaamisista" milloin mistäkin. Kyllähän tuosta nyt huokuu suuri kateus. Moni sitä varmaan povaisi itsekin mutta jos ei ole kykyä niin minkäs sille sitten voi. Muuta kuin vahvasti "älämölötä".

Tota samaa toitotusta kaikissa ketjuissa missä Naomista kirjotetaan. Todella tunnistaa ku just noita samoja povaamisia ja selvänäkijöitä vähätteleviä lurituksia, ikäviä:( Aika hakuammuntaa et joku suomen parhaisiin (ainakin mun mielestä ihan paras) selvännäkijä mainostais itteään jossain keskusteluketjuis. Naomin löytää ihan varmaan muutenkin. Ite löysin hänet Facebookista ja olen tänäkin vuonna menos Juhannusvalvojaisiin, olin viime vuonnakin ja sanoin jo sillon että tänäki vuonna haluun ajan. Odotan jo innolla:) jees:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu.juujuu! Antaa Anonyymin "älämölön"kehittelijän heitellä ankeita näkemyksiänsä mitä kukin mainostaa ja missä. Tunnistaa kyllä. Kaikissa ketjuissa missä aitoja näkijöitä kehutaan, "älämölö" kärppänä heittämässä noita ankeita ja lyttääviä kommenttejansa milloin "povaamisista" milloin mistäkin. Kyllähän tuosta nyt huokuu suuri kateus. Moni sitä varmaan povaisi itsekin mutta jos ei ole kykyä niin minkäs sille sitten voi. Muuta kuin vahvasti "älämölötä".
Ota punasen pillerin sijaan se sininen. Sulla jäi taas hihna jumiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu.juujuu! Antaa Anonyymin "älämölön"kehittelijän heitellä ankeita näkemyksiänsä mitä kukin mainostaa ja missä. Tunnistaa kyllä. Kaikissa ketjuissa missä aitoja näkijöitä kehutaan, "älämölö" kärppänä heittämässä noita ankeita ja lyttääviä kommenttejansa milloin "povaamisista" milloin mistäkin. Kyllähän tuosta nyt huokuu suuri kateus. Moni sitä varmaan povaisi itsekin mutta jos ei ole kykyä niin minkäs sille sitten voi. Muuta kuin vahvasti "älämölötä".
Naomiko taas kommentoimassa?
Anna mun kaikki kestää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomiko taas kommentoimassa?
Anna mun kaikki kestääJaksaa jaksaa. Oikeinko joku Naomin vastainen kampanjako menossa kun tuota letkaa tuossa luin niin mahtoi ainakin parikymmentä kommenttia olla ja tunnistaa kyllä saman tekemäksi kun ne kaikki tuota samaa asiaa hokevat.
Kun kerran otsikkona lukee Naomi M. niin ihmetellä täytyy että sitten näinkin pitkän letkan päähän pitää tulla häntä haukkumaan. Jos ei tykkää niin kannattaisiko mennä lukemaan niitä kommentteja muualta.
Onpas punatukkainen oikein kunnolla ahistuksen aiheuttajana, eikö ole aikaa antanut vai mikäkö ahistaa.
Se voi joitakin ahistaa että toisia kehutaan mutta ei kai kehuttasi jos ei olisi hyvä. Olen sitä minäkin Naomilla käynyt ja meinaanpa mennä toistekin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882