Tietääkö kukaan vanhaa nimetöntä mustaa perunaa. Tuntomerkit: malto raakana tummansininen, puolikypsänä tummanvioletti ja kypsänä musta. Siis musta, ei minkään muun värinen. Tätä aarretta myi siemenperunaksi vuosia sitten Hyötykasviyhdistyksen taimitorilla yksityishenkilö. Minulla ei tuolloin ollut kellaria joten ei jäänyt mihinkään talteen.
Vanha musta perunalajike
Anonyymi
51613
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän. Aikoinaan isovaarini Pertunmaalla viljeli tuota mustaa perunaa ja totesi leikillisesti, että huono peruna, kun pitää ottaa ilta niin aikaisin perunannostossa.
Minulla oli joitakin vuosia sitten hieman vastaa mustaa perunaa viljelyssä, sattumoisin ostin sitä pienen pussin kaupasta ruokaperunana (sen jälkeen en ole nähnyt ko. perunaa myynnissä). Viljelimme sitä pari-kolme vuotta, mutta oli aika ruton arka peruna ja lopetimme viljelyn. Saimme kuitenkin muutamasta perunasta jaettua siemenperunat alkuun ja saimme satoa kohtalaisesti. Ne perunat eivät kuitenkaan säilyneet kovin hyvin kellarissa kevääseen, joten luovuimme niiden viljelystä.
Nyt meillä on kokonaan punaista perunaa viljelyssä muiden perunoiden ohella. Bataattia kokeillaan myös tänä vuonna.
No voi sun kun se alkuperäinen oli varmaan kehittynyt vahvaksi ruton ja tautien suhteen. Sitä ei varmaan ole enää missään. Minullakin on higland burgundy rediä, shetland blackia, karjalaista mustaa ja mayan goldia mutta se musta pottu jäi vaivaamaan, Bataattia en ole kokeillut, pärjääköhän se Suomessa.
olisko ollut kongo?
Ei se ainakaan Kongo ollut kun Kongo haalistuu kypsyessään, tämä muuttui ihan mustaksi. Oikea mörköperuna siis
Yön-Timo, luulisin...