Ilosanomaan kätkeytyy voima

Anonyymi

Jumalan lapsi kokee uskonkilvoituksessaan usein uupumusta ja voimattomuutta. Kiusausten ja epäilysten alla omat voimat tuntuvat ehtyvän. Mielessä saattaa liikkua sellaisia kysymyksiä, että jaksanko kulkea kaitaa tietä ja varjellunko uskomassa elämäni loppuun saakka.
Vastaukseksi epäilevälle ja uupumusta tuntevalle kilvoittelijalle apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi” (Room. 1:16).

Hyvä sanoma

Paavali kirjoittaa evankeliumista, ihmeellisestä Jumalan voimasta, jonka avulla uskovainen jaksaa kulkea kaidalla elämän tiellä. Sana evankeliumi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa hyvää sanomaa.

Varmaan kaikki ovat saaneet hyviä sanomia: iloisia terveisiä ja tietoja erilaisista asioista ja tapahtumista. Hyvät uutiset ovat mieluisia, ja ne voivat piristää ihmisen mieltä pitkän aikaa.

Hyvät sanomat antavat meille ihmisille uutta voimaa ja luottamusta elämään. Siksi hyvät terveiset, ovat ihmisille tärkeitä ja tarpeellisia.

Sanaa evankeliumi käytetään kreikankielisessä Vanhassa testamentissa toisinaan kertomaan jokapäiväisen elämän tapauksista, esimerkiksi kun isälle tuodaan tieto pojan syntymästä ja kuninkaalle sanoma voitosta. Tuollaiset sanomat ovat iloisia uutisia viestin saajalle.

Tärkeimpänä asiana evankeliumia kuitenkin käytetään ilmaisemaan pelastuksen lohdullista sanomaa, pelastuksen, jonka Jumala lähettää kansalleen.

Kaikilla on mahdollisuus

Evankeliumi on hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka hän on valmistanut. Evankeliumi on Jumalan sana, joka vaikuttaa uskovaisissa. Meille on saarnattu evankeliumia, kun meille on selitetty Jeesuksen elämää, toimintaa ja opetuksia.

Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja antanut ihmisille mahdollisuuden uskoa ja elää sekä periä kerran iankaikkisen elämän Jumalan luona taivaassa. Evankeliumin, ilosanoman, ydin ja pääsisältö on kaikkien syntien anteeksiantamus.

Tämän anteeksiantamuksen Jumala on rakkaudessaan valmistanut Poikansa kautta. Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen maan päälle ja antoi Pojalle tehtävän sovittaa ja lunastaa ihmisten synnit.

Jumalan valtakunnasta saarnataan evankeliumin ilosanomaa. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus uskoa tuo ilosanoma henkilökohtaisesti ja ottaa näin vastaan Jumalan lahjoittama elävä usko.

Uskon vastaanottamisessa ei tarvita ihmisen omaa ansiota ja onnistumista tai hyviä töitä. Riittää, kun sydämestään haluaa uskoa Jumalan lupauksiin.

Voimaa ilosanomasta

Tekstikohdassa apostoli Paavali puhuu evankeliumista myös Jumalan voimana. Evankeliumin ilosanomaan kätkeytyy se voima, jonka avulla ihminen säilyy uskomassa ja elämän kaidalla tiellä.

Jumala antaa evankeliumin ihmiselle lahjana. Ilman evankeliumin voimaa ei uskova varjellu uskomassa ja Jumalan lapsena. Väsymystä tuntevalle kulkijalle evankeliumin saarna antaa uutta voimaa jatkaa taivastiellä.

Pekka Tölli

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joskus aiemminkin on todettu tiivistämisen olevan taitolaji.

    • Anonyymi

      Voima on vektorisuure. Miten se näkyy puhvelien tarinoissa?

    • Anonyymi

      Jumalan lapsi kokee uskonkilvoituksessaan usein uupumusta ja voimattomuutta. Kiusausten ja epäilysten alla omat voimat tuntuvat ehtyvän. Mielessä saattaa liikkua sellaisia kysymyksiä, että jaksanko kulkea kaitaa tietä ja varjellunko uskomassa elämäni loppuun saakka.
      Vastaukseksi epäilevälle ja uupumusta tuntevalle kilvoittelijalle apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi” (Room. 1:16).

    • Anonyymi

      Paavali kirjoittaa evankeliumista, ihmeellisestä Jumalan voimasta, jonka avulla uskovainen jaksaa kulkea kaidalla elämän tiellä. Sana evankeliumi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa hyvää sanomaa.

    • Anonyymi

      koskahan se tämä tölli tulee uskoon itse, kai hän siitä kertoo sitten kun se ihme tapahtuu!

    • Anonyymi

      13 ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"
      14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
      15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
      16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
      17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
      18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe