Kohtuuden rajoissa

Onko minulla liian suuret elintasovaatimukset, jotka ohjaavat liialliseen työn tekemisen ja tavoitteiden kohtuuttomuuteen? Jääkö aikaa perheelle, ystäville ja seuroissa käymiselle?
Uskon, että Paavalin neuvo on nytkin ajankohtainen: saamme kokea tyytyväisyyttä, kun meillä on ”elatus ja vaatteet”. Voisimmeko tinkiä joistakin vaatimuksistamme elintason suhteen, jotta onni ja jopa terveys säilyisivät?

Elänkö arvojeni mukaisesti?

Asiaa voisi pysähtyä miettimään myös siitä näkökulmasta, mitä ihmiset ovat eniten katuneet hetkeä ennen kuolemaansa. Erään parantumattomasti sairaita hoitaneen sairaanhoitajan mukaan: ”Olisinpa elänyt kuten itse halusin, enkä niin kuin muut odottivat.” ”Olisinpa tehnyt vähemmän töitä.” ”Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani.” ”Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.” ”Olisinpa antanut itseni olla onnellinen.”

Yllä oleva pysäyttää ajattelemaan, elänkö arvojeni mukaisesti. Se laittaa arvioimaan sekä omien että ympäristöstä tulevien vaatimusten ja odotusten perusteita. Tuskin kukaan kuolinvuoteellaan katuu aikaa, jonka on viettänyt perheensä ja ystäviensä kanssa.

Uskovainen ihminen muistaa kalliina sen, kuinka Jumala on varjellut uskon ja hyvän omatunnon säilyttäjänä. On myös kiitollinen olo siitä, jos on jaksanut käydä sanan kuulossa ja osallistua Siionin eri toimintamuotoihin. Sitäkään ei tarvitse katua, jos on halunnut ohjata lapsiaan ja läheisiään uskon tielle.

Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi

Vanha kansanviisaus sanoo: Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin. Ihmissuhteiden tärkeä lähtökohta on, että tunnemme ja hyväksymme itsemme. Se on pohja terveen itsetunnon kehittymiselle sekä toisen ihmisen arvostamiselle. Vaadimmeko joskus kohtuuttomia suorituksia itseltämme ja muilta?

Kohtuullisuus käsitteenä esiintyy usein Raamatussa. Paavalin mukaan kohtuullinen itsensä arvostaminen on avain myös muiden arvostamiseen. Armon ja anteeksiantamuksen kautta uskovaiset ovat tasavertaisia, vaikka ihmisinä ja lahjojensa puolesta erilaisia.

Armollinen ilmapiiri varjelee kohtuuttomuuksilta kristittyjen välisen rakkauden vaalimisessa. Toisen ja omien heikkouksien ymmärtäminen on tärkeää, ettei lainomainen asenne saa valtaa. Uskominenkin on uskoa sellaisena kuin olemme.

Suurin onni

Jumalakin on meitä kohtaan kohtuullinen. Hän on laupias ja anteeksiantava. Hän tietää heikkoutemme. Hän on myös kärsivällinen meitä kohtaan.

”Ja lukekaat meidän Herran Jeesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niin kuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut” (2. Piet. 3:15).

Samaa rakkautta ja kohtuullisuutta kehotetaan meitäkin osoittamaan lähimmäisiämme kohtaan. ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kol. 3:12–13.)

Ihmisen suurin onni on olla lähellä Jumalaa. Hän on onnemme lähde. Tälle lähteelle kutsutaan kaikkia, jotka kaipaavat elämäänsä kestävää turvaa. Jumalan valtakunnan evankeliumin kautta saa omistaa pysyvän onnellisuuden: sielun rauhan, vapauden ja ilon.

Antti Kemppainen