Kohtuuden rajoissa

Anonyymi

Onko minulla liian suuret elintasovaatimukset, jotka ohjaavat liialliseen työn tekemisen ja tavoitteiden kohtuuttomuuteen? Jääkö aikaa perheelle, ystäville ja seuroissa käymiselle?
Uskon, että Paavalin neuvo on nytkin ajankohtainen: saamme kokea tyytyväisyyttä, kun meillä on ”elatus ja vaatteet”. Voisimmeko tinkiä joistakin vaatimuksistamme elintason suhteen, jotta onni ja jopa terveys säilyisivät?

Elänkö arvojeni mukaisesti?

Asiaa voisi pysähtyä miettimään myös siitä näkökulmasta, mitä ihmiset ovat eniten katuneet hetkeä ennen kuolemaansa. Erään parantumattomasti sairaita hoitaneen sairaanhoitajan mukaan: ”Olisinpa elänyt kuten itse halusin, enkä niin kuin muut odottivat.” ”Olisinpa tehnyt vähemmän töitä.” ”Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani.” ”Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.” ”Olisinpa antanut itseni olla onnellinen.”

Yllä oleva pysäyttää ajattelemaan, elänkö arvojeni mukaisesti. Se laittaa arvioimaan sekä omien että ympäristöstä tulevien vaatimusten ja odotusten perusteita. Tuskin kukaan kuolinvuoteellaan katuu aikaa, jonka on viettänyt perheensä ja ystäviensä kanssa.

Uskovainen ihminen muistaa kalliina sen, kuinka Jumala on varjellut uskon ja hyvän omatunnon säilyttäjänä. On myös kiitollinen olo siitä, jos on jaksanut käydä sanan kuulossa ja osallistua Siionin eri toimintamuotoihin. Sitäkään ei tarvitse katua, jos on halunnut ohjata lapsiaan ja läheisiään uskon tielle.

Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi

Vanha kansanviisaus sanoo: Tunne oma tilasi ja anna arvo toisellekin. Ihmissuhteiden tärkeä lähtökohta on, että tunnemme ja hyväksymme itsemme. Se on pohja terveen itsetunnon kehittymiselle sekä toisen ihmisen arvostamiselle. Vaadimmeko joskus kohtuuttomia suorituksia itseltämme ja muilta?

Kohtuullisuus käsitteenä esiintyy usein Raamatussa. Paavalin mukaan kohtuullinen itsensä arvostaminen on avain myös muiden arvostamiseen. Armon ja anteeksiantamuksen kautta uskovaiset ovat tasavertaisia, vaikka ihmisinä ja lahjojensa puolesta erilaisia.

Armollinen ilmapiiri varjelee kohtuuttomuuksilta kristittyjen välisen rakkauden vaalimisessa. Toisen ja omien heikkouksien ymmärtäminen on tärkeää, ettei lainomainen asenne saa valtaa. Uskominenkin on uskoa sellaisena kuin olemme.

Suurin onni

Jumalakin on meitä kohtaan kohtuullinen. Hän on laupias ja anteeksiantava. Hän tietää heikkoutemme. Hän on myös kärsivällinen meitä kohtaan.

”Ja lukekaat meidän Herran Jeesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niin kuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut” (2. Piet. 3:15).

Samaa rakkautta ja kohtuullisuutta kehotetaan meitäkin osoittamaan lähimmäisiämme kohtaan. ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kol. 3:12–13.)

Ihmisen suurin onni on olla lähellä Jumalaa. Hän on onnemme lähde. Tälle lähteelle kutsutaan kaikkia, jotka kaipaavat elämäänsä kestävää turvaa. Jumalan valtakunnan evankeliumin kautta saa omistaa pysyvän onnellisuuden: sielun rauhan, vapauden ja ilon.

Antti Kemppainen

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toisten juttujen kopioinnissa tänne palstalle lienee siinäkin joku kohtuus. Varsinkin tekijänoikeuslainsäädännön suojaan kuuluvan materiaalin.

      • Anonyymi

        Yleensä varmaan noin, mutta jos kyseessä ovat lainaukset Päivämiehestä tms. SRK:n julkaisusta, kuten luulen, olettaisin kirjoittajien olevan vain iloisia, jos viestiä levitetään muissakin kanavissa, alkuperäinen kirjoittaja toki mainiten?


    • Anonyymi

      Uskovainen ihminen muistaa kalliina sen, kuinka Jumala on varjellut uskon ja hyvän omatunnon säilyttäjänä. On myös kiitollinen olo siitä, jos on jaksanut käydä sanan kuulossa ja osallistua Siionin eri toimintamuotoihin. Sitäkään ei tarvitse katua, jos on halunnut ohjata lapsiaan ja läheisiään uskon tielle.

    • Anonyymi

      12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
      14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
      15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
      16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
      17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
      18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
      19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
      20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
      21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
      22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
      23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
      24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
      25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      634
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe