Joskus luonnehdimme jotakuta lähimmäistämme ja toteamme aidosti: ”Hän on hyvä ihminen.” Aina ihmisen mainetodistus ei ole näin myönteinen. Ehkä olemme kuulleet omalle kohdallemmekin toden ja kipeän kielteisen arvioinnin, kun olemme toimineet väärin.
Onko ihminen perusolemukseltaan hyvä vai paha? Jos hän on hyvä, mistä hyvyys tulee ihmiseen? Jos on paha, mistä pahuus tulee?
Nykyajan humanistinen ihmiskuva on, että kaikessa inhimillisessä on jotain hyvää. Ihmisestä voi tulla hyvä, jos hänelle luodaan siihen edellytykset. Pahuuden ajatellaan tulevan ihmiseen pääosin ulkonaisten tekijöiden vaikutuksesta.
Elämä ilman Jumalaa
Raamatun mukainen ihmiskuva on toinen: ”Jumala katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki he ovat hylänneet hänet, kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.” (Ps. 53:2–3.)
Apostoli Paavali antoi itsestään mainetodistuksen: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” – – ”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:18–19, 24.)
Syntiin lankeava ihminen
Raamatussa on kerrottu, kuinka tämän kysymyksen eteen joutuivat jo Adam ja Eeva. Paratiisin hyvän- ja pahantiedon puun hedelmiä ei ollut lupa syödä. Käärmeen houkuttelemina Adam ja Eeva toimivat vastoin Jumalan ilmoitusta.
Syntiinlankeemuksen seuraukset ovat tunnetut ja pysyvät. Ensimmäisetkin ihmiset joutuivat paratiisin ulkopuolella kohtaamaan ihmiselämän raskauden, työn ja vaivan sekä kuoleman. Heille oli kuitenkin annettu lupaus vaimon siemenestä syntyvästä käärmeen pään rikkipolkijasta.
Hyvä elämä Kristuksessa
Tässä on myös meidän pelastuksemme. Jumala oli Kristuksessa. Hän teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan (2. Kor. 5:19). Kristus tuli syntiemme sovittajaksi (Room. 8:3). Me saimme elämän.
Paavali toteaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room. 8:1–2.)
Jumalan lapsen vapaus
Kristuksen seuraajat ovat kokeneet, mitä merkitsee vapaus synnin ja kuoleman orjuudesta. Jumalan mielen mukainen elämä on elämää Kristuksessa hänen seurakunnassaan. Tämä elämä on Pyhän Hengen luomaa ja kirkastamaa.
”Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina. – – Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.” (Room. 8:9–10.)
Kristuksen lunastustyö koskee kaikkia ihmisiä. Armokutsu kuuluu vielä. Uskon kautta ihminen pääsee osalliseksi Jumalan kaikista lahjoista. Elämä Kristuksessa on yltäkylläistä (Joh. 10:10). Jumalan lasten perintö on kirkkauden maassa (Room. 8:17–21).
Tapani Kopsa
Ihmisen mainetodistus
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo referoitu Paavalin lausuma on hyvin kattava. Tyytykäämme siihen ilman löpinöitä:
- Anonyymi
Raamatun mukainen ihmiskuva on toinen: ”Jumala katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki he ovat hylänneet hänet, kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.” (Ps. 53:2–3.)
- Anonyymi
26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252970Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1842606Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351154- 701088
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2901060Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3521034Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21965Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808