Kokoomus on pahin uusliberalistinen puolue Suomessa. Se vie kansalta leivän suusta. Ymmärtäkää - se potkii teitä munille ja sitä te ette huomaa.
Kohta olette täysin finanssikapitalistien ja koroilla eläjien vallan alla. Tulee monenlaista uutta kikyä, jolla palkansaajaa lyödään kuin vierasta sikaa. Jos et tottele rahamaailman käskyjä, päiväsi ovat luetut.
Valtionyhtiöissä on ollut se hyvä puoli, että ne ovat työllistäneet suomalaisia ja tuottaneet verotuloja valtion palveluiden ylläpitämiseen. Kapitalistien tarkoitus on ollut yksityistää nämä tuottavat yhtiöt ja viedä niiden tulot yksityisiin taskuihin. Samalla saadaan työntekijät polvilleen, kun heillä ei ole enää edes työllistäviä valtionyhtiöitä turvanaan, Eikä myöskään veroja ja tuloja valtiolle tule, kun pörssiyhtiöt kiertävät tulonsa veroparatiisien kautta.
Tämä on kapitalistien ideologiaa, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa. Sitä tehdään koko ajan (tehty viimeiset 40 vuotta, kun Kokoomus on ollut vallasssa).
Se tyhmempi osapuoli tässä näyttää olevan palkansaajapuoli. He eivät ymmärrä, että heitä kusetetaan. Kapitalistit vievät vaikka tuhkatkin pesästä, jos vastapuoli ei osaa puolustautua. Ei olla todellakaan samassa veneessä!!
Kapitalistit saivat kolmikannasta niin paljon etuja nyhdettyä itselleen, etteivät katso sitä enää tarpeelliseksi. Palkansaajapuoli sai niinsanotusti köniinsä. Rahamarkkinoiden vapauttamisen myötä rahavirrat valuvat pois Suomesta. Ne viedään sinne, missä työntekijät ovat niiden armoilla enemmän kuin länsimaissa. Suomessa ei ole mitään neuvoteltavaa EK:n ja Kokoomuksen sekä palkansaajien kesken.
Palkansaaja: äänestä Kokoomusta, se vie sinulta ensin työpaikan ja panee sen jälkeen valtion potkimaan sinua perseelle, jos et löydä töitä.
Ei kannata kuvitella, että tämä joidenkin hehkuttama "työvoimapula" kestää kovin pitkään, koska sitä ei ole Sipilän hallitus luonut, vaan kansainvälinen kysyntä. Jos se olisi Sipilän hallituksen luoma, nii ei meillä olisi mitään hätää. Jatketaan vain hänen viitoittamallan tiellä ja hommia riittää.
Tiedän kuitenkin varmasti, että pari vuotta, niin tilanne tulee olemaan sama kuin mitä se oli 10 vuotta vuodesta 2008 vuoteen 2018 - todellinen lama.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kokoomus on paras uusliberalistinen puolue. Se antaa ihmisten ansaita leipää mielin määrin.
Tarkoitat, että sinun pitää saada tuloja mielin määrin. Et halua luopua ansaituista tuloista muiden hyväksi.
Leipä ei paljon maksa - ainakaan meille.
Ei tokikaan mielin määrin, vaan sen verran kuin vapaassa taloudessa onnistuu ansaitsemaan.
Mikä on vapaa talous mittapuusi mukaan? Kerroit, että se mitä vapaassa taloudessa voi ansaita on ansaitsijan omaa tuloa, jota ei muile jaeta.
Uskon, että Kepu viisastui, mutta viisastuiko tarpeeksi ... ja viisastuiko keskustanleivissä Juha Sipilä yhtään?
Sipilän olisi alun pitäenkin mennä Kokoomuksen leipiin. Samoin tämän Bernerin. Eivät keskustalaiset halua katsella noin oikeistolaista politiikkaa.