Maamme pääkaupungissa, sivistyksen & kehityksen kehdossa, Helsingissä soitetaan tänään maanantaina iltapäivällä kirkkojen kelloja jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa kultaa voittaneiden Leijonien kunniaksi.
Suuri osa aidoista stadilaisista kokee kellojen soiton juhlistavan samalla
agrivallan loppua sekä sipiläläisen kepulaisuuden hautaamista.
Suuri osa aidoista stadilaisista kokee kellojen soiton juhlistavan samalla
agrivallan loppua sekä sipiläläisen kepulaisuuden hautaamista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
HEL of a team!
Kepun dream teamin kapteeni Sipilä loistaa poissaolollaan!
Toivottavasti se ei ole samaan aikaan ilmassa sillä vaarana on että virhetunnistuksen vuoksi voisi tapahtua jotain ikävää!
Oikeestaa aito stadilainen rakastaa landepaukkuja, he ovat ihan hyödykkäitä ihmisiä, tuottavat mm.elintarvikkeita.
Se, että kepupolitiikka ei uppoo stadilaisiin on ihan toinen juttu ja suotakoon se teille.
Mutta on ihan hieno, että olette olemassa ja tullaan landelle duuniin n. 3 kuukaudeksi
Voi ollla, että törmäillään.
"tuottavat mm.elintarvikkeita."
joo osa niist on oikeesti hyödyllisiä & snygejä
suuri osa vain elämäntapahengailijoita etelän maksamilla tuilla
no minä olin tatissa tuunissa ja asuin serkun luona
jakomäen kankaretiellä
ja ihan ol mukavoo
mutta velpojat soitti jotta äitee
ei ossoo kiljuu tehä kunnolla ja pakko
ol tulla kotilalle
velpojat assuu tuolla kylällä
ja myö äiteen kannssa tukitilloo
Kas kun biotehtaat ja muut ovat muualla kuin Helsingissä. Siellä ei ole kuin venäläinen telakka.
No onko se tukirahapummi tutustunut Helsinkiin ?
Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä,että kun maalaiskyliin menee työhön, niin niillä ihmisillä siellä pellonlaidalla on hyvin kieroutunut kuva kaupungeistä ja etenkin Helsingistä,
Ja niinkuin maaseudulla yleensä, niin ne , jotka ei asioista mitään tiedä, ovat asiantuntijoina.
Ne ihmiset, jotka on opiskelleet kaupungeissa tai olleet siellä työssä ja muuttaneet maaseudunrauhaan ,suhtautuu toisin.
Umpitollot-juntit sitten haukkuu kaupunkielämää.
Olen ollut useamman vuoden Helsigissä. Siellä on tunnusmerkillistä, että kaikki juoksevat ja juoksevat papereiden äärestä bussille ja bussista papereiden ääreen.
Täällä maaseudulla mukava tehdä oikeaa tuottavaa työtä.
Kadehdin vetelää pangolla veroillani ryyppämistä!
NO minä asun tässä sinun naapurissa ja äitisi teilläkin työt tekee, sinä litkt isäsi kanssa kaljaa aitan rapulla.
No jos sinä pummina steisillä pyörit, niin tunnistettvaa tuo on.
Minä olen asunut maalla 18 vuotta ja sain junteista kyllin.
On siellä hienojakin ihmisiä, mutta elämäntyyli on perseestä, lehmänperseestä!
Pieni info näistä juoksijoista.
Nämä kaupungeissa juoksevat ovat niitä, jotka navetan takaa tulivat kaupunkii ja yrittävät sopeutua ? Mutta ongelma on se ,että siellä kotikylällä kerrottiin,että kaupunkilainen juoksee ja sitä matkitaan.
Stadiin sopeutunut ei kirehdi, tekee visaat aikataulut.
Muistan ajan 1960 luvun lopulla ja 70 alussa, kun Stesille tuli jengiä landelta ja kun äiti oli laittanut toiseen kassiin lanttukukon, maitopullon sukan sisään ja toisessa kädessä oli vaatekassi, niin niitä ei voinu maahan laskea ja Steissin kusettajat tienasi hyvin.
Kaisaniemessä kansan ilo on ylimmillään mutta Sipilää ei näy eikä kuulu.
Toivottavasti on itse tajunnut ettei häntä kaivata näihinkään kekkereihin
We are the champions... no time for kepu - losers!
Tärkeintä on kuitenkin että Keskusta tulee kuulumaan hallitukseen - kukapa muu valvoisi ettei meidän maajussien sukupuolenvaihdoseläkkeitä ja pelloltapaluukorvauksia leikata. Korvaus tukiaisia nostaessa kipeytyneestä selästä olisi myös tervetullut ja navettakin pitäisi taas maalauttaa…
No minulla on kymmenen metriä pisempi matka nyt navetalta kun kaivonkansi on remontissa ja mitäpä tukea siitä muka sais.
Sillä peruskävelytuella pitää tämäkin aika kulkea.
Mutta sadevaatteisiin sain viisitonnia tilapäistukea.
Tämä voi hivenen selventää avaajan kysymystä;
https://www.youtube.com/watch?v=Ami5tIETuz8
meillä on kyllä kepulaisii laulajjiihiihii
https://www.youtube.com/watch?v=uX6jgI2keRA
toinen on se lapin laalava serihvi
hieno laulaja
Kepun hautajaissoitto