Putoava puukko

Sijoittamisessa vallitsee epävirallinen sääntö, että putoavaan puukkoon ei pidä tarttua. Ehkä se pätee monessa muussakin. Kepu on nyt putoava puukko, joka ei vielä näytä saavuttaneen pohjaansa.

Normaalisti olisin iloinen Kepun jyrkästä alamäestä. Nyt en välttämättä ole, koska sen kääntöpuolena on paljon vielä pahemman virtauksen eli nationalismin vahvistuminen. Jos pitää valita Eurooppamyönteinen Kepu tai nationalistinen PS, valinta on isänmaan menestystä haluavalle itsestään selvä. PS on samassa kelkassa Euroopan fasistien ja Venäjämielisten puolueiden kanssa. Joten siinä mielessä valinta on helppo. Lisäksi PS:n kärkiehdokkaina oli todelliset ääliöhdeokkaat, minkä olisi luullut tekevän valinnan vielä helpommaksi. Tunnen kyllä häpeää Suomen puolesta, kun meillä on pokkaa lähettää EUhun moinen kaksikko.

Eli jos pitää valita Kepun ja PS:n välillä, äänestäisin aina ennemmin Kepua kuin persuja. Onneksi on muitakin puolueita, mutta monelle syrjäsetujen ihmisille tämä on se todellinen valinta.

Onneksi EU-myönteisyys säilytti edelleen asemansa Euroopassa. Silti huolestuttavaa on erityisesti Italian ja Ranskan tilanne. Ääliöbritit ovat tiensä valinneet ja saahaavan nyt vimmalla sitä oksaa millä istuvat. Unkari ja Puola ovat liki menetettyjä tapauksia. Onneksi Saksassa ymmärretään enemmän järkevien tavoitteiden päälle, mikä johtunee siitä, että Saksalla on huonoja omakohtaisia kokemuksia fasismista.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä on taas ajatuksenjuoksua.... Millä ihme logiikalla syrjäseudulla pitäisi muka valita vain kepun ja persujen välillä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei tietenkään pidä valita vain näistä kahdesta pahasta. Suhtaudun asiaan pelkästään realismilla. Kepu on ollut syrjäseutujen yivertainen pääpuolue. PS tarjoaa vaihtoehdon kepulaiselle konservatismille. Siksi se on realistisin vaihtoehto. Tottakai toivoisin, että ihmiset kaikkialla näkisivät parhaimmat vaihtoehdot ihan muista puolueista.

    Äänestä

Valitettavasti olet harhautunut nimittämään ihmisiä ääliöiksi. Kannattaisi ennemmin miettiä, mikä sai britit äänestämään eron puolesta.

En pidä hetkeäkään oikeana väitettä siitä, että kysymys oli esimerkiksi venäläisten tavoitteesta heikentää unionia valepropagandalla. Suomessakaan ei Putin ole merkittävin propagandisti. Heitä ei tarvitse etsiä Moskovasta saakka.

Äänestä
  • Jaa- jaa.. on se ilmoja pidellyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olenhan minä miettinyt asiaa. Myös viestinnän professori Anu Kantola on asiaa miettinyt enkä osaa olla eri mieltä hänen kanssaan. Tässä ote hänen HS-kirjoituksestaan:

    "KAIKKI britit eivät tehneet rauhaa toisen maailmansodan jälkeen. Saksojen yhdistyttyä Thatcher piti muistin virkistyksenä käsilaukussaan karttaa, johon oli merkitty Hitlerin Saksan valloittamat alueet. Vapaakauppa sopi Maggielle, koska se avasi uuden pelikentän maailmanvalloitukselle. Mutta yhteinen valuutta ja EU olivat enemmänkin vain Saksan uusi salajuoni. Tämän tunteen brexitin kannattajat onnistuivat herättämään henkiin: kyseessä oli joko me tai ne."

    Britit elävät saarella ja pelkäävät vainoharhaisesti mantereen asukkaita ja näiden aikeita. Britit elävät myös henkisesti menneessä suurvaltaimperiumissaan, missä he olivat käskijöitä ja maailman valtiaita. EUssa britit ovat vain osa Eurooppaa ja selvästi Saksan ja Ranskan varjossa. Tällaista alennustilaa brittien on vaikea sulattaa. Suorastaan sietämätöntä briteille on ajatus, että Irlanti olisi missään suhteessa tasavertainen valtion United Kingdomin kanssa.

    Venäläiset eivät brittejä hetkauta. He ajattelevat paljon pahempaa perinteisistä vihollisistaan Saksasta ja Ranskasta. Venäjä on uhka meille ja muille itäisen Euroopan rajamaille, jos brexit-typeryys leviäisi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    >>Venäläiset eivät brittejä hetkauta.<<

    Et kai vihjaa, että ne vanhemmat James Bond -tarinat eivät olisikaan olleet totta? Entä Britannian ja Venäjän välinen kiista vakoojan myrkyttämisestä vuoden, parin takaa?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Olenhan minä miettinyt asiaa. Myös viestinnän professori Anu Kantola on asiaa miettinyt enkä osaa olla eri mieltä hänen kanssaan. Tässä ote hänen HS-kirjoituksestaan:

    "KAIKKI britit eivät tehneet rauhaa toisen maailmansodan jälkeen. Saksojen yhdistyttyä Thatcher piti muistin virkistyksenä käsilaukussaan karttaa, johon oli merkitty Hitlerin Saksan valloittamat alueet. Vapaakauppa sopi Maggielle, koska se avasi uuden pelikentän maailmanvalloitukselle. Mutta yhteinen valuutta ja EU olivat enemmänkin vain Saksan uusi salajuoni. Tämän tunteen brexitin kannattajat onnistuivat herättämään henkiin: kyseessä oli joko me tai ne."

    Britit elävät saarella ja pelkäävät vainoharhaisesti mantereen asukkaita ja näiden aikeita. Britit elävät myös henkisesti menneessä suurvaltaimperiumissaan, missä he olivat käskijöitä ja maailman valtiaita. EUssa britit ovat vain osa Eurooppaa ja selvästi Saksan ja Ranskan varjossa. Tällaista alennustilaa brittien on vaikea sulattaa. Suorastaan sietämätöntä briteille on ajatus, että Irlanti olisi missään suhteessa tasavertainen valtion United Kingdomin kanssa.

    Venäläiset eivät brittejä hetkauta. He ajattelevat paljon pahempaa perinteisistä vihollisistaan Saksasta ja Ranskasta. Venäjä on uhka meille ja muille itäisen Euroopan rajamaille, jos brexit-typeryys leviäisi.

    Nooh eipä enkkujen massat koskaan penaalin terävimpiä kyniä ole olleet. Enkkujen viisaiden kirouksena on ahneus. Venäjä ei kuulu Eurooppaan.

    Äänestä

Enpä viitsi ääneen sanoa, että mitä putoavasta puukosta ja Sipilästä tulee mielleyhtymänä mieleen ensimmäiseksi...

Äänestä

Miten Lappajärven kepu osoitti kansainvälisyyttä varaamalla alueen hameväen perinteitä noudattaen vain itselleen. Muslimithan olivat tulossa rutsan apajille Kivitippuun Apollonkadun ukaasin avulla. Utsjoki on toinen kepulainen Syväjoki 'josso ei palojoo olokopoolisia kaivata'.

Äänestä

Ei ne rasvaletit mihinkään EU:sta lähde. Italian maatalous ei pärjää ilman muiden maiden tukea, ja alue on sentään miljardi kertaa hedelmällisempää kuin Varsinais-Suomen sonta. Ihminen joka ei osaa Italiassa viljellä on täysi tunari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Sijoittamisessa vallitsee epävirallinen sääntö, että putoavaan puukkoon ei pidä tarttua. Ehkä se pätee monessa muussakin. Kepu on nyt putoava puukko, joka ei vielä näytä saavuttaneen pohjaansa.

Normaalisti olisin iloinen Kepun jyrkästä alamäestä. Nyt en välttämättä ole, koska sen kääntöpuolena on paljon vielä pahemman virtauksen eli nationalismin vahvistuminen. Jos pitää valita Eurooppamyönteinen Kepu tai nationalistinen PS, valinta on isänmaan menestystä haluavalle itsestään selvä. PS on samassa kelkassa Euroopan fasistien ja Venäjämielisten puolueiden kanssa. Joten siinä mielessä valinta on helppo. Lisäksi PS:n kärkiehdokkaina oli todelliset ääliöhdeokkaat, minkä olisi luullut tekevän valinnan vielä helpommaksi. Tunnen kyllä häpeää Suomen puolesta, kun meillä on pokkaa lähettää EUhun moinen kaksikko.

Eli jos pitää valita Kepun ja PS:n välillä, äänestäisin aina ennemmin Kepua kuin persuja. Onneksi on muitakin puolueita, mutta monelle syrjäsetujen ihmisille tämä on se todellinen valinta.

Onneksi EU-myönteisyys säilytti edelleen asemansa Euroopassa. Silti huolestuttavaa on erityisesti Italian ja Ranskan tilanne. Ääliöbritit ovat tiensä valinneet ja saahaavan nyt vimmalla sitä oksaa millä istuvat. Unkari ja Puola ovat liki menetettyjä tapauksia. Onneksi Saksassa ymmärretään enemmän järkevien tavoitteiden päälle, mikä johtunee siitä, että Saksalla on huonoja omakohtaisia kokemuksia fasismista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu