Juuri nyt: Paasikiventiellä onnettomuus, liikenne edelleen pahoin ruuhkautunut
Tampereen Paasikiventiellä on sattunut onnettomuus, kertoo tieliikennekeskus.
Ensitiedotteen mukaan tarkempi paikka on Santalahdessa Rantatunnelin ja Paasikiventien liittymän välillä ja tapahtuma-aika kello 15.47.
Rantatunneli on suljettu länteen päin.
Pelastuslaitoksen palomestari kertoo, että hiukan ennen Vaitinaron liittymää sattunut pieni kahden henkilöauton peräänajo tukkii toisen kaistan. Henkilövahinkoja ei tullut.
Marko Kolattu tieliikennekeskuksesta kertoi kello 16.34, että liikennehäiriöt jatkuvat vielä työmatkaliikenteessä. Tunneli on mennyt useasti auki ja kiinni kolarin jälkeen.
– Siellä on edelleen ruuhkaa.
Kello 16.57 tieliikennekeskus tiedotti, että liikenne on pahoin ruuhkautunut mutta olisi palautumassa normaaliksi. Kello 17:n aikaan otetut kelikamerakuvat kertoivat myös pahoista ruuhkista. Tunnelin itäpuolella autojonot ulottuivat havaintojen mukaan lähes jäähallille asti.
Aamulehti seuraa tilannetta.
Ruuhkaa Rantatunnelin Naistenlahden päässä
Tunneliin pääsyä sai tiistaina jälleen odottaa.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Juuri nyt: Moottoritiellä onnettomuus, jopa vastakkainen liityntäkaista ruuhkautui pahoin
Helsinkiin menevällä moottoritiellä eli kolmostiellä on tapahtunut onnettomuus iltapäivä kolmen jälkeen. Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari Ilpo Kuokkanen sanoo, että henkilöauto on ilmeisesti osunut keskikaiteeseen Tamperetta kohti tulevilla kaistoilla.
– Henkilövahinkoja ei ole sattunut, mutta auto tukkii vasemman kaistan kunnes saamme hinurin paikalle. Hetken kestää vielä, Kuokkanen sanoi hiukan ennen 15.30:tä.
Tarkempi paikka on Sääksjärven liittymän ja Särkijärven liittymän välisellä osuudella. Haittaa on ajosuunnassa Tampere.
Yksi ajokaista on suljettu liikenteeltä. Liikenne seisoo etelän suuntaan, tieliikennekeskus tiedotti kello 15.43.
Tieosuudella on muun muassa siltatyömaa ja alennettu nopeusrajoitus.
Toinen onnettomuus Viinikan kohdalla
Lempääläntiellä lähempänä Tamperetta tapahtui myös toinen liikenneonnettomuus ennen kello 16:tta. Tieliikennekeskuksen mukaan toinen ajokaista oli suljettuna Viinikan liikenneympyrästä Helsingin suuntaan onnettomuuden vuoksi.
Kello 16 liikenne oli palautumassa normaaliksi Helsinkiin päin menevillä kaistoilla. Sen sijaan Lakalaivassa oleva onnettomuuspaikan vastakkaisten kaistojen pitkä liityntäkaista kehätieltä moottoritielle ruuhkautui pahoin Pirkkalan suunnasta Helsingin suuntaan menevän liikenteen takia.
– Siihen tuli pitkä jono ja kun mukana on paljon raskaita ajoneuvoja, ne eivät kiihdy kovinkaan nopeasti kun lähtevät uudestaan liikkeelle, sanoo tieliikennekeskuksen päivystäjä
Miten kolari voi tukkia eri suuntaan meneviä kaistoja?
– No autoilijat saattavat hidastella ja jäädä pällistelemään onnettomuuspaikkaa,
Onnettomuus Paasikiventiellä ruuhkautti liikenteen pahoin – Rantatunneli suljettiin viisi kertaa
Tampereen Paasikiventiellä sattui tiistaina iltapäivällä liikenneonnettomuus.
Liikennekeskuksen ensitiedotteen mukaan tarkempi paikka on Santalahdessa Rantatunnelin ja Paasikiventien liittymän välillä ja tapahtuma-aika kello 15.47.
Rantatunneli jouduttiin sulkemaan kolarin vuoksi länteen päin.
Pelastuslaitoksen palomestari Ilpo Kuokkanen kertoo, että hiukan ennen Vaitinaron liittymää sattunut pieni kahden henkilöauton peräänajo tukkii toisen kaistan. Henkilövahinkoja ei tullut.
Marko Kolattu tieliikennekeskuksesta kertoi kello 16.34, että liikennehäiriöt jatkuvat vielä työmatkaliikenteessä. Tunneli on mennyt useasti auki ja kiinni kolarin jälkeen.
– Siellä on edelleen ruuhkaa.
Kello 16.57 tieliikennekeskus tiedotti, että liikenne on pahoin ruuhkautunut mutta olisi palautumassa normaaliksi. Kello 17:n aikaan otetut kelikamerakuvat kertoivat myös pahoista ruuhkista. Tunnelin itäpuolella autojonot ulottuivat havaintojen mukaan lähes jäähallille asti.
Tieliikennekeskuksesta kerrottiin kello 17.40, että paha liikenneruuhka oli purkautunut. Tunneli jouduttiin sulkemaan vielä kerran viiden jälkeen iltapäivällä. Yhteensä tunneli suljettiin tiistaina viisi kertaa.
Audiporhot taas sekoilee kokaiinipäissän. Jokapäiväistä tampereella.
Sivistysmaissa prioriteettina on varmistaa liikenteen sujuminen, Suomessa se on
liikenteen katkaiseminen.
Ja liikenteem hidastaminen.
Nyt on hyvä aika vetää tulppa tunnelin katosta ja tehdä siitä uittotunneli.
Olen kauhulla katsellut tuota valtavaa tihkuvaa tulppaa keskellä tunnelia. Joku päivä joku käy sen vielä vetämässä pois.
Samaa tulppaa katsellut anoppini kanssa. Näyttää siltä, että se pullistelisi veden paineen vaikutuksesta. Onkohan se ihan kunnossa?
Mä kävin ottamassa sen pois. Mitään ei tapahtunut. Sitten mä laitoin sen takaisin.
Pöljät, se on kartion muotoinen tappi, joka irtoaa vain ylöspäin
No ylhäältä mä sen irrotin!
Tulee sieltä ainaskin mateita
Muutaman kerran on ollut jotain isoja mustia matoja tunnelissa, olisko ollut sitten mateita?
Aina tulee kolareita, kun työläiset pääsee vapaaksi ja liikenteeseen. Ajetaan miten sattuu ja turvavälistä ei ole tietoakaan. Miksi täytyy lähteä kaikkien samaan aikaan töistä, kun 9-15 ja 18 jälkeen ruuhkia ei ole. JK
Ehkä sen takia ettei ketään huvita jäädä työpaikalle tai Tampereelle aikaa tappamaan.
Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon Kalevantiellä – Kuljettaja ehti poistua ennen kuin auto tuhoutui rajussa palossa
Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon Tampereen Kalevantiellä perjantaina alkuillasta.
Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa auton moottoritilasta. Henkilöauton kuljettaja onnistui poistumaan autosta itsenäisesti, eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja. Pelastuslaitos sai palosta ilmoituksen kello 18.22. Auton sammutustöihin osallistui yksi pelastuslaitoksen yksikkö.
Autopalosta aiheutui hetkellisesti haittaa muulle liikenteelle, mutta kello 19.30 liikenne kulki paikalla jo normaalisti.
Jutussa kerrottiin aikaisemmin, että auto paloi Kalevankankaan hautausmaan pysäköintialueella. pelastuslaitos kuitenkin tarkensi tietoa puoli kahdeksan aikaan illalla kertomalla palon tapahtuneen pysäköintialueen edustalla.
Mikä auto merkki ?
Ei ilmeisesti BMW eikä Audi kun ei mainittu. Miksi juuri merkki tuossa kiinnostaa?
Tiedän automerkistä miksi palo !
Huh huh !
Kuljettaja loukkaantui lievästi törmäyksessä Rantatunnelissa – Tunneli oli noin puoli tuntia suljettuna idän suuntaanOnnettomuus sattui Rantatunnelin länsipäässä, idän suuntaan vievässä tunnelissa.Tampereen rantatunnelissa sattui onnettomuus varhain sunnuntaiaamuna. Hälytys onnettomuudesta tuli kello 7.21.
Tilanteessa Lielahden suunnasta ajanut kuljettaja törmäsi tunneliin vievän suuaukon lähellä tunnelin seinämään. Onnettomuus tapahtui suunnilleen tunneliin tuovan liityntäkaista loppupään kohdalla.
Kuljettaja jäi autoon jumiin. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kuljettaja ei ollut puristuksissa, mutta ei päässyt poistumaan autosta itse.
Ensitietojen mukaan kuljettaja loukkaantui tilanteessa lievästi. Auton turvalaitteet olivat lauenneet onnettomuudessa.
Onnettomuuden takia tunneli oli suljettu idän suuntaan puolisen tuntia. Hieman ennen kahdeksaa sunnuntaiaamuna tunneli saatiin avattua myös itään meneville.
Onnettomuuden syystä ei ollut tuoreeltaan tietoa.
Oppii ajamaan , kun auto menee remonttiin ?
Airbakit on 5000e kpl asennettuna !
Parempi kun lopettaa ajamisen !
Airbak kun jysähtää ,monesti auton matka loppuu siihen ja romuttamo odottaa !
Suomessa ei kannata korjauttaa/vaihdattaa airbakkejä !
Airbakkejä ei kannata suomessa laitatuttaa
Näissä liittymäonnettomuuksissa pääsyllinen on aina nysvääjä, kaahari hyvin harvoin.
Juu. Ja sitten vasta syyllinen onkin, jos ajaa selvin päin.
Kolmen auton peräänajo ruuhkautti liikenteen ysitiellä Tampereella Onnettomuus sattui ysitiellä torstaina hieman ennen kello neljää iltapäivällä.Ysitiellä Tampereen ja Jyväskylän välisellä tiellä tapahtui perjantai-iltapäivänä onnettomuus. Tieliikennekeskuksen ensitiedote onnettomuudesta tuli kello 15.46.
Tapahtumapaikalla olleen pelastuslaitoksen yksikön esihenkilön Heikki Tammisen mukaan kyseessä oli kolmen henkilöauton peräänajo.
– Henkilövahinkoja ei ole tullut ja autotkin ovat yhä ajokuntoisia. Pienillä ajonopeuksilla ovat törmänneet, Tamminen kertoo.
Onnettomuuden tarkempi paikka oli Aitovuoren liittymästä noin 700 metriä Alasjärven liittymän suuntaan.
Onnettomuuden vuoksi liikenne ruuhkautui iltapäivän aikana ysitiellä Jyväskylän suuntaan. Tampereen tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä mukaan tiellä liikuttiin liki kävelyvauhtia vielä hieman kello viiden jälkeen.
Puoli kuuden jälkeen iltapäivällä liikenne ysitiellä oli palautunut normaaliksi.