Koulutyttö ei suostunut ilmastolakkoon - nöyryytettiin luokan edessä
15-vuotias Sanna ei halunnut osallistua maaliskuiseen ”ilmastolakkoon” ja mielenosoitukseen. Sannan kerrotaan sen vuoksi tulleen leimatuksi ilmastonmuutoksen kieltäjäksi ja joutuneen kiusatuksi koulussa, jopa oman opettajansa toimesta. Sannan äiti luonnehtii tilannetta noitavainoksi ja massahysteriaksi.
Koulun johto oli kehottanut oppilaita osallistumaan "ilmastolakkoon". Sanna ei halunnut olla mukana joukkohysteriassa, jolloin tilanteesta suuttunut opettaja luennoi hänelle luokan edessä, että "Sannan tulisi ajatella päätöksiään tarkasti".
"Sanna sanoi sen tuntuneen siltä, kuin opettaja pilkkaisi häntä muiden oppilaiden edessä", äiti kuvailee.
Muut oppilaat ovat syyttäneet Sannaa "ilmastonmuutoksen kieltäjäksi" ja ovat pilkanneet ja kiusanneet häntä.
Äiti syyttää opettajaa kiihottamisesta vihaan ja kiusaamiseen - ja sanoo pelästyneensä, miten nopeasti vihamielinen ilmapiiri syntyi. Ovatko vihreän vihan purkaukset yleistymässä?
"Jos ei hengaa Greta Thunbergin kanssa eikä pinnaa koulusta ilmaston vuoksi sinut ripustetaan esiin ja kiusataan. Tämähän on aivan sairasta."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.