Omakohtainen usko

Eräs nuoruuteni kesä oli minulle käänteentekevä. Tuolloin usko tuli omakohtaiseksi. En osaa sanoa, oliko ratkaisevaa pieni hetki suviseurakentällä, vai oliko prosessi pidempi. Muistan kuitenkin edelleen kohdan tuosta saarnasta, joka tuli lähelle omaa tilannettani. Se oli kohdistettu nuorille, meille, joilla lapsuuden usko alkoi muuttua omakohtaiseksi uskoksi. Mistä sen tiesi tai huomasi? Ainakin siitä, että myös toinen vaihtoehto, uskosta luopuminen, nousi välillä mieleen. Sielunvihollinen maalaili uskovaisen elämästä kuvaa, joka olisi vain kieltoja ja sääntöjä. Sisin kuitenkin rakasti vapautta, jonka syntien anteeksiantamus ja hyvä omatunto toivat. Elämällä oli myös suurempi päämäärä, ikuinen ilo Jumalan luona taivaassa. Tuolloin suviseurakentällä tuli halu uskoa, aivan omakohtaisesti.

Entä mitä olisi seurannut jos usko ei olisi omakohtaistunut? Varmasti olisin lähtenyt edelleen perheeni ja kavereideni mukana seuroihin. Ehkä se olisi tapahtunut kuitenkin enemmän sieltä löytyvän tutun sosiaalisen elämän, ei niinkään siellä kuultavan sanoman vuoksi. Olisin saattanut elää ulkoisesti uskovaisen nuoren elämää. Synti olisi kuitenkin vaikuttanut entisellä voimallaan itsessäni. Jos usko ei olisi ollut enää minulle sydämen asia, silloin se ei myöskään olisi aidosti ohjannut valintojani. Olisin varmasti pikkuhiljaa alkanut hyväksymään elämääni asioita, jotka olisivat vastoin elävää uskoa. Lopulta usko olisi väistynyt synnin tilalta.

Olisihan minulle voinut käydä niinkin, että olisin ollut ”uskovainen” mutta omilla ehdoillani. Olisin vain sanonut: Kyllä minä uskon niin kuin ennenkin, mutta en voi hyväksyä kaikkea opetusta, jota minulle on opetettu. Tai että minun uskoni sallii kyllä tuon ja tämän. Se olisi voinut olla väljempää uskoa, jossa ei niin tarvitsisi valvoa, kantaa huolta synnin vaarallisuudesta tai maailman rakastamisesta. Jumalan vastustajalle sopisi kyllä usko, joka on lähellä oikeaa uskoa, mutta kuitenkin ihmismielen luomus. Se ei vie kuitenkaan perille. Nuoren ja vanhemmankin on hyvä rukoilla, että saisi halun säilyttää elävä usko ja hyvä omatunto. Kun usko on Jumalan sanalla ja armolla hoidettu, näyttää Kristus tietä eteenpäin.

Elina ja Harri Vähäjylkkä