kuulin yhden jutun vanhalta mieheltä hirsirakentamisesta

moi.

henkka tässä taas.

nyt kuulin vanhan jutun yhdeltä todellakin vanhalta mieheltä tuolta perämettästä hirsirakentamisesta.

ennenvanhaan kaikki puut on kaadettu yläkuulle, eli silloin kun kuu on ylhäällä ja mahdollisimman täydessä kuussa. ja vieläpä keväällä.

tämä siksi että kun puun kaataa silloin kun se on märimpänä, eli koivut kerää ja tuottaa mahlaa ym... niin silloin puut kaikki on kaadettava ollut jos on hirrestä pyöröhirrestä meinannut asunnon tai saunan tehdä.
(oli sitten puun laji mikä hyvänsä)

selitys tähän oli tällainen; että kun märkää puuta rakentaa se on helpointa veistää,

ja sitten kun sen rakennuksen saa valmiiksi niin puiden kuivuessa ja talon silloin painautuessa puu asettuu paikalleen toinen toistaan vasten parhaiten ja oikein ilman homeen tulemista.

nykyisin puut kuivataan suoriksi. eikä se toimi. tarvitaan tilkettä väliin.

mutta jos märän veistää oikein niin painautuma ja kuivuminen asettavat ne paikoilleen ilman ongelmia.

ja sitten se sanoi myös sen että nykyisin tyhmät ihmiset kataa keväisin puut polttopuiksi ja yleensä vieläpä koivut jotka keväällä ovat märimpiä mahdollisia puita ja huonointa kuivumaan.

että puut polttopuiksi pitää kaataa auringon ylhäällä ollessa ja syksyisellä puolivuotta etiäpäin talon hirsistä. silloin ne on kuivimmillaan ja kelpaa heti polttopuuksi.

metsää ja luontoa pitää osata käsitellä oikein oikean tiedon kanssa.

luonto antaa jos sieltä oikein osaa ottaa sanoi että karhun kyntäjäkin jättää oikein kaadetut omilleen eikä tule tupaan toisten lautasilta syömään.

näin se vanha mies sanoi.

olen nyt itse tutkinut asiaa tieteellisesti ja pakko myöntää että tämä vanha mies oli oikeassa.

terveisin henkka.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niin ja tässähän on vielä se että pitää olla nousevalle kuulle kaadettu se puu joten se on paras puu.

sitten kun tulee laskeva kuu niin nousuvesikin madaltuu ja puut ovat kuivempia.

siinä märässä riittää itsessään tilkettä kun vetää suoraksi puun vasten puuta.

siinä ei uritusta tarvita vaan suorat tasaiset kosketuspinnat puiden välille.

siihen se sitten painautuu, liimautuu ja tilkkeytyy oikein ja parhaiten.

eikä homehdu.

Äänestä

ja sitten se että kunhan suurinpiirtein laittaa joka toisen puun latva puolen toiseen päähän joka toinen kerta niin pysyy kallistumat jokseenkin suorassa ilman että petäjän tarvii koko ajan olla yhtä paksu.

tasapainottelua.

ja lopussa on suora jolla saunatonttu mörkö laittaa sisään..

ja savusaunassa pitää olla ilmanvaihto aukot.

vaikka talvella jääpuikkoja olisikin niin sauna on lämmin.

ei ihminen koskaan ole häkään tottunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

moi.

henkka tässä taas.

nyt kuulin vanhan jutun yhdeltä todellakin vanhalta mieheltä tuolta perämettästä hirsirakentamisesta.

ennenvanhaan kaikki puut on kaadettu yläkuulle, eli silloin kun kuu on ylhäällä ja mahdollisimman täydessä kuussa. ja vieläpä keväällä.

tämä siksi että kun puun kaataa silloin kun se on märimpänä, eli koivut kerää ja tuottaa mahlaa ym... niin silloin puut kaikki on kaadettava ollut jos on hirrestä pyöröhirrestä meinannut asunnon tai saunan tehdä.
(oli sitten puun laji mikä hyvänsä)

selitys tähän oli tällainen; että kun märkää puuta rakentaa se on helpointa veistää,

ja sitten kun sen rakennuksen saa valmiiksi niin puiden kuivuessa ja talon silloin painautuessa puu asettuu paikalleen toinen toistaan vasten parhaiten ja oikein ilman homeen tulemista.

nykyisin puut kuivataan suoriksi. eikä se toimi. tarvitaan tilkettä väliin.

mutta jos märän veistää oikein niin painautuma ja kuivuminen asettavat ne paikoilleen ilman ongelmia.

ja sitten se sanoi myös sen että nykyisin tyhmät ihmiset kataa keväisin puut polttopuiksi ja yleensä vieläpä koivut jotka keväällä ovat märimpiä mahdollisia puita ja huonointa kuivumaan.

että puut polttopuiksi pitää kaataa auringon ylhäällä ollessa ja syksyisellä puolivuotta etiäpäin talon hirsistä. silloin ne on kuivimmillaan ja kelpaa heti polttopuuksi.

metsää ja luontoa pitää osata käsitellä oikein oikean tiedon kanssa.

luonto antaa jos sieltä oikein osaa ottaa sanoi että karhun kyntäjäkin jättää oikein kaadetut omilleen eikä tule tupaan toisten lautasilta syömään.

näin se vanha mies sanoi.

olen nyt itse tutkinut asiaa tieteellisesti ja pakko myöntää että tämä vanha mies oli oikeassa.

terveisin henkka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu