Työllisyystavoite

Mielestäni tuleva hallitus on edellisen hallituksen perinnön jatkajana liiaksi hirttäytynyt 75 %:n työllisyystavoitteeseen. Edellisen hallituksen työllisyystavoite oli hyvä ja hyödyllinen, mutta tämä ei ole mikään tappiin saakka menevä rahasampo.

Mitä korkeammaksi työllisyystavoite asetetaan ja nousee, sitä heikommaksi alkaa työn tuottavuus muodostua. Kun työllisyyttä yritetään parantaa sillä, että työllistetään etupäässä niitä, joilla työn tuottavuus voi olla jopa negatiivinen, aletaan olla hakoteillä. Toki heitäkin on hyvä saada töihin, koska voidaan vähentää työttömyysmenoja ja sosiaalitukia, mutta työn tuottavuuden nostamisen näkökulmasta tämä on ihan väärä keino.

Hallituksen pitäisi tietoisemmin nostaa työn tuottavuuden kohottaminen etusijalle. Se tarkoittaa sitä, että maahan pitää luoda paljon korkean teknologian työpaikkoja. Näyttää siltä, että hallituksessa vain Vihreillä on selkeä ymmärrys tästä. Hallituksen ulkopuolella Kokoomuksella luulisi myös olevan ymärrystä tähän.

Työn tuottavuuden nostaminen edellyttää ennen muuta lisäpanostuksia koulutukseen ja tutkimukseen sekä tuotekehityksen subventointia. Suomelle olisi paljon tärkeämpi laittaa tukirahaa korkean teknologian tuotekehitykseen kuin vaikkapa maatalouden tukemiseen. Maatalouden tukeminen on tuota mitään lisäarvoa vaan sillä katetaan täysin kannattamatton elinkeinoalan tappioita. Onko järkeä? Ympäristöteknologiassa voisi nyt olla tuhannen taalan paikka luoda Suomeen kannattavaa yritystoimintaa. Yllättäen vain Vihreät tuntuvat käsittävän tämän. Hallituksen pitäisi nyt rohkeasti tehdä painotuksia, joilla kohotettaisiin työn tuottavuutta eikä satsata tappiollisten liiketoimintojen parsimiseen tai heikosti tuottavan työvoiman työllistämiseen. On siis parempi kouluttaa nuorista insinöörejä kuin pakkotyöllistää pitkäaikaistyöttömiä siivoojiksi.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai niin. Maataloutta Suomessa ei pidä tarkastella vain tuottavuuden perusteella vaan myös siitä näkökulmasta, että ei tarvita mitään kovin suurta luonnon mulistusta, joa nostaa ruuan hintaa ja saatavuutta ja meiilä Suomessa on ruokapula!
      Tehomaatalous eläintuotannossa on tuonut sikaloihin sairaalabakteerin josta ei eroon päästä jos tuotanto tapoja ei muuteta. Jos meillä ei ole puhdasta syötävää niin piru perii meidät.
      Ja siitä tuottavuudesta tämä edellien hallitus pyyhki ammattikouluilla perseensä. Luokissa ei ole oppilaita, ei opettajia, opiskelijat haahuilevat lukujäjestyksen kanssa missä lie ja nyt sitten huhuillaan työllisyyden ja tuottavuuden perään!
      Eikös nämä yrittäjät ole sitä yhteinkunnan kermaa jotka eivät mitään muuta teekkään kuin työllistävät tuottavasti?
      Kaikki rehellien työ, siivous ja ojan kaivamien mukaan lukien ovat tuottavaa työtä. Neovat töitä jotka mahdollistavat kaiken työn teon ja elämisen.

      • Mahdollisen katastrofin varalta Suomen maataloutta ei tule ylimitoittaa. Emmekä voi tietää, missä päin maailmaa jokin elintarviketuotantoon liittyvä katsastrofi edes sattuu. Ajatusharha tässä on se, että sellainen tapahtuu jossain muualla mutta ei Suomessa. Elävässä elämässä suuri katastrofi uhkasi ehkä eräiden muiden maiden ohella nimenomaan Suomea keväällä 1986, kun tapahtui Tsernobylin ydivoimalaonnettomuus.Sillä oli vaikutuksia myös Suomeen, mutta onneksi ne jäivät vähäisiksi. Pahimmassa tapauksessa onnettomuus olisi voinut tuhota koko Suomen elintarviketuotannon ja silloin ruokaa olisi ollut pakko tuoda muualta.

        Ymmärrän sen, että tarvitsemme huoltovarmuutta, mutta koneellistumisen perustuva ja ylimitoitettu maataloustuotanto ei ole sellaista varten. Esim. sotatilanteessa ensin loppuu löbö ja silloin tarvitaan oikeita hevosvoimia eikä traktoreita, kun niillä ei ole varaa ajaa. Huoltovarmuusajattelu on myytti, joka ei oikein kestä asian tarkempaa syynaamista. Jos sitä todella haluttaisiin ajatella, maataloutemme pitäisi suunnitella sitä varten. Ei tällaisia suunnitelmia taida edes ole tai korkeintaan ylimalkaisia sellaisia.

        Edellinen hallitus ei ollut kiinnostunut työn tuottavuudesta. Se oli Sipilän hallituksen suuria virheitä. Esimerkkisi ammattioppilaitoksien opetusleikkauksista on karmaiseva esimerkki hölmöydestä.

        Kaikki mainitsemasi rehellinen työ ei ole tuottavaa tai se on korkeintaan huonosti tuottavaa. Se ei luo merkittävää kasvua kansantuotteeseen. Mainitsemiasi töitä voi toki arvostaa moraalisesta näkökulmasta mutta ei talouskasvun ja tuottavuuden näkövinkkelistä. Yhteiskunnat, jotka eivät kiinnitä huomiotaan työn tuottavuuteen ovat Valko-Venäjän tapaisia huonosti menestyviä valtioita.


    • Anonyymi

      Juha Sipilän hallitus ryhtyi määrätietoisesti nostamaan työllisyysastetta. Määrätietoisuus aiheutti monelaista hammasten kiristelyä siellä täällä, ja lähes joka viikko eduskunnassa syytettiin hallitusta tempputyöllistämisestä.

      Uudesta hallituksesta neuvottelemassa olevat tuolloiset oppositiopuolueet ovat jälkikäteen tunnustaneet Sipilän hallituksen toimien merkityksen. Ilman Sipilän hallituksen merkittävää vaikutusta työllisyysasteeseen, ei tulevan hallituksen ohjelmaan voitaisi asettaa 75 %:n työllisyysastetta.

      Maataloudesta ei Suomessa tarvitse kauan huolehtia. Jo nyt on monilta tiloilta puuttuu jatkajat. Tästä syystä maatilojen määrä vähenee vauhdilla. Arvo Salon määrämitta "tapa talonpoika päivässä" ei enää oikeuttaisi sosialistipuolueen jäsenyyteen. Sillä pääsisi korkeintaan maalaisliiton jäseneksi.

      Ensimmäinen seikka, joka suomalaisessa koulutuksessa on muutettava, on hyväksyä ihmisten erilaisuus. Nyt meillä samankaltaistetaan liikaa. Seuraavaksi on opetettava rohkeimipia lapsia kansainväliseen markkinointiin. Vain markkinoimalla ja myymällä voimme menestyä kansainvälisessä kilpailussa.

      Samalla meidän on hyväksyttävä tuloerot. Ne tulevat väistämättä kasvamaan, kun ammatit muuttuvat. Jenkeissä uudet ammatit on jaettu kolmeen luokkaan:

      - etulinjan tehtävät
      - vauraustehtävät
      - viimeisen mailin tehtävät

      En ryhdy noita sen tarkemmin erittelemään. Pyydän kiinnostuneita tutustumaan Helsingin Sanomien artikkeliin https://www.hs.fi/paivanlehti/04052019/art-2000006093260.html .

      Tarkoitukseni ei ole mainostaa Helsingin Sanomia. Pyydän luonnollisesti suhtautumaan kriittisesti tuohonkin artikkeliin ja muihinkin artikkeleihin. ja lähes poistamaan varmistimen, kun kysymys on kotimaan politiikasta tai Euroopan Unionin taistoista jäsenvaltioidensa tai vieraiden valtioiden kanssa.

      Artikkelissa todetaan, että Yhdysvaltojen bruttokansantuote näyttää mahtavalta. Kotitalouksien käytettävissä olevan tulon määrä ei kuitenkaan ole kasvanut vastaavasti. Kehityksen syyksi mainitaan yrityksien kasvanut valta suhteessa työntekijöihin. Ongelma ei ole työpaikkojen määrässä, vaan niiden laadussa.

      Kun työn tuottavuutta ryhdytään nostamaan, on samalla pohdittava, miten saatamme kohtuulliselle eläkkeelle 1950- ja 1960-luvuilla syntyneet. Heille ei tuossa skenaariossa ole paljon tilaa. Heitä nuorempia voidaan kouluttaa uusiin vaatimuksiin, mutta he itse kuuluvat lähes 100-prosenttisesti koulutuskelvottomiin.

    • Anonyymi

      Jaahas vai ei kaikki työ ole tuottavaa työtä? Olen jyrkästi eri mieltä. Esim. siivous on aivan elintärkeä hygenian, kiintiestöjen arvon ja hoidon takia, sama koskee kiinteistöjen maaalueita, logistiikka infrakstuuria myöten.
      Kaikilla työpaikoilla tarvitaan siivoojia, sairaaloissa, tutkimuslaitoksissa, elintarviketahtaissa se on elintärkeää.
      Suomalaisessa koulutuksessa ei ole mitään erilaisuutta huomioon ottavaa, sitä tukevaa, päinvastoin on aivan samantekevää mitä erilaisia neurologisia, psyykkisiä tai fyysisiä erilaisuuksia on numerot kirjoitetaan, että päästään oppilaista eroon ja uudet sisään. Siitä seuraa, että päästään itkemään kuinka pitää elättää "loisijoita".
      Peräänkuulutat kansainvälistä koulutusta. Me tarvitsemme maahanmuutoa ja äkkiä, koulutettuja tai kouluttamattomia perheitä se korjaa sitä kansainvälistymistä heti eikä huomenna!
      Ruotsi ja Saksa ovat valovuosia meidän edellämme, heillä on monesta eri kulttuurita ja kansalaisuudeta tulleita 5 - 6 sukupolven koulutettuja ihmisiä joilla on kielitaitoa, koulutusta ja monen kulttuurin tuntemus omakohtaisesti, se on valtava etu vientiteollisuutta jatellen.
      1 yksi pikku juttu, Suomen ja USA:n kansantalous painii aivan eri sarjassa, Suomen kansantaloutta/tuottavuutta ei voi verrata edes märissä päiväunissa saati päivän valossa. Joku suhteellisuuden taju pitää olla, vaikka vähän kehnompikin.

      • Olen elänyt ilmeisesti vähän pitempään kuin sinä. Muistan sen vuoksi mm. Nokian kasvun 1990-luvulla. Se loi meille suomalaisille rutkasti elintasoa, koska työn tuottavuus oli kaikilla mittareilla huipussaan. Ei silloin tullut kellään mielenkään, että Suomeen pitää kouluttaa siivoojia it-insinöörien sijaan.


      • Anonyymi

        nokian vaikutus oli 2-3 % kansantalouteen. puhutaan ihan kuin se olisi ollut kaikki mitä suomessa on.


      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Olen elänyt ilmeisesti vähän pitempään kuin sinä. Muistan sen vuoksi mm. Nokian kasvun 1990-luvulla. Se loi meille suomalaisille rutkasti elintasoa, koska työn tuottavuus oli kaikilla mittareilla huipussaan. Ei silloin tullut kellään mielenkään, että Suomeen pitää kouluttaa siivoojia it-insinöörien sijaan.

        Onneksi 1990-luvun massatyöttömyyden aikana koulutettiin sentään jonkin verran siivoojiakin, veneenrakentajia ja myös muita ruumiillisen työntekijöitä. Jälkimmäisten nimeltä mainittujen merkitys Suomen viennille ei muuten ole ihan pieni.

        Valtaosaltaan sen ajan työttömyyskoulutus oli kuitenkin täyttä hakuammuntaa multimedia- ja animaatiokursseineen. Noista jälkimmäisistä koulutetuista vain murto-osa työllistyi alalle, koska koulutus ei perustunut sen kaltaiseen täsmäkoulutukseen yhdessä työpaikkojen kanssa, jota Juha Sipilä kuulutti tänä keväänä ennen vaaleja, vaan kuvitelmaan, että näille uusille seksikkäille aloille kelpaavat kaikki pelkän kurssitodistuksen turvin.

        Sitä paitsi tämän vuosituhannen puolella työpaikoilla havaittiin, ettei it-alan kursseja käyneitä tarvittu siksikään, että yksi sun toinen vanha työntekijä oli opiskellut hommat vapaa-ajallaan oma-aloitteisesti. Alan tekniikkakin oli kehittynyt luotettavaksi. Vieläkö mahtaa olla firmoja, joilla on palveluksessaan mikrotukihenkilöitä, joita 90-luvulla joukolla koulutettiin?

        Okei, puhuitkin it-insinööreistä. Mutta kuinka paljon koulutettavien it-insinöörien määrää loppujen lopuksi lisättiin parikymmentä vuotta sitten? Kaiketi vain maltilla. Onneksi, voidaan sanoa näin jälkeenpäin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        nokian vaikutus oli 2-3 % kansantalouteen. puhutaan ihan kuin se olisi ollut kaikki mitä suomessa on.

        Ei Nokia kaikki ollut, mutta erittäin merkittävä silloinen Nokia oli. Nokia vastasi kukoistusvaiheessaan peräti viidenneksen Suomen viennistä ja valtion yhtiäverotuloista. Kyllähän Rinne voisi huoletta kasvattaa budjettimenoja, jos tällainen kultamuna olisi nyt korissa.

        Minusta tuntuu, että välillä Nokian merkitys enemmän vähätellään kuin suurennellaan.


    • Anonyymi

      Työpaikat ei synny työttömiä kiristämällä. Kysyntä luo työpaikat.

      • Anonyymi

        Onhan sitä kysyntää. Kiinalaiset pyyhkivät peräreikänsä Suomen luonnolla. Tämä on kekkoslovakialaisen punamultasosialistin mielestä sitä kauneinta kysyntää. Järkevä maa tukisi ehyttä luontoa ja sen käyttämistä matkailuvalttina. Urho Kekkosen Kansallispuisto on harvinaista luonnollista metsää tundran lähellä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sitä kysyntää. Kiinalaiset pyyhkivät peräreikänsä Suomen luonnolla. Tämä on kekkoslovakialaisen punamultasosialistin mielestä sitä kauneinta kysyntää. Järkevä maa tukisi ehyttä luontoa ja sen käyttämistä matkailuvalttina. Urho Kekkosen Kansallispuisto on harvinaista luonnollista metsää tundran lähellä.

        Luonnon käyttämistä matkailuvalttina moni luonnonsuojelija kauhistelee. Ensinnäkin matkustaminen luontokohteisiin kiihdyttää ilmastonmuutosta. Toiseksi matkustajamassoille joudutaan rakentamaan majoitustiloja. Kymmenen vuotta sitten Hotelli Pallaksen suunnitelma rakentaa lisää majoitustiloja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kohtasi voimakasta vastustusta ympäristöjärjestöjen toimesta.


      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Luonnon käyttämistä matkailuvalttina moni luonnonsuojelija kauhistelee. Ensinnäkin matkustaminen luontokohteisiin kiihdyttää ilmastonmuutosta. Toiseksi matkustajamassoille joudutaan rakentamaan majoitustiloja. Kymmenen vuotta sitten Hotelli Pallaksen suunnitelma rakentaa lisää majoitustiloja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kohtasi voimakasta vastustusta ympäristöjärjestöjen toimesta.

        Hölynpölyä. Saimaa on tunnettu matkailuvaltti Suomessa. Ei se yksistään mainostamisesta riipu. Luehan pintaa syvemmälle raskaasti verovaroilla tuetusta Lapin matkailusta. Ulkomaiset turistit valittavat usein Lapin majoitustilojen likaisuutta ja poromiehen kielitaidon puutetta. Utsjoella poromies puhuisi pelkästään saamea, vaikka on geneettisesti isälinjoiltaan identtinen ympärillään olevien kansojen kanssa. Mihin ne rahat oikein mendvät. Ivalolaiselle tunturihotellille annettiin puhtaana käteen miljoona euroa matkailun edistämistä varten.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä. Saimaa on tunnettu matkailuvaltti Suomessa. Ei se yksistään mainostamisesta riipu. Luehan pintaa syvemmälle raskaasti verovaroilla tuetusta Lapin matkailusta. Ulkomaiset turistit valittavat usein Lapin majoitustilojen likaisuutta ja poromiehen kielitaidon puutetta. Utsjoella poromies puhuisi pelkästään saamea, vaikka on geneettisesti isälinjoiltaan identtinen ympärillään olevien kansojen kanssa. Mihin ne rahat oikein mendvät. Ivalolaiselle tunturihotellille annettiin puhtaana käteen miljoona euroa matkailun edistämistä varten.

        Kenelle oikein vastasit? Vuodatuksesi ei liittynyt mitenkään edellä esittämääni.


    • Anonyymi

      Voi miten suloista. Luulet jämpteillä olevan periaatteita. Rinteen, Henrikssonin ja Sipilän tavoitteena on turvata selluköpien ja kaiken kielisten metsänomistajien tienestit. Ei Rinnettä kiinnosta pätkääkään miten joku demareita vappusatasen toivossa äänestänyt hölmö Myllypurossa, Vallilassa tai Kotkassa työllustyy. Kemin uudelle tehtaalle on luvattu jo 200 miljoonaa euroa yritystukea kattamaan pitkistä etäisyyksidtä johtuvat kuljetuskustannukset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5900
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3269
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2441
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2028
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1629
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1216
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe