Halonen hyväksyy EU-operaatiot ilman YK:ta osin
02.03.2005 16:51
Presidentti Tarja Halosen mukaan Suomi voi osallistua EU:n nopean toiminnan joukkoihin, vaikka EU-operaatioilla ei aina olisi YK:n hyväksyntää.
Halosen mukaan tarkoitus on, että Suomi voi olla mukana kaikissa niissä tilanteissa, joissa EU on yksimielinen.
- Tottakai silloin voi tulla kysymykseen myös sellainenkin tilanne, jossa ei ole YK:n turvaneuvoston päätöstä, sanoi Lillessä vieraillut Halonen. Tällaisesta "poikkeuksesta" ei kuitenkaan saa tulla EU-toiminnan pääsääntöä.
Halosen mukaan Suomi myös "pitää sanansa" taistelujoukkojen suhteen ja toteuttaa ne velvollisuudet, joihin se EU:ssa sitoutuu.
Joukkoihin osallistuminen vaatii Suomessa rauhanturvalain uudistamista, jonka uutta muotoilua pohditaan erillisessä työryhmässä. Halonen sanoi odottavansa työn tuloksia "levollisin mielin".
Suomi on osallistumassa kahteen EU:n nopean toiminnan taisteluosastoon. Taistelujoukkojen pitäisi olla toimintakykyisiä vuonna 2007. Liittoutumaton Irlanti on ilmoittanut, ettei se voi osallistua EU:n operaatioihin ilman YK:n mandaattia.
(STT)

Vastaukset 7
Vanhimmat
... ja hyvältä tuntui!
Pitää matkustaa Ranskaan ennen kuin "kanta muotoutuu"? Mitähän muuta "munaa" Halonen sai?
duuniin silloin????siis tapettavaksi jonnekin mielipuolien uskonsotien puolesta.
olet.?
Mielipiteesi on kyllä ristiriidassa kirjotuksessa olevan asian kanssa?
Voisi olla sinulle hyvä kokemus joutua mielipuolien tapettavaksi.
Vanhanen on ollut Lipposen linjoilla EU-joukkojen suhteen jo huhtikuusta 2004 (puhe Virrankosken synttäreillä).
Nyt Halonenkin taipui Lipposen linjoille, kun jäivät Tuomiojan kanssa demareissa vähemmistöön eivätkä saaneet Vanhaselta tukea, kun Vanhanen ei uskalla vastustaa Lipposta.
Lipponen ei määrittele enää mitään linjoja. Eikä Heinäluomasta tule sinulle ikinä uutta Lipposta.
...