Pohjoinen autioituu

Suomi on harvaan asuttu maa ainakin pohjoisen osalta. Välimatkat ovat pitkät ja ne täytyy useinmiten taittaa autolla. Jo nyt ollaan siinä pisteessä, että moni harkitsee muuttoa etelään. Jos polttoaineveroon tulee korotuksia, on pakko muuttaa etelään lyhyempien välimatkojen takia. Näin saadaan Lappi ja koko Pohjois-Suomi autioimman. Ottakaa nyt järki käteen ja miettikää asiaa oikein kunnolla. Ottakaa asiantuntijoita mukaan ja käykää asia perusteellisesti läpi. Ei kannata autioittaa Suomea!
1255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei löydy hallitusta, joka ei olisi nostanut autoilijoiden veroja.

Nyt on tulossa hallitus, joka nostaa niitä veroja reilusti....!

Äänestä

Totta kai autioituu lisää keskustan siunatessa roimat polttoaineen veronkorotukset ja kaikki muutkin punavihreät hankaluudet.

Äänestä
  • No pohjoisessa on kyliä jotka pitää sulkea jo muutenkin.
    Turismilla tuodaan pohjoiseen luonnopilaajia ja juoppous (jos se nyt enempää pystyy lisääntymään) lisääntyy ja raha virtaa etelään.
    Koko Suomen asuttuna pitäminen, että lahko ja kepulaisuus pysyisi voimissaan on terveen järjenvastaista.
    Lappin on kaunis ja luonto on hieno, mutta nykyihmiset pilaa sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No pohjoisessa on kyliä jotka pitää sulkea jo muutenkin.
    Turismilla tuodaan pohjoiseen luonnopilaajia ja juoppous (jos se nyt enempää pystyy lisääntymään) lisääntyy ja raha virtaa etelään.
    Koko Suomen asuttuna pitäminen, että lahko ja kepulaisuus pysyisi voimissaan on terveen järjenvastaista.
    Lappin on kaunis ja luonto on hieno, mutta nykyihmiset pilaa sen.

    Niin, kai olisi viisainta myydä pohjois-suomi Venäläisille..he kyllä keksisi jotain tuottavaa käyttoä sinne.

    1Äänestä

  • Eivätkö Perussuomalaiset olekin jo siinä puuhassa..?

    Äänestä

Ihmisen kaipuu ns. jurilleen on suuri ja jos otetaan koltat ja saamelaiset veks, niin Lapin muu porukka on "etelänvariksia" ja siksi paluu etelään on luonnollinen.
Ja myös saamenkieltä on puhuttu suht etelässä.

Äänestä
  • Ja mitähän ne poromiehet ovat? Isälinjoiltaan ovat ainakin samaa sakkia, vaikka eipä se 'genetikkaa' kepulille koskaan mikään vahva alue ollut. Yhtään kaupunkie tai kylää eivät siellä ole rakentaneet. Syyskuusta 1944 lähtien saivat muiden rakentamat omakotitalot sontaisten kotiensa sijaan. Pani ukko, kukko, halla, susi tai pätsi. Kyllä valtio maksaa.

    Äänestä

Täällähän ne päivystää nämä vappusatasen odottajat.

Nyt taisi iskeä inflaatio vappusataseenkin?

Äänestä

Tiemaksut otetaan käyttöön suurissa kaupungeissa, se hillitsee muuttoa ja monet haluavat muuttaa Helsingistä veks.

Äänestä

Kyllä kävi niin,että kaikista pöllöin porukka alkaa kusettaa suomea,alkaa vähintään 4 vuoden piina. Kyllähän se kaikista tyhmintä on asua esim.hesassa, liian paljon väkee ahdetaan kerrostalo slummeihin asumaan. Kyllä on maalla raikkaampi ja mukavempi asua, nyt kuitenki rangaistaan polttoaine veron nostolla, joka tapauksessa joutuu käymään töissä ja kaupassa autolla. Tämä 200 milj. on pois muilta yrityksiltä. Köyhin ostovoima hiipuu entisestään. Kaikenlaisia viherpaskavassareita ne kylvää tänne suomeen.

Äänestä

Tampereen yläpuolelta alkaa raaka-aine Suomi.

Äänestä
  • Ja mikähän se Tampere on. Selluköpien pääkaupunki. Nokian lähdettyä ei tastusti ole suojatyöpaikkoja tulevaisuudessa Hervarannassa. Suurimmat innovaatiot kuten tekstiviesti keksittiin Oulun konttorissa suomussalmelaisen miehen aivoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on harvaan asuttu maa ainakin pohjoisen osalta. Välimatkat ovat pitkät ja ne täytyy useinmiten taittaa autolla. Jo nyt ollaan siinä pisteessä, että moni harkitsee muuttoa etelään. Jos polttoaineveroon tulee korotuksia, on pakko muuttaa etelään lyhyempien välimatkojen takia. Näin saadaan Lappi ja koko Pohjois-Suomi autioimman. Ottakaa nyt järki käteen ja miettikää asiaa oikein kunnolla. Ottakaa asiantuntijoita mukaan ja käykää asia perusteellisesti läpi. Ei kannata autioittaa Suomea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu