Mitä voisimme oppia Mörköleijonista.

Tätä pohtii kulttuuritoimittaja aamun lehdessä. Mielestäni.
Vuoden 1995 maailmanmestaruus nosti kansakunnan mielialaa ja nopeutti lamasta toipumista monien tutkimusten mukaan. Kukaan ei jaksanut kitistä turhista asioista vaan hallituksen kovatkin päätökset hyväksyttiin.
Tulevan Leijonahallitusen tai Mörköhallitusen pitäisi etsiä kompromisseja eri osapuolten välille. Ei riitä että kuunnellaan pelkästään Helsingin puistovihreiden mielipiteitä. Pitää ymmärtää että muiden ihmisten omaan elämäntapaan pakottaminen ilmaston pelastamiseksi on väärin vaan pitää lähteä siitä että kuinka itse voin pienentää omaa hilijalanjälkeäni. Autojen päästöjä pitää leikata, lihan syöntiä vähentää ja lentomatkailun määrää pitää vähentää. Ei ole oikein että lähdet siitä että muiden on pelastettava ilmasto. Voimme jokainen luvata ettemme ikinä astu jalallamme lentokoneeseen, anekaupalla hyvän omatunnon ostaminen ei pelasta ilmastoa. Kaikilla on oikeus vähentää päästöjä.
Maahanmuutossa emme voi hyväksyä arvoja jotka ovat arvojemme vastaisia, tämän kanssa on oltava tiukkana.
Jos löydämme kompromissin niin voimme olla kuin eri osapuolet leijonajuhlissä kaikki sualssa sovussa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tätä pohtii kulttuuritoimittaja aamun lehdessä. Mielestäni.
Vuoden 1995 maailmanmestaruus nosti kansakunnan mielialaa ja nopeutti lamasta toipumista monien tutkimusten mukaan. Kukaan ei jaksanut kitistä turhista asioista vaan hallituksen kovatkin päätökset hyväksyttiin.
Tulevan Leijonahallitusen tai Mörköhallitusen pitäisi etsiä kompromisseja eri osapuolten välille. Ei riitä että kuunnellaan pelkästään Helsingin puistovihreiden mielipiteitä. Pitää ymmärtää että muiden ihmisten omaan elämäntapaan pakottaminen ilmaston pelastamiseksi on väärin vaan pitää lähteä siitä että kuinka itse voin pienentää omaa hilijalanjälkeäni. Autojen päästöjä pitää leikata, lihan syöntiä vähentää ja lentomatkailun määrää pitää vähentää. Ei ole oikein että lähdet siitä että muiden on pelastettava ilmasto. Voimme jokainen luvata ettemme ikinä astu jalallamme lentokoneeseen, anekaupalla hyvän omatunnon ostaminen ei pelasta ilmastoa. Kaikilla on oikeus vähentää päästöjä.
Maahanmuutossa emme voi hyväksyä arvoja jotka ovat arvojemme vastaisia, tämän kanssa on oltava tiukkana.
Jos löydämme kompromissin niin voimme olla kuin eri osapuolet leijonajuhlissä kaikki sualssa sovussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu