Pseudoskitsofrenia

Olen niin äärimmäisen tylsä tyyppi että olen aikani kuluksi ja virikkeiden puutteessa alkanut kuulemaan ääniä. Näillä on siis napsahtanut paranoidisen skitsofrenian diagnoosi. Oikeasti olen vaan kamalan tylsä.
10984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Skitsofrenia diagnosoidaan oireiden, ei syiden johdosta. Tylsyys voi hyvinkin olla vahva skitsofrenian oireiden selittäjä. Psykiatrit todennäköisesti ovat tosin kertoneet sinulle, ettei sinun "sairautesi" etiologiaa tiedetä. Mutta kappas vain, kyllähän sinä sen ainakin tiedät näin pääpiirteittäin.. Ärsykkeiden puute tutkitusti voi johtaa psykoottisiin oireisiin. koska aivot toimivat niin, että ne generoivat ärsykkeitä itsestään, koska eivät kestä pitkää ärsykedperivaatiota. Luullakseni suuri osa ääniharhoista johtuu jonkunlaisesta ärsykedeprivaatiosta, tai kiintymyssuhdedeprivaatiosta, joita tarvitaan ns. "normaaliin" kasvuun ja kehitykseen. Puhe on keskeinen ihmisen kommunikaation väline, ja se muokkaa ihmisen kehitystä ja tietoisuutta. Siksi on loogista, että puheen ja vuorovaikutuksen vaje voi saada ihmisen kuulemaan ääniä.

Äänestä
  • https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/kuuletko-aania-ja-kuka-siella-paan-sisalla-oikein-keskustelee-syyna-on-paljon-muutakin-kuin-omatunto-3481310

    Venäläinen psykologi Lev Vygotsky ehdotti jo 1930-luvulla, että ihmisen pään sisäinen yksinpuhelu liittyy hänen kyvyttömyyteensä puhua kovalla äänellä. 1990-luvulla tehdyt kuvantamiskokeet taas osoittivat, että osa aivojen puheesta vastaavasta Brocan alueesta on aktiivinen myös silloin, kun sisäinen ääni puhuu meille.

    Moselyn mukaan kuuloon liittyvät sanalliset aistiharhat ”voivat yksinkertaisesti olla sisäisen puheen muoto, jota emme tunnista itsemme tuottamaksi”. Tätä havaintoa tukee se, että sisäisen puheen aikana aktivoituvat aivoalueet, kuten Brocan alue, ovat aktiivisia myös kuuloon liittyvien hallusinaatioiden aikana.

    Äänestä

  • Kiitos+linkistä!+Olen+itsekin+joskus+vuosia+sitten+lukenut+aiheesta+ja+siitä+tuo+osin+tuli+mieleeni.+On+myös+tutkimuksia,+joiden+mukaan+esimeriksi+eristysselliin+lukitut+vangit+kokevat+eristyksessä+poikkeavan+paljon+hallusinaatioita+ja+kärsivät+deluusioista.+Usein+nämä+oireet+kuulemma+sekoitetaan+"skitsofrenian"+oireisiin+aivan,+kuin+niillä+olisi++lähtökohtaisesti+eri+syntymekanismi.++Todellisuudessa+uskon,+että+suurin+osa+skitsofreniadiagnoosin+saaneiden+ihmisten+oireista+syntyy+noista+aivojen+luonnollisista+mekanismeista+tietyissä+ympäristöolosuhteissa.++Kyvyttömyys+"puhua+kovalla+äänellä"+johtuu+suurelta+osin+siitä,+että+ympäristön+vuorovaikutuksen+rakenne+estää+sen.+Tämän+vuoksi+vuorovaikutusmallit,+jotka+mahdollistavat+myös+ns.+"mielettömän"+puhumisen+ääneen,+ehkäisevät+tehokkaasti+psykoosin+kroonistumisen.+Esimerkiksi+avoimen+dialogin+mallilla+on+saatu+skitsofrenian+vuosittaista+ilmaantuvutta+laskettua+90+%+ja+se+varmasti+johtuu+siitä,+että+on+oivallettu+jotain+olennaista+psykoosin+taustamekanismeista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/kuuletko-aania-ja-kuka-siella-paan-sisalla-oikein-keskustelee-syyna-on-paljon-muutakin-kuin-omatunto-3481310

    Venäläinen psykologi Lev Vygotsky ehdotti jo 1930-luvulla, että ihmisen pään sisäinen yksinpuhelu liittyy hänen kyvyttömyyteensä puhua kovalla äänellä. 1990-luvulla tehdyt kuvantamiskokeet taas osoittivat, että osa aivojen puheesta vastaavasta Brocan alueesta on aktiivinen myös silloin, kun sisäinen ääni puhuu meille.

    Moselyn mukaan kuuloon liittyvät sanalliset aistiharhat ”voivat yksinkertaisesti olla sisäisen puheen muoto, jota emme tunnista itsemme tuottamaksi”. Tätä havaintoa tukee se, että sisäisen puheen aikana aktivoituvat aivoalueet, kuten Brocan alue, ovat aktiivisia myös kuuloon liittyvien hallusinaatioiden aikana.

    Hektro:

    Niin sanottu äänten kuuleminen on todistettu neurologian puolella jo aikoja sitten ihmisen sisäiseksi puheeksi, eli selkeämmällä suomen kielellä ilmaistuna ajatteluksi. Kun henkilö sanoo "kuulevansa ääniä" nähdään, että aivojen puhealue on aktiivisena, ei kuuloalue. Samoin havaitaan kurkunpään lihassupistumisia, jotka ovat keskeisiä puheen tuottamiselle. Ajattelu/sisäinen puhe muuttuu "äänten kuulemiseksi", kun henkilö harjoittaa itsepetosta ja kiistää ajatusten olevan omiaan.

    Toisin sanoen meistä jokainen "kuulee ääniä" syntymästä hautaan eli harjoittaa sisäistä puhetta eli ajattelee. Jos näin ei olisi, olisimme kuolleita, tai vähintään aivokuolleita. Tämä on yksi useista psykiatrien tietämistä tosiasioista ja vedätyksistä, josta he pitävät mielellään vähän ääntä julkisuudessa. Neurologit eivät uskalla asiasta puhua julkisesti eivät varmastikaan halua sytyttää konfliktia psykiatrian kanssa ja toisaalta riskeerata yksilöinä uraansa lääkäreinä puhumalla asiasta julkisesti.

    Henkilöt, jotka sanovat "kuulevansa ääniä" harjoittavat itsepetosta, esimerkiksi välttääkseen tunnustamasta itselleen ja mahdollisesti muille kanssaihmisille millaisia ajatuksia heillä on. Joskus ajatuksemme voivat olla niin vastenmielisiä, ettei niitä halua mieltää omikseen. Huomatkaa, että nämä kyseiset "äänet" (eli ajatukset) ovat aina varsin negatiivisia sävyltään. Jos ajatukset ovat mukavia niihin ei viitata enää "ääninä" vaan ihan omina ajatuksina. Henkilöt myös syyttävät "ääniä" paheistaanm tai jopa laittomista teoistaan, mutta samoin taas, jos teko on hyveellinen, se on omaa ansiota. :) Kuten todettua psykiatrit pelaavat omasta roolistaan tätä samaa valhepeliä, jonka kautta saavat valtansa, arvovaltansa ja rahansa: kaikkia paheita syytetäään äänistä, ovat "sairauden" tekosia! Tämän perusteella kyseisiä ihmisiä rangaistaan psykiatrisesti, ja sitten toisaalta ne hyveet ovat asianomaisen oman vapaan tahdon alaisia tekoja. :)

    Kaiken tämän yhteiskunnallisen komedian, vai pitäisikö sanoa tragikomedian, kruunaa sadattuhannet kansalaisemme, jotka ovat ostaneet ilmiselvän vedätyksen tai suostuvat tietoisina näyttelemään osaa tässä farssissa. Henkilökohtaisesti kieltäydyn.

    Osa äänten kuulemisesta on varmasti sisäistä puhetta, mutta entä esim. musiikin kuuleminen? Ei ihmiset muodosta musiikkia aivojen puhealueella. On varmasti olemassa myös puhtaasti ääniharhoja. Vaikka minulla on skitsofreniadiagnoosi niin yllättävää kyllä en ole ikinä kuullut ääniharhoja, paitsi joskus 5-vuotiaana pikkulapsena, kun menetin isoäitini. Ja se "harha" oli nimenomaan klassista musiikkia, jota soitettiin isoäitini" taivaaseen" pääsyn kunniaksi. Tuon harhan johdosta lakkasin huolehtimasta mummoni poismenosta, ja psyykkinen tasapainoni palasi. En ole ikinä kuullut kauniimpaa musiikkia ja tämä ei ole itsepetosta, vaan aito tulkinta kokemuksesta, joka ei materialistisen maailmankuvan mukaan ole mahdollinen. Monet ääniharhat varmasti ovat enemmänkin sisäistä puhetta, mutta psykoottiset kokemukset ovat paljon monimuotoisempia kuin oletat. Psykiatrien näkemys ns. skitsofreenikoista taas rakentuu 1900-luvun eugenistien luomille diagnostisille kategorioille, joilla ei ole todellisuuspohjaa inhimillisen kokemusmaailman kirjossa. Saman diagnoosin saa, jos kuulee mielestään pilkkaavia ääniä päässään tai jos uskoo vakaasti olevansa jumalan valittu, tai uskoo telepatiaan.. Ei noilla kokemuksilla ole mitään sen vahvempaa yhtenäistä neurologista pohjaa kuin väärin ajattelun ja oikein ajattelun kokemuksilla ylipäätään. Niiden pohjalta luodut diagnostiset kategoriat ovat kulttuurisia tulkintoja, eivät mitään muuta.

    Äänestä

Harhoja saa kaikille aikaiseksi sopivissa olosuhteissa. Riittävän väsyneenä, stressaantuneena, virikeköyhässä ympäristössä jne. Toisaalta nykyään taidetaan enemmän puhua "moniäänisyydestä". Eri riippuu varmaan harhojen vaikutuksista, kuinka haitallisia ne ovat. On eri asia kuunnella vaikka jotain olematonta puhetta taustalla kuin kuunnella ääniä, jotka vaikka käskevät tekemään jotakin pahaa.

Musiikkiharhatkin ovat harhoja, ja ne hyväksytään, eikä ihmistä diagnosoida. Monilla lahjakkailla lapsilla tai aikuisilla voi soida häiritsevästikin kokonaisia sinfonioita päässä, eikä silti aloiteta psykoosilääkityksiä. Pään sisäinen musiikki voi ylittää jo ihmisen sopeutumiskyvyn, mutta siltikään se ei ole sairaus. Jos sen sijaan uskaltaa puhua "äänistä" on heti skitsofrenikko.

Siltikin suosittelen häiritsevistä äänistä kärsiviä hakeutumaan hoitoon. Oleellista ei ole oire, vaan mitä se aiheuttaa ja miten siihen itse suhtautuu.

Äänestä

"On myös tutkimuksia, joiden mukaan esimeriksi eristysselliin lukitut vangit kokevat eristyksessä poikkeavan paljon hallusinaatioita ja kärsivät deluusioista. "

Kirjassa Vanki nimeltä Papillon kuvataan mm. eristyssellikokemusta. Päähenkilö kertoo selvinneensä vuoden täydellisestä eristyksestä pakenemalla kuvitelmiinsa. Kirjailija väitti teosta alun perin täysin tosipohjaiseksi, omaksi tarinakseen koska oli itse ollut vankina Ranskan Guayanassa rangaistussiirtolassa. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli koostanut teoksen todennäköisesti useiden vankitovereidensa tarinoista. Olosuhteiden kuvaus vastaa kuitenkin todellisuutta
.
http://kirjojenlumo.blogspot.com/2014/07/henri-charriere-vanki-nimelta-papillon.html

Äänestä

Ei koskaan kannata kertoa terveydenhuollossa "kuulevansa ääniä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen niin äärimmäisen tylsä tyyppi että olen aikani kuluksi ja virikkeiden puutteessa alkanut kuulemaan ääniä. Näillä on siis napsahtanut paranoidisen skitsofrenian diagnoosi. Oikeasti olen vaan kamalan tylsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu