Tämä on hyvä muistaa nyt kun lapsesi ollaan jälleen uhraamassa pakkoruotsin alttarilla

"Suomessa on oppivelvollisuus, muttei koulupakkoa” - Heidin kaikki neljä lasta ovat käyneet kotikoulua

Furujen perheessä ajatus kotikoulusta lipui mieleen esikoistyttären Saaran ollessa 3-vuotias.

- Tapasimme jenkkiperheitä, joiden lapset olivat kotiopetuksessa. Silloin vasta ymmärsimme, että näinkin voi toimia. Totesimme että ei vitsi, tämä on mahtavaa, perheen äiti Heidi Furu muistelee.

Vanhempiin erityisen vaikutuksen tekivät perheen sisäiset välit, sisarusten välinen lämpö, kiireettömyys sekä lasten käytös.
- Silloin aloimme pohtia, että haluaisimme omaankin perheeseemme jotain tällaista. Vanhemmilla oli aikaa lapsille, ja se klikkasi meihin heti.
Päätös asiasta tehtiin kuitenkin vasta, kun Saaran oli määrä aloittaa ensimmäinen luokka.

Eniten vanhempien päätöstä kritisoi lähipiiri, joka kummasteli sitä, miten lapsi voisi sosiaalistua, kun ei käy koulussa.
- Rauhoittelimme ja toppuuttelimme, että emme me mitään loppuelämän suunnitelmaa ole tehneet. Päätimme, että menemme lukukausi kerrallaan.

"Vau, tämähän toimii”

Kun isovanhemmat ja ystävät näkivät Saaran kehityksen ja opiskeluinnon ensimmäisen luokan joululoman aikoihin, soraäänet alkoivat hiljalleen vaieta.
- He totesivat että vau, tämähän toimii sittenkin, Heidi naurahtaa.
Heidi korostaa perheen panostaneen alusta saakka myös siihen, että he tapaisivat säännöllisesti muita lapsiperheitä.

- Se tuli meiltä kuitenkin melko luonnostaan, olemme aktiivinen perhe. Pidän myös liikuntaa todella tärkeänä osana arkea, ja kotikoulu antaa joustoa siihen sekä perheen yhteiseen aikaan, Heidi summaa.
Myös perheen asuinpaikka vaikutti.

- Olisi ollut varmasti paljon vaikeampaa toteuttaa tätä, jos olisimme asuneet jossain korvessa. Meillä on kuitenkin ihana ja sosiaalisesti aktiivinen naapurusto, jolloin lapsillakin on seuraa, kun vain on oven avannut.

Ei koulupakkoa

Alusta alkaen Furut tekivät yhteistyötä Helsingissä sijaitsevan yksityiskoulun kanssa, jossa jokainen perheen lapsi on käynyt suorittamassa toisinaan lähiopetusta. Myöskään julkinen sektori ei ole heidän kohdallaan hangannut vastaan.

- Varmasti tämä vaihtelee hieman kuntakohtaisesti, mutta me olemme vain ilmoittaneet asiasta kunnalle. Suomessa on oppivelvollisuus, muttei koulupakkoa. Materiaaleja on helppo hankkia, ja esimerkiksi kirjat eivät ole edes pakollisia. Steiner-koulussakaan ei käytetä kirjoja, Heidi huomauttaa.

Furujen lapset ovat kuitenkin pääosin käyttäneet kirjoja – samoja, joita yhteistyökoulun tunneilla käytetään. Mahdolliset kirja- ja materiaalihankinnat ovat kotiopetuksessa aina vanhempien kustantamia.

- Se on helpottanut lähiopetuspäiviä, kun on samat kirjat käytössä. Kokeita meillä on pidetty oikeastaan vain vanhimmalle lapselle, silloin ajattelin että ne ovat pakollisia. Onneksi koepainotteisuus on muutenkin hieman vähentymässä, Heidi pohtii.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/29a5c86e-d390-4b32-af3a-f3e0c42b38f1?fbclid=IwAR2vTvbN16BVC6LhkPhs6YnyCk2_gKR6LLRbZHC6ON3mRXM8ZdvOCkomu1Q

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        243
        4223
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        118
        2681
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2432
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        82
        1477
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1466
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1189
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        78
        1107
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        983
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        976
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        171
        951
      Aihe