Bacibact

M 24v

moni täältä kyselee miten saa pois ihon alla olevan kipeän finnin joka yleensä on vielä aika iso ja pysyy kauan.

Minulle tuli niitä vuosi sitten samaan aikaan ja oli ihmeissäni niistä ja tottakai ärsytti koska ne eivät olleet pieniä!!! Kesän jälkeen niitä ei näkynyt mutta taas talvella on ollut muutama. Nyt vain kokemuksesta en kärsi niistä enää niin paljoa.
Aluksi yritin puristaa väkisin kaikki pois->iho rikkoontui ja verinen läiskä otsassa säilyi kauan

Kokemuksesta viisastuneena seuraavaa yritin puristaa vähitellen useana iltana->iho ei rikkoontunut mutta patti oli iso..nestettä kertyi päivä toisensa jälkeen vaikka yritin puristaa pois. Kun lopulta sain finnin sen verran pois että se ei ollu enää hellä, ihoon silti jäi vielä jonkin kokoinen patti. Lisäksi finni uusiutui monesti, ei aivan samalle kohtaa mutta sentin otsaan kuitenkin senti parin päähän edellisestä.

Lopulta kokeilin äitiltä saamaani Bacibact-jauhetta. Tulokset olivat loistavia! Eli ensin puristin pattia sen verran että siitä tuli jonkin verran pois, (yleensä se valkoinen mäski kerros, jos se on syvällä niin tulee vain nestettä)..sitten laitoin vain ko. jauhetta siihen ja vielä laastari päälle ni jauhe pysyi. Yön aikana jauhe on kuivattanut patin. Isoimpiin joutuu toistamaan käsittelyn muutamana iltana mutta lopputulos on melko hyvä. Kannattaa kokeilla!! Kovin isoa arpea ei jää jos ei riko ihoa! En ole varma mistä Bacibactia saa...luultavasta apteekista ja ilman reseptiä..semmonen pieni oranssivalkoinen pakkaus

6

27927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ferth

      Nii-in...
      Minäkin käytin sitä reilu vuosi sitten aika säännöllisesti just tuohon "kuivatukseen". Sai vain lopulta rapsutella kuivan kuoren irti.
      Terkkarilla asiasta mainittuani (lueteltuani mitä kaikkia oon käyttäny) se suositteli lopettamaan Basibactin. Sitä ei kuulemma olis hyvä "käyttää turhaan suoraan" tms. Enpäs ole sitten käyttänyt...

      • mikrobiresistenssiä

        Terkkari on ollut aivan oikeassa Bacibactin suhteen. Sitä ei ole tarkoitettu aknen hoitoon vaan lähinnä tulehtuneiden haavojen hoitoon. Turha antibioottivoiteen käyttö pahentaa mikrobiresistenssiä ja vähentämällä antibioottivalmisteiden turhaa käyttöä voi jokainen ihminen omalta osaltaan yrittää estää resistenssin kehittymistä.

        Finnien kuivattamiseen kannattaa käyttää siihen tarkoitettuja valmisteita ja finnien tulehtumista voi estää jättämällä finnit rauhaan. Puristelu ei ole hyväksi iholle ja jättää ihoon pysyvän arven.


      • vastaa
        mikrobiresistenssiä kirjoitti:

        Terkkari on ollut aivan oikeassa Bacibactin suhteen. Sitä ei ole tarkoitettu aknen hoitoon vaan lähinnä tulehtuneiden haavojen hoitoon. Turha antibioottivoiteen käyttö pahentaa mikrobiresistenssiä ja vähentämällä antibioottivalmisteiden turhaa käyttöä voi jokainen ihminen omalta osaltaan yrittää estää resistenssin kehittymistä.

        Finnien kuivattamiseen kannattaa käyttää siihen tarkoitettuja valmisteita ja finnien tulehtumista voi estää jättämällä finnit rauhaan. Puristelu ei ole hyväksi iholle ja jättää ihoon pysyvän arven.

        Mielestäni tuossa ei ole kovin paljon eroa käyttääkö Bacibactia vai Dalacinia ja sitten on vielä yksi valmiste Neo-medrol comp. Kaikissa on antibioottia ja ovat iholle tarkoitettuja ja 2 viimeistä nimenomaan finneihin. Dalacinia käytetään myös suun kautta. eli siinä resistentit kannat enemmän ongelma kuin Bacibactissa, jonka sisältämiäö antibiootteja ei koskaan käytetä suun kautta.


      • Anonyymi

        Bacibactin (entinen bacimysiini) ongelmana on että jatkuva tai toistuva tai pitkäaikainen käyttö aiheuttaa (jopa pysyvän) allergian sen vaikuttaville aineille eli neomysiinille ja basitrasiinille.


    • Terkkari112

      Basibact on ihan hyvä ja toimiva itsehoitolääke toisinaan käytettynä jos kyseessä on märkivä akne. Suurelle ihoalueelle en sitä levittäisi, vain yksittäisen finnin päälle.
      Terv.terveydenhoitaja

    • rfdsfds

      Itse olen laittanut Bacibactia nimenoman yksittäisiin märkäpaisefinneihin, jotka uusivat helposti, vaikka ne puhkaiseekin. Auttaa kyllä siihen, ettei tule uudestaan samaan paikkaan tai viereen.

      Tosiaan jos on akne, eikä yksittäinen iso finni, niin silloin kannattaa hakea ihotautilääkäriltä isotretinoin-kuuri, koska se on ainoa lääke, joka parantaa aknen ainakin kohtalaisen hyvällä todennäkösyydellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe