Media lähti laukalle ja alkoi jo varmana uutisoida, että hallitus palauttaa.
Ei palauta.
Vaan selvittää, RKP:n vaatimuksesta. Asia lukee ohjelmassa.
Hallitus selvittää monia muitakin asioita.
Rinteen hallitus onkin selvitystilahallitus.
Ministerieukkolauma alkaa syksyllä selvitellä, Sipilä nauraa takapenkissä ja maddut lisääntyy.
Selvitystilahallitus ei palauta pakkoruotsia
15
55
Vastaukset
- Anonyymi
Toisaalta jos pakkoruotsi palautetutettaisiin, myös lukuisat ulkomaalaiset joutuisivat sitä lukemaan 19-vuotiaiksi asti, lukioissa tai ammattikouluissa.
Tämä kahden kielen opettelemispakko Suomessa voi toimia maahanmuuttoa vähentävänä tekijänä. - Anonyymi
Oliko niitä peräti 50 asiaa, joita piti selvittää. Ei taida 4 vuotta riittää?
- Anonyymi
Ei pakkoruotsia kukaan voikaan palauttaa koska ruotsi on jo nyt pakollinen.
Ainoastaan se ei ole pakollinen kirjoittaa yo-kokeessa, eli yksi päivä ruotsia on poissa ylioppilailta nykyisellään.
Suurempi ongelma on se, että pakollinen ruotsin koe alentaa suomenkielisten yo-arvosanoja ja näin ruotsinkielistet pääsisivät jälleen helpommin yliopistoon kuin älykkäämmät suomenkieliset.
Jos jotain pitäisi kirjoittaa pakolla niin se on matematiikka joko lyhyt tai pitkä.
Toisaalta tämä ei voi tulla voimaan kuin tuleville lukiolaisille, ei niille jotka nyt ovat lukiossa. Eli aikaisintaan 2020 syksyllä aloittavat lukiolaiset voisivat 2023 joutua kirjoittamaan ruotsin. Siihen mennessä hallituskin on vaihtunut. - Anonyymi
Hallitukseen perustetaan meikkikerho, ompelukerho, hormonihoitokerho, metookerho, yms.
- Anonyymi
Edellinen kepuporvari Sipilän hallitus perusti ne jo.
- Anonyymi
Meillä Pietarissa niitä ei ole. On vain kaalisopankeittokerho.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä Pietarissa niitä ei ole. On vain kaalisopankeittokerho.
Heillä Helsingin herroilla on mämmikerho. Koska mämmiin tarvii paljon maltaita, testaamme myös oluita. Koulutamme myös ruotsinkielisiä mämmin syöntiin.
Olisiko pakkoruotsi-täky se, jolla pimitetään tärkeämpiä asioita, joista ei haluta suomalaisten tietävän.
Miksi puhutaan työllisyyden/työllisten määrän kasvusta mutta ei työttömyyden/työttömien vähentämisestä. Koska työllisyyden kasvua saadaan aikaan tuomalla halpatyövoimaa maahan Euroopan ulkopuolelta.
Kolmenkymmentätuhatta maahantuotua vuodessa ja toiset 30 000 seuraavan kolmen vuoden aikana paikkaamaan Suomen työvoimapulaa...?
Ja tämän päälle Ylen Aamu-uutisten klippi Ugandassa tehtävästä suomalaisesta koulutusviennistä, jossa vuoden yrittäjäkoulutus -joka vastaa suomalaista toisenasteen ammattitutkintoa, pätevöittää pakolaisen hakemaan Euroopan alueen korkeakouluihin.
https://areena.yle.fi/1-50174665 kohdasta 7:05https://www.aamulehti.fi/uutiset/suomi-pyrkii-varautumaan-jopa-100-000-turvapaikanhakijan-aaltoon-migrin-pitaisi-neuvotella-maakuntien-kanssa-mutta-ennen-sote-lakeja-ei-ole-neuvottelukumppania-201117887
"Suomessa on tällä hetkellä noin 8 000 vastaanottokeskuspaikkaa. Suomi varautuu 100 000 turvapaikanhakijan tuloon. Luku on sisäministeriön määrittelemä. 100k on aika tyypillinen länsieurooppalainen määrä suhteessa asukaslukuun. Jokaisella vastaanottokeskuksella on oma suunnitelmansa paikkamäärän lisäämisestä ja hätämajoituksesta. Kyllä me siitä sadastatuhannesta selviämme. Tulevien maakuntien tai kuntien pitää luoda kiinteistörekisteri, jotta vapaat kiinteistöt löydettäisiin heti. Migrin Kimmo Lehdon sanoin." 6.8.2018 Aamulehti
- Anonyymi
Lukiolain muuttaminen on valtava prosessi. Kyse ei ole vain siitä, että hallitus päättäisi napsauttaa pakkoruotsin kirjoituksiin. Kirjoituksissa kun on monta muutakin ainetta ja pakollisena on nyt vain äidinkieli.
Samoin niiden asema, joilla on suomi toisena kielenä ja oma äidinkieli vaikka somali tai arabia. Ja koskee myös ammattikouluja, joissa on myös pakkoruotsi ja Rkp vaatii sinnekin lisää.
Lähes 20-vuotiaiksi täytyisi kaikkien lukea ruotsia, jos Rkp saisi päättää. 4-vuotiaista 20 -vuotiaiksi.
Siksi hallitusohjelmassa lukee, että "selvitetään".
Rkp vaati sen sinne ja Henriksson kertoi Oodissa vain ruotsiksi - varmana - että juu, pakkoruotsi ja -suomi palautetaan.
Ehei. Vasta selvitetään.
Hallitus selvittelee lankakeriään 4 vuotta. olisikohan silloin Suomen kansa kypsää järkihallitukselle. - Anonyymi
Korkea verotus, vuokrat, hinnat, matalat palkat ja eläkkeet ovat varastamista.
KLEPTOKRATIA (”varkaiden valta”) viittaa hallintoon, joka on niin korruptoitunut, että varastaminen on institutionalisoitu. Kleptokratiassa lähes kaikki hallituksen mekanismit on tarkoitettu verottamaan kansaa, jotta kleptokraatit saisivat lisää varoja ja että ”hallitus” pysyisi vallassa. Kleptokraatit käyttävät usein rahanpesua ja salaisia pankkitilejä peittääkseen laittomat tulonsa.
Hallituksemme yrittää ulospäin muulle maailmalle näyttää oikeusvaltion julkisivua.
Kleptokratiat ovat yleensä diktatuureja, koska demokratia tekisi kleptokraattien toiminnasta vaikeampaa tai mahdotonta. Taloudellisesti kleptokratiat menestyvät yleensä erittäin huonosti korruptioon menevien varojen takia, joten ne ovat usein epäpäteviä ja levottomia valtioita. Usein kleptokratia ei edes yritä ylläpitää vähäisintäkään oikeusvaltion julkisivua.
Kaivostoiminta, metsät, järvet
Kleptokratiat voivat saada varoja toimintaansa myös väärinkäyttämällä luonnonvaroja. Esimerkiksi timanteista, mineraaleista ja joskus myös öljystä tulevat varat menevät korruptoituneelle johdolle tai sen apureille. Usein myös kehitysavun väärinkäyttö on kehitysmaakleptokratioiden tunnusmerkki.
Lähde WikipediaOlen lukenut kyseisen pätkän useasti ja joka kerta ajattelen, että siinä on joku tiivistänyt suomalaisen politiikan ja hallinnon napakkaan pakettiin.
- Anonyymi
Ei tule onnistumaan pakkoruotsin palauttaminen. Lakien muuttaminen vie aikaa eikä pakkoruotsia hyväksytä lukioissa eikä ammattikoulutuksessakaan. 15 vuotta ilman pakkoruotsia on tehnyt tehtävänsä.
- Anonyymi
Sipilän hallitus osasi tämänkin paremmin. Sipilä ei selvittänyt vaan päätti. Sitten huomattiin, että oho, oltiinkin päättämässä jotain perustuslain vastaista tai muuten mahdotonta ja sitten peruuteltiin ja tehtiin uusi linjakas päätös, kunnes pää kopsahti taas päin seinää ja korjattiin kurssia.
Miksei Rinne halua miehekkäästi ryntäillä ja säntäillä (ja sitten peruutella). Akkamaista puuhaa moinen selvittely. No hallitukseet tuleekin naisenemmistö. - Anonyymi
Olen lukenut paljon ruotsia ja onpa joku ruotsalainen kehunutkin, että puhun sitä hyvin.
Tosiasia on kuitenkin, että englannilla pärjää ruotsalaisten kans mainiosti. He osaavat sitä, meitä paremmin, kun ei ole muita kieliä tarvinnut opetella ja sanoissakin on ruotsissa ja englannissa paljon samoja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574