Heikki Hilvo keskustelee kiinnostavasti. Hän sanoo että Raamattu käskee keskenään sairaudet pois. Ei rukoilemalla. Toiset kommentoi että he taas rukoilevat eikä aina kaikki parannu.
Hilvon mukaan ei parannu niin kuin Afrikassa kun parannettavat on meillä järkiuskovia ja epäileviä. Afrikkalaiset ei ole tällaisia ja kaikki paranee.
Terveeksi rukoilemalla tai käskemällä
8
53
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatussasi on kyllä ohjeet tähänkin tilanteeseen.
- Anonyymi
Hilvo julistaa siis menestysteologiaa.
Hilvo raukka ei tajua siis sitä perus asiaa, että ei ihminen itse paranna ketään eikä päätä sitä, että kuka paranee tai ei parane.
Ihminen ei siis itse itsestään sitä toisen parantumista voi saada aikaan, se on yksin Jumalan tekoa ja Jumalan päätöksen takana.
Siis vaikka uskovalla olisikin parantamisen armolahja, niin ei siltikään ihminen päätä sitä, että kuka paranee tai ei parane.
Mutta menestysteologiaan hurahtanut siis ei ymmärrä tätä perus asiaakaan ! - Anonyymi
Ihmettelen kun Hilvonkin porukassa on sai raita ja rillipäitä. Hilvo käski Tuuri ssa hoitaa hampaat Jumalan kanssa. Ei mennä lääkäriin.
- Anonyymi
Matt.13:58 Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa. Luuk,6:19 Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki. Matt.14:36. Mark.5:30
- Anonyymi
menkää sirkuskouluun opettelemaan ihmeiden tekoa. parempi lopputulos.
- Anonyymi
MISSÄ ON EVANKELIUMI?
Ja ei Hilvo ole hellari!
- Anonyymi
Ei ole. Ja tämä palstakin käsittelee helluntaikarismaattisuutta yleisesti, eikä helluntaiseurakuntaa. Hellareilla on Netmissionin sivut, vaikka keskustelupalsta siellä lopetettiinkin.
Hilvon puheet ovat uuskarismaattisia. Siinä hengellistä auktoriteettiä osoitetaan käskemällä ja vaatimalla, eikä nöyrästi pyytämällä. Eikä elämän tosiasioita saa tunnustaa, vaan pitää puhua asioista sellaisina kuin haluaa niiden olevan.
Uuskarismaattisuus on uhoa ja showta täynnä, mutta sisältä tyhjää. Niin käy kun ristin evankeliumi syrjäytetään menestysevankeliumilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad781303- 43931
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584