Vilunkipeliä, sanoi harjoittelija
Eräs kurssikaverini jätti opettaja-opinnot kesken noin neljä vuotta sitten. Harjoittelut eivät sujuneet ja oli riitautunut ohjaajien kanssa.
Puolen vuoden tauon jälkeen jatkoi kuitenkin opintoja ja valmistui maisteriksi ilman opettajan kelpoisuutta noin puolitoista vuotta myöhemmin.
Vein onnittelukortin publiikkiin ja olin ainoa onnittelija. Kavereita hänellä ei ollut yliopistolla eikä ilmeisesti muutenkaan. Yli neljäkymppinen nainen.
Viimeisin työpaikka hänellä oli ollut lähes 10 vuotta sitten varastossa. Saanut työpaikasta potkut, jonka jälkeen ollut työttömänä, kunnes päätti opiskella opettajaksi. Epäonnistuminen tässä tavoitteessa johtui hänen mielestään vilunkipelistä. Luonnollisesti kaikki ovat myös häntä vastaan.
Yritin tsempata ja sainkin (valitettavasti) houkuteltua hänet jatkamaan opettaja-opintoja amk:n puolelle. Periaatteessa sieltä saa saman pätevyyden kuin yliopistosta.
Noh. Päästyään taas jonnekin opiskelemaan, alkoi kiristys. Uhkaili itsemurhalla, jos en järjestä hänelle harjoittelupaikkaa omassa oppilaitoksessani.
Väsyin kuulemaan ja annoin tulla seuraamaan opetusta, kysyttäni luvan esimieheltä.
Tuolla kerralla hän onnistui loukkaamaan kahta opiskelijaa ja syyttämään minua vilunkipelistä (hänen suosikkisanansa), kun en järjestä hänelle työpaikkaa. Älytön vaatimus. Ei minulla sellaista asemaa ole.
Pätevänä opettajan minua myös vaivasi hänen ylikorostunut tarpeensa 'näyttää opiskelijoille, kuka määrää'. Sellaisen ajattelun olisi pitänyt jäädä jo viime vuosisadan alkupuolelle.
Erottiin kuitenkin sovussa ja seuraavana päivänä hän laittoi viestin, että on saanut tuntiopettajan töitä naapurikaupungista.
Nyt sitten tänä keväänä hän oli saanut saanut omasta oppilaitoksestani määräaikaisen työpaikan. Asia selvisi yleisestä sähköpostista. Itse hän ei tästä kertonut, kuten ei siitäkään että oli ilmoittanut minut suosittelijaksi.
Hän ei vastaa sähköposteihin, eikä vastaa tervehdyksiin henkilöstökokouksissa.
Istuu aina yksin jossain nurkassa. Ei vaikuta puhuvan kollegojensa kanssa.
Jäykät ja lähes ilmeettömät kasvot. Hoikka, miesmäinen olemus.
Oma veikkaukseni on epäluuloinen persoonallisuushäiriö.
Olisiko muita mietteitä?
Eräs kurssikaverini jätti opettaja-opinnot kesken noin neljä vuotta sitten. Harjoittelut eivät sujuneet ja oli riitautunut ohjaajien kanssa.
Puolen vuoden tauon jälkeen jatkoi kuitenkin opintoja ja valmistui maisteriksi ilman opettajan kelpoisuutta noin puolitoista vuotta myöhemmin.
Vein onnittelukortin publiikkiin ja olin ainoa onnittelija. Kavereita hänellä ei ollut yliopistolla eikä ilmeisesti muutenkaan. Yli neljäkymppinen nainen.
Viimeisin työpaikka hänellä oli ollut lähes 10 vuotta sitten varastossa. Saanut työpaikasta potkut, jonka jälkeen ollut työttömänä, kunnes päätti opiskella opettajaksi. Epäonnistuminen tässä tavoitteessa johtui hänen mielestään vilunkipelistä. Luonnollisesti kaikki ovat myös häntä vastaan.
Yritin tsempata ja sainkin (valitettavasti) houkuteltua hänet jatkamaan opettaja-opintoja amk:n puolelle. Periaatteessa sieltä saa saman pätevyyden kuin yliopistosta.
Noh. Päästyään taas jonnekin opiskelemaan, alkoi kiristys. Uhkaili itsemurhalla, jos en järjestä hänelle harjoittelupaikkaa omassa oppilaitoksessani.
Väsyin kuulemaan ja annoin tulla seuraamaan opetusta, kysyttäni luvan esimieheltä.
Tuolla kerralla hän onnistui loukkaamaan kahta opiskelijaa ja syyttämään minua vilunkipelistä (hänen suosikkisanansa), kun en järjestä hänelle työpaikkaa. Älytön vaatimus. Ei minulla sellaista asemaa ole.
Pätevänä opettajan minua myös vaivasi hänen ylikorostunut tarpeensa 'näyttää opiskelijoille, kuka määrää'. Sellaisen ajattelun olisi pitänyt jäädä jo viime vuosisadan alkupuolelle.
Erottiin kuitenkin sovussa ja seuraavana päivänä hän laittoi viestin, että on saanut tuntiopettajan töitä naapurikaupungista.
Nyt sitten tänä keväänä hän oli saanut saanut omasta oppilaitoksestani määräaikaisen työpaikan. Asia selvisi yleisestä sähköpostista. Itse hän ei tästä kertonut, kuten ei siitäkään että oli ilmoittanut minut suosittelijaksi.
Hän ei vastaa sähköposteihin, eikä vastaa tervehdyksiin henkilöstökokouksissa.
Istuu aina yksin jossain nurkassa. Ei vaikuta puhuvan kollegojensa kanssa.
Jäykät ja lähes ilmeettömät kasvot. Hoikka, miesmäinen olemus.
Oma veikkaukseni on epäluuloinen persoonallisuushäiriö.
Olisiko muita mietteitä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.