Kepussa oli vielä pikkasen pelkoa siitä, että kansa ei ole yhtä moraaliton kuin Kepu.
Lintilästä on tulossa valtionvarainministeri eli kankea ei saatu moraalisyistä taivuteltua tähän. Puolustusministeriksi kelpaa kyllä rötösherrakin, sillä sotahommissa ei aina moraalin perään kysellä.
Saarikko ja Kulmuni pääsevät myös ministeriksi. Eli Kepussa halutaan, ettei todennäköisiä puoluejohtaehdokkaita aseteta etumatkalle suhteessa toisiinsa.
Kepusta vähemmän tykkäävien kannattanee liputtaa Kulmunin puolesta. Hän on näistä Kepun kelloikkaista kaikkein aluepainotteisin poliitikko ja sellainenhan aina karkottaa kaupunkilaisäänestäjiä varsinkin eteläisessä Suomessa.
Miten ne kehtaa, no kehtaahan ne
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi
Onhan vihreissä vastapainoa kun kepua moitit.
Nytkin sisäministeriksi se maalilla naamansa sotkenut kettutyttö.
Homo-pekka ulkoministeri heh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561