PersKeKo hallitus ajoi kasvojentunnistuksen läpi

Anonyymi

Poliisi ja Tulli saivat oikeuden automaattiseen kasvojen tunnistamiseen ihmisvirrasta – lupa on, mutta laitteet puuttuva

....
Isoveli valvoo?

Suomessa ollaan yhä kaukana Kiinasta tai Venäjästä, joissa valvontakameroita ja kasvojentunnistusjärjestelmiä kehitetään entistä laajamittaisempaan käyttöön. Kiinassa arvioidaan olevan lähivuosina yli puoli miljardia valvontakameraa.

Turun yliopiston tutkijatohtori Liisa Mäkinen on huolestunut kehityksestä. Hän on keskittynyt tutkimuksissaan muun muassa valvontakameroiden käyttöön.

– On täysin eri asia valvoa kameroilla järjestyshäiriöitä verrattuna siihen, että on järjestelmä, joka tunnistaa kuka kuvassa liikkuu ja pystyy yhdistämään sen tiedon muihin tätä ihmistä koskeviin tietoihin.

Poliisitarkastaja Pekka Sallinen sanoo törmäävänsä jatkuvasti puheisiin, joiden mukaan isoveli valvoo kansalaisia koko ajan ja kaikkialla. Hänen mukaansa Suomessa ei olla lähelläkään moista maailmaa.

– Kyllä tässä hirvittävän kaukana ollaan orwellilaisesta yhteiskunnasta, jossa kameroilla valvottaisiin ihmisiä.
....

https://yle.fi/uutiset/3-10815487

Poliisi tarkastaja lepyyttelee mutta ei näe tulevaisuuteen.

Toivottavasti maassamme on tulevaisuudessa laitteiden saapumisen jälkeen järkeviä hallitsijoita!

Eikä jotain äärihörhöjä, jotka käyttävät kasvojen tunnistusta vainoon ja väkivaltaan!

11

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PersKeKo hallitus ajoi myös verkkomassavalvonnan läpi, kirjesalaisuuden rikkomisen ja kotietsinnät ilman tuomioistuimen päätöksiä. Periaatteessa siis polpo voi tehdä edellisiä pelkästään siksi että poliittisideologinen isäntä on sitä mieltä että tämä henkilö on vaaraksi heidän aatteelleen ja agendalleen.

      • Anonyymi

        Kyse on vain siitä mikä puolue ja aate on vallannut tiedustelulakia toteuttavien tahojen johtopaikat ja tietysti valitsee myös sen toteuttajat.
        Rinteen kannattaa ensimmäiseksi katsastaa minkä puolueiden jäsenkirjoja kantavat ja palkolliset hoitavat massaurkintaa. Muutenhan se saattaa toimia jopa demarijohtoisen hallituksen viestintää ja toimia vakoillen heidän turmakseen. Tiedustelu voi pahimmillaan olla poliittinen polpo eli poliittisideologisesti värittynyt ja miehitetty varjohallinto joka pystyy toimillaan vaikuttamaan jopa siihen, mitkä puolueet Suomea johtavat. Miettikää jos yhdellä taholla tai puolueella on kaikki tieto mitä vastapuolueet ym. kilpailijat sähköpostaavat, puhelimessa puhuvat, tekstaavat jne. Ajatelkaa mikä etulyöntiasema valtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on vain siitä mikä puolue ja aate on vallannut tiedustelulakia toteuttavien tahojen johtopaikat ja tietysti valitsee myös sen toteuttajat.
        Rinteen kannattaa ensimmäiseksi katsastaa minkä puolueiden jäsenkirjoja kantavat ja palkolliset hoitavat massaurkintaa. Muutenhan se saattaa toimia jopa demarijohtoisen hallituksen viestintää ja toimia vakoillen heidän turmakseen. Tiedustelu voi pahimmillaan olla poliittinen polpo eli poliittisideologisesti värittynyt ja miehitetty varjohallinto joka pystyy toimillaan vaikuttamaan jopa siihen, mitkä puolueet Suomea johtavat. Miettikää jos yhdellä taholla tai puolueella on kaikki tieto mitä vastapuolueet ym. kilpailijat sähköpostaavat, puhelimessa puhuvat, tekstaavat jne. Ajatelkaa mikä etulyöntiasema valtaan.

        Soroksen ja Bilderbergin ulkoa ohjatut uusliberalistiglobalistit?


    • Anonyymi

      Vasuripunikkeja kuten musuja on syytä valvoa tarkasti.

      • Anonyymi

        Kunnes "sosialismi" on purettu eli kaikki kansallinen omaisuus - kansallisaarteet yksityistetty/myyty ja hyvinvointivaltio/palvelut tuhottu.


    • Ko syystä tuli henkilökorttiuudistus.

    • Anonyymi

      Johan ne NSAlla tietää muutenkin et kuka sä oot ja missä sä meet jos sulla vaan sattuu olemaan joku älyhärpäke messissä ja se sattuu olemaan verkossa? :/ Se taas onkin jo toinen juttu, et kiinnostaako se niitä hittojakaan.

      • Ei tarvitse siruttaa ihmisiä, kun koko elämä ja sormenjälki on puhelimessa. Pankkitili, ajokortti, henkilökortti, käteismaksu, sometilit, kuittiliikenne, puhelut, satelliittipaikannin, kotiavain ja valvontakameraseuranta, kodinelektroniikan etäkäyttö...


      • Anonyymi
        persusussu kirjoitti:

        Ei tarvitse siruttaa ihmisiä, kun koko elämä ja sormenjälki on puhelimessa. Pankkitili, ajokortti, henkilökortti, käteismaksu, sometilit, kuittiliikenne, puhelut, satelliittipaikannin, kotiavain ja valvontakameraseuranta, kodinelektroniikan etäkäyttö...

        Puhelin on jokaisen oma tekoälyandroidi aina vieressä kyttäämässä ja valvomassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhelin on jokaisen oma tekoälyandroidi aina vieressä kyttäämässä ja valvomassa.

        Muutamia vuosia sitten ajattelin, että on hätävarjelun liioittelua jättää "älypuhelin" eteisen pöydälle ja ottaa mukaansa vain vanha älytön nokialainen, kun lähtee harmaisiin duuneihin Muutin mielen, kuten naisen on sallittu jollei jopa suotavaa - ja pidän toimintaa varsin viisaana.


    • Anonyymi

      kaikkia kytätään joka pvä kaikkialla enemmän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe