Hallituksen kaato

Viimeistään huomenna pitää keskustan erota tuollaisesta hallituksesta jossa heti ensimmäisenä päivänä muutamat ministerit hyppivät yli aidan ja tekevät omia päätöksiä vastoin sovitun, pahimpia ovat vihreät ja perässä näyttää tulevan vasemmiston pahimmat riitapukarit. Olen ikäni kaikissa vaaleissa äänestänyt keskustaa (aikaisemmin maalaisliittoa pari kertaa) mutta nyt jos vielä uurnille pääsen niin annan kyllä ääneni muualle. Sipilä on asiansa osaava ja oikea henkilö keskustan johtoon, ainoa joka omalla osaamisellaan on luonut omaisuutensa. Muista nykyisistä keskustan ministereistä ei samaa löydy, kaikilla näkyy olevan enemmän vallan himoa kuin mitään muuta. Samaa vallanhimoa on tuolla uudella pääministerillä, voi olla että käy samoin kuin Aallolle vuosi sitten.
Kaadon jälkeen perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta muodostavat hallituksen ja pistävät SAK:n ojennukseen ja ihmiset töihin.

9

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perusvenäläisten kanssa kukaan ei lähde hallitukseen.

    • Anonyymi

      Sipilä on omaisuutensa kylläkin hankkinut petoksilla. Jämpti on näin.

      • Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti ja se on kyllä laillista, älä väitä muuta jos et pysty asiaa todistamaan.


    • Anonyymi

      Aloittaja - älä enää sitä pahaa unta näe!
      Herää jo todellisuuteen ja ala nauttia elämästäsi - jippijai!

    • Miksi meillä oikeistoenemmistöisen eduskunnan maassa on "kommareiden" hallitus.

      • Anonyymi

        No siinä sitä onkin pallopaidalla ihmettelemistä. Voisiko vaalituloksella olla jotain tekemistä tuon kanssa, voisiko.? Keskustan mukaan tuloa ei kyllä voi ymmärtää. Murskatappio ja silti hallituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinä sitä onkin pallopaidalla ihmettelemistä. Voisiko vaalituloksella olla jotain tekemistä tuon kanssa, voisiko.? Keskustan mukaan tuloa ei kyllä voi ymmärtää. Murskatappio ja silti hallituksessa.

        Koska hallitukseen tarvitaan parhaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska hallitukseen tarvitaan parhaat.

        Tarvittiin parhaita, mutta saatiin valehtelijoita ja takinääntäjiä jotka unohtivat mitä vaaleissa tuli luvattua.


    • Anonyymi

      Keskusta ui syvissä vesissä nuorisosäätiön rahojen väärin käytöksissä.
      Iltalehti selvitti 2013 Kaikkonen sai 5 kk ehdollisen vankeusrangaistuksen luottamusasenan väärinkäytöstä.Tuomittiin yhteisvastuullisesti korvaamaan 77.781 € viiv.korkoineen .Vanhasen ,Vihriälän ym.keskustan vaalitukiin menivät rahat.
      Vasta 6 vuotta sitten meno ollut rajua keskustalla kun muiden rahoja otettiin.
      Kukaan näistä ei ole ansainnut hallitus paikkoja eikä Eduskunnan puhemiehen paikkaa.Suomen kansa ei ole halunnut keskustaa hallitukseen Eduskunta vaaleissa mutta SDP :n Rinne itsekin ryvettynyt eri oikeusistuimissa halusi ohi voitto puolueiden ,vertaisensa hallitukseen.Kukaan Suomalaisista ei voi luottaa näihin.
      Rinne söi lupauksensa Vappusatasesta ennenkuin oli edes hallitusta muodostettu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe