Maanantaina käynnistyy painonlasku

Anonyymi

On mennyt elo ihan lössiksi, tarttee terästäytyä.
Kalenteriin on merkitty hieronta maanantaiksi, sairasvoimistelu keskiviikoksi ja toinen terveystarkastus torstaiksi.

Myös painonlasku alkaa heti maanantaista.
Laitan tietoa miten menee.

Lätkään maanantaina painon tänne julkisesti.

Nyt on kuitenkin edessä viikonloppu ja kävin lataamassa muutaman munkin, jäätelöä, roseeta, parit oluset, lakkajugurttia, valmispizzan ja jääkaapissa on italialaista pataa. Ostin myös yhden keksisuklaan, vaikka tavallisesti en syö suklaita,

Tänä iltana aion kääntää perunamaan, varattuna sinne piilotettavaksi 15 perunaa, joihin oli tullut jääkaapissa ituset. Eilen laitoin tomaatin ja chilin taimet isoimpiin kukkapurkkeihin.
Tänään kävin katsastuttamassa auton, ei mennyt läpi.

Tälläinen on tilanne tällä istumalla ja suunnitelma valmiina ensi viikolle.
Eikös se juhannuskin oo ensi viikolla?
No silloin tietysti uusia perunoita, voita ja silliä!

28

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö se olisi fiksumpaa aloittaa juhannuksen jälkeen niin voisi vetää kaljaa, makkaraa ja jäätelöä ihan huoletta vielä viikko.

      laihdutuskuuri on sen verran haasteellinen että sitä varten pitää tankata huolella

    • Anonyymi

      Parempi aloittaa heti maanantaina ja pitää vain poikkeus juhannuksena.
      Ja kun on nyt buumi päällä.

    • Anonyymi

      Kaikille muuten tiedoksi että kun ostatte ihan mitä tahansa, niin lukekaa sisältö-luettelo.
      Jos on kaksi maagista sanaa "glukoosisiirappi" tai "maissitärkkelys", niin heti takaisin.
      Just nää kaksi "glukoosisiirappi" tai "maissitärkkelys" ovat ne pahimmat lihomisen aiheuttajat!

      Näillä eväillä maanantaihin!

    • Anonyymi

      Tässä julkiseksi aloittajan aamupaino: 81,8
      On aika muhkea luku muuten.

      Nyt sitten aloitan!
      Hyvää viikonjatkoa!

      • Anonyymi

        Nyt ollaan jo keskiviikon puolella, vieläkö jatkat?


    • Anonyymi

      Joo, paino oli aamulla 80,9 eli kilo humpsahtanut jo pois.
      Nyt vasta jatkankin!

      • Anonyymi

        Noniin, tuohan tekee 15kg kuukaudessa.

        Eihän tuossa kuurissa mene kuin muutama viikko ja sen jälkeen pääsee jatkamaan normaalia elämää.


    • Anonyymi

      Olin maanantaina hieronnassa ja hieroi niin kunnolla, että paikat on vieläkin hellinä.
      Tänään olin sairasvoimistelussa, sain ohjeet puoli tuntia kävelyä joka päivä ja kolme kertaa lihasharjoittelua, 3 x 10 eri liikettä.
      Huomenna on taas joku terveystutkimus, ensi viikolla toinen hieronta.

      Otin käyttöön myös piikkimaton, kyllä piristyy kun aamulla makaa siinä parikymmentä minuuttia.

      Otankin tän kesän kuntoilun merkeissä, jo tässä talvella tuli tarpeeksi löhöiltyäkin.
      Siirryn samantien enemmän kasvislinjalle.
      Maidon jätin pois, ei oo kuulemma hyvä. Ostin paketin ranskalaiste brie-juustoa.

      Hyvin lähti käyntiin tää viikko!

    • Anonyymi

      Olin maanantaina hieronnassa ja hieroi niin kunnolla, että paikat on vieläkin hellinä.
      Tänään olin sairasvoimistelussa, sain ohjeet puoli tuntia kävelyä joka päivä ja kolme kertaa lihasharjoittelua, 3 x 10 eri liikettä.
      Huomenna on taas joku terveystutkimus, ensi viikolla toinen hieronta.

      Otin käyttöön myös piikkimaton, kyllä piristyy kun aamulla makaa siinä parikymmentä minuuttia.

      Otankin tän kesän kuntoilun merkeissä, jo tässä talvella tuli tarpeeksi löhöiltyäkin.
      Siirryn samantien enemmän kasvislinjalle.
      Maidon jätin pois, ei oo kuulemma hyvä. Ostin paketin ranskalaiste brie-juustoa.

      Hyvin lähti käyntiin tää viikko!

    • Anonyymi

      Olin maanantaina hieronnassa ja hieroi niin kunnolla, että paikat on vieläkin hellinä.
      Tänään olin sairasvoimistelussa, sain ohjeet puoli tuntia kävelyä joka päivä ja kolme kertaa lihasharjoittelua, 3 x 10 eri liikettä.
      Huomenna on taas joku terveystutkimus, ensi viikolla toinen hieronta.

      Otin käyttöön myös piikkimaton, kyllä piristyy kun aamulla makaa siinä parikymmentä minuuttia.

      Otankin tän kesän kuntoilun merkeissä, jo tässä talvella tuli tarpeeksi löhöiltyäkin.
      Siirryn samantien enemmän kasvislinjalle.
      Maidon jätin pois, ei oo kuulemma hyvä. Ostin paketin ranskalaiste brie-juustoa.

      Hyvin lähti käyntiin tää viikko!

    • Anonyymi

      Sitä täällä vain tsemppaillaan!

      • Anonyymi

        Aloittaja on varmaan jo päässyt tavoitteeseensa ja hykertelee nyt tyyvyäisenä katsellen tätä palstaa miten ihmiset ovat neuvottomia painonhallintansa kanssa.

        Sen verran nopealta tuo projekti vaikutti, että homma on varmasti jo valmis.


    • Anonyymi

      Ei oo aloittaja päässyt vielä tavoitteeseen, just nyt juhannuksena pidän taukoa kuten jo kerroinkin tuolla aikaisemmin.
      Laitoin just uudet perunat kiehumaan Marttojen neuvojen mukaisesti,
      Lisäksi voita, oikein ekolokista, silliä, sallaattia omasta maasta, ruisleipä ja sille valkosipulimakkaraa, lasi valkovinettoa, pala lohta, kermaviiliä - niin vot.

      Tässä tämä resepti muillekin:

      https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000006149203.html

      Illemmalla käyn poimimassa mansikoita omasta maasta, ovat vain niin pieniä, mikä lie, ennen olivat isoja.
      Ja illalla tietysti seitsemän kukkaa tyynyn alle, tässä sinkkuna kun olen...

      Huomenna sama resepti ja vielä seuraavana päivänäkin.
      Mutta heti kun arki arkenee, niin ryhdyn tositoimiin painonlaskun kanssa!

    • Anonyymi

      Nonniin.
      Nyt oon syönyt juhannussillit, uudet perunat, vetänyt loput valkovinettoputelista ja rupeen tässä painumaan pehkuihin.
      Huomenna on sitten koiton päivä kuten oon täällä uhonnut että jatkuu painonpudotukset (juhannustauon jälkeen). Elikkä mitenkähän omat rahkeet kestävät?

      Tässä urhoollisesti pistelen poskeeni viimeiset briejuustot ja puolukkahillopurkin tähteet (puolukkahillo on mun salainen paheeni).

      En tiedä kiinnostaako ketään mun ottelu painonlaskua vastaan.
      Ite aion yrittää taas uudelleen.
      Jos jotain kiinnostaa, niin kerron taistostani lisää.

      Öitä kaikille!

      • Anonyymi

        Paljonko on tullut aloituksesta lisää?


    • Anonyymi

      Tänä aamuna paino oli 80,2 eli 1,6 vähemmän. Ihanpa oon tyytyväinen.
      Oli tuo juhannus välissä, mutta olen jatkanut vakaalla linjalla.
      Ei oo mitään kiirusta.

      Tämän viikon aikana on tarkoitus siirtyä 79, jotain puolelle.
      Jos kilokin viikossa niin ihan hyvä tahti.

      Tuossa äsken kävin saunassa ja kuivaharjasin ihteni.
      Liikuntaa olen harrastellut, ei mitään rehkimistä.

      Se minun auto meni muuten läpi katsastuksesta, jos ketä kiinnostaa tietää.

      Terveisiä kaikille,
      saunan jälkeen on mukava pötkähtää maaten!

      • Anonyymi

        Jos saat kilon viikossa pois, siis rasvaa, olet jo aika meedio, siihen ei paljon saa syödä.


      • Anonyymi

        "Jos kilokin viikossa niin ihan hyvä tahti."

        Ei ole hyvä tahti, vaan erinomainen, ainakin yksi miljoonasta kykenee siihen.


    • Anonyymi

      Oli miten oli, mutta minä tyttö jatkan nyt kun alkuun pääsin.
      Jo nyt 1,6 pudotuksen jälkeen tuntuu olo paremmalta!
      Ensi viikon tavoitteeseen 79, jotain on vain 300 gramman matka!
      Sitä seuraava etappi on sitten 78, jotain.

      Hyvää painonpudokasta viikkoa itse kullekin!

    • Anonyymi

      Tänä aamuna alitin sen maagisen 80 kilon rajan!
      Paino oli 79,8 eli kaksi kiloa on hupsahtanut siitä kun aloitin. Näin sitä!

      Toivon että voin ensi viikolla julkaista täällä että : 78 risat.
      Hyvää viikonloppua!

      • Anonyymi

        Kyllä se painonpudotus kohta hidastuu kun nesteet on kropasta poissa, ellet sitten syö to-del-la vähän päivittäin.

        Kilon rasvanpoltto viikossa on työssäkäyvälle ihmiselle käytännössä mahdottomuus.

        Itse en ole työelämässä ja koitan sen kilon viikossa pudottaa, aikalailla laihduttaminen tällä kilo/viikko tavoittella on 100% kokonaisvaltaista toimintaa.

        Onnistuu toki, kun syö päivässä 5500 kJ niin että pitää riittävästä proteiininsaannista huolen ja rajoittaa rasvaa ja hiilareita. Ja käy kävelemässä 7,5 km päivittäin.

        Mutta tsemppiä sulle, hyvin näyttää menevän, minä painan 73kg ja tavoite olisi 60 - 63 kg.


    • Anonyymi

      Kiitti rohkaisusta, 73 kiloa olisi minulle kyllä tosi saavutus!
      60-63 kiloa käy täysin yli mun ymmärryksen.
      Ja samoin tuo 7,5 km päivittäin...

      Kaksi kiloa kuukaudessa on kuitenkin huvennut tällä mun sekalaisella menetelmällä.

      No, kävin kaupassa ja oli tarjolla sitä sun tätä.
      Lankesin oikeastaan vain pullapötköön, - muuten pidin pään kylmänä, ja ohitin uljaasti kaikki erikoistarjoukset.
      Tavallisesti en syö ollenkaan pullaa (enkä karkkia).

      On kuitenkin tullut sellainen into, että tällä kertaa uusiin kuosiin ja on saatava se vartalo lopultakin esille ja alle sadan ainaskin.

      Onneksi olen intohimoinen mustikankerääjä, ja jokapäiväiset mustikkareissut käyvät kävelystä. Toissamännä vuonna keräsin 200 (kaksisataa) litraa mustikoita ja puolukoita. Kun eka kerran eksyn metsään, niin se on menoa.
      Viime vuonna ei tullut "henki päälle", toivottavasti tänä vuonna.
      Nyt sataa, en oo käynyt katsomassa.

      Joo, viikonloppu vierähtää käyntiin, - kyllä se pullapötkö ei ehdi pilaantumaan.

    • Anonyymi

      "Kyllä se painonpudotus kohta hidastuu kun nesteet on kropasta poissa"

      Täällä joku vihjailee erittäin usein nestevajeesta, antaen sellaisen käsityksen että nestevaje olisi joko 1) toivottavaa, tai 2) seuraus laihduttamisesta.

      Nestevaje on AINA hyvin vakava ongelma terveydelle.

      Laihdutettaessa nestettä tulisi nauttia tavanomaista/normaalia enemmän sillä se edistää aineenvaihduntaa (ja "kuona-aineet" poistuu tehokkaamin). Nestettä (vettä vetenä) ei helposti voi yliannostella ja se määrä mikä on "liikaa" poistuu luonnollisesti ja ilman haittaa viemäroinnin kautta pääasiassa aamuisin.

      Nestevajeesta ei siis ole mitään hyötyä koskaaan eikä missään tilanteessa. Vain ongelmia ja hengenvaaraa.

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti ymmärtänyt väärin mitä tuossa tarkoitetaan nesteen lähtemisellä.

        Uskon että lähes jokainen, joka on joskus laihduttanut, tietää tuon alkuinnostuksen, kun voi lähteä 3 kg ensimmäisen viikon aikana painosta.

        Tuosta seuraa kyllä sitten se "jumiutuminen" ja painoa lähteekin enää 100 grammaa päivässä.

        Kyseessähän ei siis ole mikään elimistön kuivahtaminen, vaan se, että ylimääräinen "turvotus" poistuu, kun vähennetään hiilihydraattien määrää.

        Vaikka joisit kolme litraa vettä päivässä, elimistö ei suostu ottamaan takaisin tuota nestemäärää kudokseen.

        Joku muu voi kertoa tieteellisemmin mistä tuossa on kysymys, en jaksa/ehdi nyt itse googlettamaankaan asiaa.

        Muutenhan kirjoituksesi on ihan asiaa.


    • Anonyymi

      Olen saanut painoa alas.
      Alkupaino oli 81.8
      Nyt vaaka näyttää 77.8

      4 kiloa, ihan hyvä jo niin. Jatkan.
      Aloittaja

      • Anonyymi

        Suunta on oikea.

        Kolme kiloa parissa kuukaudessa ei ole hätäsin vauhti mutta eikai sillä ole merkitystä, pääasia että lähtee.

        Hyvä!


    • Anonyymi

      Kiitti!

      Tarttee myöntää että ei tää oo helppoo olleskaan.
      Nuo 4 kiloa on nyt hanskassa.
      Tavoitepaino on viiden kilon päässä vielä.

    • Anonyymi

      77.4

      Hitaasti hivuttamalla.

      Olen jättänyt pois sokerin, käytän kahvissa Hermesetasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe